Terveisiä Heinijärveltä!

Eilen tuli vain yhtäkkiä tunne, että kirjaudunpa pitkästä aikaa bloggeriin ja katson miltä siellä näyttää. Sitten alkoi taas tarinat jotenkin syntyä itsestään ja yhtäkkiä mulla olisikin useampi postaus julkaistavana. Blogin kirjoittaminenhan ei varmaan ole enää edes mitenkään ajankohtaista tai muodikasta. Mihin näitä nykyään edes kuuluisi julkaista?  Tänä päivänä pitäisi varmaankin tehdä podcastia (piti googlettaa miten se kirjoitetaan..) tai vähintään tubettaa, ja mielellään tekisin niitäkin, jos joku atk-jannu hoitaisi kaiken tekniikan ja minä saisin tuottaa sisältöä. Koska jannuja ei ole olemassakaan, on tyytyminen mummokansan metodeihin. Joku varmaan vielä kuitenkin lukee, ainakin toivottavasti, koska luettu teksti on, kuin voiteluainetta aivoille: Suoraan kasiysikymppistä aivolohkoihin.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen 2014 ja löysin lukijani ihanan nopeasti. Rakastin kirjoittamista ja se tuli luonnostaan. Se ei oikeastaan ole muuttunut, vaikkakin pikkulapsiaika surkastutti mun aivan kaiken luovuuden. Ei ollut aikaa ajatella, ei pysähtyä, niin ei aivot silloin tuota mitään "ylimääräistä". Tiesin kuitenkin, että luovuus palaa ennalleen sitten, kun helpottaa.

Se, mikä rassaa eniten, on tämä somemaailma kokonaisuudessaan. En yhtään jaksaisi olla joka kanavassa kiinnostava tai edukseni. Optimoida näkyvyyttä. Opetella algoritmeja. Koen, että tämä perinteinen tapa tuottaa tekstiä ei oikein löydä helposti osaansa tässä kuviin keskittyvässä pintaliihottamisessa. Sellainen ihan tavallinen, arkinen aitous ei välttämättä löydä kanavaansa. Mitään muutakaan en tosin osaa, enkä halua tarjota. Somemaailma on tällä hetkellä liiketoimintaa, jossa tavalliset ihmiset yrittävät sompailla ammattilaisten joukossa, ja lopputulos on kaupallinen hämmennys.

Oon kevään tehnyt kovasti hommia opetellen uutta kaikissa maatilan töissä. Lapset aloittivat päiväkodissa (olis kannattanut aloittaa jo ajat sitten) ja se toi mukanaan uuden arjen. Kylvöt oli kyllä työläine riistapeltoineen aika kova rypistys, mutta selvittiin. Toivon, että löytäisin nyt tähän maatalousyrittäjän hommaan sellaisen tunteen, että tämä vois oikeasti olla mun juttu, eikä jotain, jonka kanssa tuun toimeen.

Somettamisesta tai blogista tuskin otan stressiä jatkossakaan. Kirjoitan, kun kirjoituttaa. Laitan kuvia, jos tulee hyviä, ilman filtereitä. Oon iloinen, kun kuljet matkassa ja annat elonmerkkejä itsestäsi. Että täällä me ollaan, tavalliset ihmiset, arjen keskellä.

OKRA 2016 - Top:it ja Flopit

Takana on maatalousnäyttelyjen kuningas: OKRA2016. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi Oripäässä ja kerää maatalousväen varmasti koko maasta. Päällimmäisenä jäi mieleen, että nähtävää oli taas todella paljon, osastoihin oli panostettu ja järjestelyt sujuvat rutiininomaisesti. Taas paukkui kävijäennätykset, joten parasta lienee se, että kesätapahtumien tungoksesta Okra vetää joka kerta väen paikalle ja palkitsee näin sekä järjestäjät, näytteilleasettajat, lähialueen yritykset ja näyttelyvieraat. Mahtavaa, että meidän alalla on tämmöiset kinkerit!

Näyttelyn ympärillä on myös paljon oheisohjelmaa, kokoontumisia ja tilavierailukohteita, joten tahtoo suurin ongelma olla se, että miten kerkeää kaiken mielenkiintoisen kiertää. Kahden vuoden takaisesta olimme viisastuneet sen verran, että varattiin näyttelyyn kaksi päivää, mutta sekään ei oikeastaan ollut riittävästi. Kahden vuoden päästä vois oikeasti yrittää varata koko ke-la aikaa tahkota ohjelmaa laajemmallakin kattauksella, jos töiltä ehtis. 

Tietysti kunnon kriitikko antaa tapahtumalle plussat ja miinukset, kuten tilatarkastaja konsanaan:

+ Rutkasti Plussaa:

- Mittakaava on niin kiitettävä, etten voi kun ihmetellä, että mikä Supermies, Batman ja Kissanainen tämän tapahtuman oikein järjestää?! Nostan hattua, ei onnistuis ihan joka jätkältä, jolla meinaa omatkin kalsarit mennä jalkaan nurinpäin.

-  Fasiliteetit kunnossa. Alue on toimiva, siellä on helppo liikkua jopa vahinkovankkureiden kanssa, vessoihin pääsee suht kivasti, parkkitilaa löytyy. Lauantairuuhkassa jouduttiin hieman autojonossa odottamaan alueelle pääsyä, mutta jos tämmöinen elohiiri malttoi jonottaa kiltisti, niin tilanne ei ollut ollenkaan toivoton.

- Näytteilleasettajille täytyy kyllä sanoa, että onpa mahtavaa, että jaksatte panostaa osastoihin vaivaa ja käytätte esillä oloon pesetoja, ja se kyllä näkyy! Näyttelyjen antoisuus kun makaa lopulta aika vahvasti esillä olevien yritysten harteilla. Okrassa on keksitty monenlaista spesiaalijuttua, tuotu koneita paljon näytille ja rakennettu hyvää kattausta.

- Moni firma hyödynsi somea näyttelyn ajan. Tuli kuvaa ja videota Instaan, päivityksiä Faceen ja oli helppo päästä meininkiin mukaan, vaikkei koko ajan paikalla ollutkaan. Noilla paikkahinnoilla fiksu ottaa somesta kaiken lisäarvon irti. Omissa kanavissa ainakin Turun Konekeskus, Dansukker ja Hankkija jäivät mieleen aktiivisesta sometuksesta!

- Miiiiiiinustakin vähän on: 

- Ei mitään useamman päivän ranneketta, vaan joka päivälle joutuu ostamaan päivälipun. Näyttely on kuitenkin niin suuri, että moni tahkoaa sitä läpi useampana päivänä. Vähän rahastuksen makua. 

- Lauantaina osastoilta oli esittelijät aikalailla kadonneet tai omissa oloissaan telttojen perällä. Monikaan ei porisuttanut tai ollut aktiivinen esittelemään mitään, joten näyttelystä ei saa paljoakaan irti. Sen sijaan torstaina iltapäivästä oli kiva kierrellä, kun oli väljempää ja myyjät aktiivisia. Eipä sitä itse tule kauheasti tehtyä aloitteita, jos esittelijöitä ei nappaa. Toki lauantaina varmasti on jo melkoista turnausväsymystä ja on vilkkaana päivänä vähän semmoista massojen ohivirtausta, mutta ero torstain ja lauantain välillä oli massiivinen, kuin ois eri näyttelyssä ollut. Omalta osalta lauantai varmaan jääkin jatkossa väliin. 

- Jäätelö-monopoli toi aika poskettomat jätskihinnat. 4-4,5 euroa aika pienestä jätskistä on paljon, kun samalla hintaa saa monessa paikkaa kokonaisen annoksen. Hintaan ei sisältynyt istumapaikka.

- Ruokapuoli oli vähän kakspiippuinen juttu. Toisaalta oli kiva, että grillistä sai mm. kanavartaita ja siipiä, eikä jonotuskaan ollut mahdoton, mutta tapahtuma vähän kaipaisi festarityyppistä ruokatarjontaakin. Toki sitten ne kahden euron makkarat vois jäädä myymättä, mutta eiköhän tähänkin joku ratkaisu ois löydettävissä. Ja tällä nykyisellä systeemillä tuo varmasti kivasti kuhinaa lähialueen ruokapaikkoihin, joten eiköhän tämmöinen väkimäärä mahat kurnien ole joka tapauksessa jonkun hyväksi.

Mikä fiilis muille jäi? 2018 uudelleen? 

Kuvaraportti tulossa myös pian!

Joulukalenteri: Luukku 18

18.12.2015

Blogivieraana Kati Lakso

Rumpujen päristessä ilmoitan täten, että vieraanani tänään on lypsykarjatilan emäntä Kati Lakso. Hänen bloginsa Elämää lypsykarjan kanssa kuuluu peruslukemistooni. Suorasanainen Kati laukoo asiat päin pläsiä ja raottaa meille elämää eläinten ehdoilla. Vieraskolumnissaan Kati kertoo joulun vietosta lehmien määrätessä tonttuleikin tahdin.

 

Laksonperän tonttuparaati

Jouolu tulee jollottelee, Laksonperän lypsykarjatilallekkin. Joka vuosi, samaan aikaan. Joskus melekeen toivoos, että se jäis tänä vuonna välistä, aiheuttaas vähemmän vaivaa ja päänvaivaa. 

Lehemällisen elämähän se ny ei sinänsä vaikuta juuri mitenkää, tavalliset hommat teherähän, niinkun niinä kaikkina muinakin vuoren päivinä, oli arki tai pyhä. Kello pirajaa aatto aamunakin, silloon jopa viä vähä ennemmin, kun tavallisena aamuna. Kiirettä pitää, asiat on suunniteltu (muka) jo etukätehen, että minä silloon teherähän tai ollahan tekemättä.

Ja arvaakkaa meneekö ne yleensä sillälailla? Yhtenäki jouluna tulin aijoos navetalta, olin kerranki ollu reipas ja tulin jo kohta seittemän jäläkihin. Olin oikeen ylypiä ittestäni. Kunnes sain uluko-oven aiku, niin vastas oli oksennusta valuva lapsi.

Siinä sitte mietiit koko joulun uurestansa, tarttit lapsenammaa ja muuta, ku kantturat sua orotti ehtoollaki, olis teillä tuvas sitte kinkku palanu pohojahan tai ei.

Tänäki jouluna on 23 päivä Help Mellä poikimapäivä, siinähän sitä sitte valavotahan poikimista vaikka pukki jakaas justihin lahajoja ja tontut laulaas kuoros. Voitaas isännän kans oikiastansa pukia hiippalakit päähän ja laittaa kuumaa glökiä termarihin ja mennä istumahan poikimakarsinan pahanoolle lehemän seuraksi.

Mitä jos veis sinne kuusen ja koristeetki ja sanoos sukulaasille, että tämä joulu vietetähän meirän laros syntymän ihimeen äärellä, että palattaas kok juhulan alaku lähteelle? Verettääs haalarit niskahan ja jaettaas lahajat sielä?

Tairan ruvetakki kauppaahan kiinnostunehille juolua maalla, herätähän ennen sian pieremää, juorahan aamulla pannullinen kaffia, että päästähän navettahan asti ja navettafiiliksihin. Tehtääs tukka putkella työtä, että kerittääs päivän pakollisihin vieraaluuhin ja ruokaaluuhin, mitä vanhemmat vähältä niinku orottaa. Ja sitte taas hiki ottalta noruen tekehen ehtoo askarehia, että kerkiät kattomahan lapsen ilua joulupukista ja lahajoosta (varsinki niistä). Tosin tänä vuonna toivomme, että joku muu ostaa ne, kiitos vain suomen maatalousvirasto, meillä on silloon tili tyhyjä. 

Mutta Suomalaasehen jouluhun kuuluu Suomalaanen Joulukinkku, iliman aattoaamun kinkun hajua ei oo joulua ollenkaa.

http://laksonmaatila.blogspot.fi/

Dimex-arvonnan voittaja: Naisten työvaatesetti

Aamulla heräsin intopinkeänä, koska pääsin suorittamaan blogin ensimmäistä arvontaa. Tässä taloudessa se suoritetaan perinteisesti lapputekniikalla, eikä millään tuhannen arvontasovelluksella tai muulla mahdollisesti epäluotettavalla menetelmällä. Eihän lottovoittajaakaan valita millään ohjelmalla!

Leikkasin lippulappuset valmiiksi ja niiden määrä oli sen verran yllätys, että astiankin jouduin vaihtamaan isommaksi. Jokainen kommentti tuli vielä uudelleen luetuksi ja sitten arvottiin. Aamukahvit saivat juhlavaa tunnelmaa tästä uudesta ohjelmanumerosta. Voittajalapun nosti aamukahvin lomassa, ennen hakettamaan lähtöä, Kalle. Virallinen valvoja istui vieressä, ja ihmetteli, että mitä tässä nyt arvotaan.


Ja VOITTAJA ON: Marianne J. Paljon Onnea! Sinuun on otettu yhteyttä. 



Naisten työvaatteista postasin Luukussa 3, jonka pääset lukemaan tästä.

Blogissani ehdit tänään osallistua kahteen arvontaan: IKH:n lahjakortin ja Dimexin lastentyöasun arvontoihin. Onnea matkaan!

http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/12/joulukalenteri-luukku-15-arvonta.html

http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/12/joulukalenteri-luukku-10-arvonta.html

Joulukalenteri: Luukku 17

17.12.2015 Päivän Fingerpori 

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla hätäännyt

Kuten jo aiemmin kerroin, urani metsänomistajana ei ole lähtenyt liikkeelle aivan sulavimmin ottein. Kertauksen vuoksi tekstini "Fak, olen metsäomistaja" löytyy tästä.

Edellisen postauksen innoittamana olen nyt tarttunut ns. härkää sarvista. Olen teettänyt metsäsuunnitelman. Suunnitelma on aivan hyvä, jos siitä ymmärtää hitusenkin. Jos ei ymmärrä, suunnitelma on kaunis kansio toimiston hyllyssä.

Tänään sain taas aiheeseen liittyvää postia ja jouduin tsemppaamaan itseäni ennen kuin sain aikaiseksi alkaa perehtyä sisältöön: "Kyllä sää osaat, ethän sää tyhmä ole. Ei tämä ole vaikeaa! ". Tsempin ansiosta tavasin sujuvasti saatesanat, mutta leimausselosteen kohdalla ei ollut enää kehumista. 

Tässä on teille esimerkiksi ote taulukon aiheista tästä salakielellä kirjoitetusta lipareesta:

"Loh Kuvio H-tapa Ala ha Mät Kut Kot Mäk Kuk Kok Mut Muk Enp Yht". Että mitä?! Helpommin tulkitsen teini-ikäisten WhatsApp-viestejä. 

Mitä hakataan, mikä jätetään, uudistaminen, ojitus, talvikorjuukohde, perkaus, ennakkoraivaus, istutus ja kemera-tuki jne.. Tässähän tulee sitä enemmän opiskeltavaa, mitä enemmän aiheeseen perehtyy. Tee siinä sitten viisaita päätöksiä. Huonolla päätöksellä et menetä, kuin rahaa. 

Metsäsaralla siis sujuu yhtä sujuvasti, kuin koppakuoriaisella taivutus siltaan.

Näyttää hyvältä hyllyssä.

 

Muuta aiheeseen liittyvää:

Vuoden odotetuin lomareissu + asuntoautoilu = Ei hyvä

Takana on vuoden kohokohta, odotuksilla pumpattu kesälomareissu, jonka eräs mielenhäiriöinen ihminen halusi järjestää asuntoautoilemalla. Koko kesän ihastelin karavaanareita kateellisena, kuinka he vapaina ajelivat minne tahtoivat, ilman huolia ja murheita. Se oli virhe nro 1. Karavaanareilla niitä murheita vasta onkin. "Mahtuuko leirintäalueelle?" "Miten tämän jääkaapin nyt saa toimimaan?" "Ai, ei mitenkään. Voiko vuorokauden lämpimässä säilytettyjä elintarvikkeita syödä?" ja "Kuinkahan kauan leirintäalueen umpihomeisessa saunassa voi saunoa ilman hengitystieoireita?", näin muutaman ongelman mainitakseni.

Koska lomailu on tässä perheessä harvinaista herkkua, luonnollisesti odotukset olivat aika korkealla. Se on ainainen virhe nro 2. Loma voi onnistua ainoastaan siinä tapauksessa, että sinne lähtee vähän vastahakoisesti, "kun tuo toinen nyt sitä taas vaatii". Kotiuduttuamme olemme purkaneet tätä selvitytymistaistelua kaikille läheisillemme ja tuttavillemme, kuten kaikki vakavasta kriisistä selvinneet tekevät. Nykyään asuntoauton nähdessäni saan inhon väristyksiä.

Ei löydy minusta raajaa, jota en olisi lyönyt kipeästi törmätessäni johonkin asuntoauton ahtaudessa. Lisäksi ne kotterot on sisustettu pahvista, joten eivät sovellu tämmöisen riuskan maalaisen käsiteltäviksi. Mikä tahansa osa voi jäädä käteen koska vain! Öisin saat taistella lämmityslaitteen kanssa, päivisin jääkaapin, ja isännän, kanssa.

Kauhun näyttämö

Kun kiipeät yöllä alas sieltä natisevalta hattuhyllyltä koko auton heiluessa ja yrität päästä vessaan herättämättä koko muuta leirintäaluetta, tunnet itsesi kaksisataa kiloiseksi elefantiksi pahvilaatikossa.

Asuntoautoilussa on se hyvä puoli, että kun palaat kotiin, kaikki tuntuu helpolta ja kätevältä. Ja tilavalta. Nyt ei tarvikaan odottaa seuraavaa lomaa kuin vuosi. Ja se ei varmasti ole asuntoautossa. Tämä olkoon varoituksen sana kaikille teille, jotka olette miettineet, että asuntoautoilu vois olla kätevää ja mukavaa. Ei, se on lomareissuksi naamioitu avovankila.

Muuta aiheeseen liittyvää: 

Maatalous on huonosti kannattava perinneleikki

Maatalouden ahdinkoa on pursunnut monessa mediassa viime päivinä. Tosin osa medioista on takuulla tuttuun tapaan hissukseen, kuin kusi sukassa, mutta ilman niitäkin sana on kiirinyt. Aiheeseen liittyviin juttuihin on ollut helppo samaistua. Onhan meilläkin se tilanne, että tilaa kehitetään kyllä, mutta molempien hankkiessa tulonsa tilan ulkopuolelta. Ts. harrastetaan maataloutta niska limassa kannattavuuden äärirajoilla, perinteisiä arvoja uhkuen. 

Tässä pari linkkiä samaistusta aiheuttaneisiin artikkelintynkiin
Viljelijät pelkäävät konkurssiaaltoa
Ellei maatalous kannata, kuinka käy ruuantuotannon?

Tilan pitoa aloitellessa moni totesi minulle, että olen hurjan rohkea. Rivien välistä luin, että rohkea ja hullu ovat synonyymejä. Koko ajan olen hokenut, kuin mantraa, että "Uskon maatalouteen ja suomalaiseen ruuantuotantoon!". Mantra alkaa olla käytössä kulunut ja niin vanhaa sesonkia, kuten Carpe Diem ja Elämä on. 

Tilakauppoja tehdessä asianajajakin totesi, että nämä maatalouden sukupolvenvaihdokset on aina ihan oma tarinansa, koska tällä rahalla voisi saada hyvin toimivan yrityksen, mutta saa huonosti toimivan. Ja lisäsi, että olen kyllä rohkea. Eli hullu. 

Sen jälkeen on tehty kaikki mahdolliset kehitystoimenpiteet, jotka on järkeväksi nähty. Tämän vuoden kriisiä kukaan ei osannut ennustaa. "Joko teillä kohta puidaan?" kuulostaa yhtä realistiselta, kuin Tuomas Enbuske maatalousnäyttelyssä. Ei, ei puida. Liekkö ollenkaan.

Takana on kuitenkin edeltävien sukupolvien työtä, perinteitä ja sellaisia arvoja, joille on vaikea laittaa hintaa. Jotenkin vaan päätetään pärjätä. Siihen kait monen tilan toiminta perustuu: Pakkoon pärjätä. Se luo liian paksun selkänahan, josta riittää monelle revittävää. 

Suomalaista kauraa pellolla, mittaamattoman arvokasta vain viljelijälle itselleen.

Äitiys on moniottelua

Kun maatalousyrittäjä pissii raskaustestiin kaksi viivaa, alkaa soveltamisen aikakausi. Prosessissa joutuvat venymään muutkin, kuin mahanahka. Tuleva aika on täynnä itsensä ylittämistä, raastavaa epävarmuutta ja jatkuvasti se onnistumisen tunne, että "Me selvittiin kumminkin!".

Kun neuvolassa hieman harmiteltiin, ettei isä pidä isyyslomaa, vanha emäntä lohdutti, ettei nykyneuvola ehkä tunne maatalon isyyttä ja äitiyttä. Vaikka isyys on muuttunut osallistuvampaan suuntaan, maataloissa pakostakin eletään erilailla. Kun lapsi syntyy keskelle sesonkia (kylvöt, puinnit, auraus, rehunteko jne.), on selvää, että isä joutuu venymään omalta osaltaan, ja keskittymään pakollisten töiden hoitamiseen, jolloin isyyteen panostamisesta joutuu tahtomattaan tinkimään.

Päiväunet maistuu hallissakin.

Samalla maatalon naisen rooli on suuri ja itsenäinen. Äiti saa olla isä ja äiti, pappi ja lukkari. Äitiys on moniottelua, jossa maaliviiva ei mahdu vielä horisonttiin. Jalalla sitteriä heiluttaen pystyy hyvin maksamaan laskuja ja tekemään tukihakemuksia. Heikommuutta joutuu tuntemaan siinä, ettei pysty aivan antaumuksella omistautumaan äitiydelle. Vauvauintiin ei joudettu ja neuvolaan rynnätään yleensä tyylikkäästi myöhässä. Ja näiden ryntäilyjen välissä mietin, että pellollakin pitäis olla. 

Maatalon lapsi joutuu useimmiten jo pienenä työmaalle. Turvakaukalon saa onneksi traktoriin kiinni ja siellä on hyvä ottaa päikkärit. Turvallista lapsen rutiinia se kait on ainainen lähteminenkin.. 

Isovanhemmat venyvät myös olemalla lähes ympärivuorokautisessa hoitovalmiudessa, valmiina säntäämään noutamaan muksut hoitoonsa määrittelemättömäksi (poutaiseksi) ajaksi. 

Mutta sen lisäksi, että elämä on parempaa kuin koskaan, viljelijä kohtaa epätavallisen, mutta mukavan mullistuksen. Pirttiviljely on nimittäin ainut viljelymuoto, josta seuraa useaksi kuukaudeksi säännöllinen kuukausitulo.

Muuta aiheeseen liittyvää: 

Maanviljelijä on tosielämän luonnonsuojelija

Olen tullut siihen tulokseen, että kiihkomielisimpienkin luonnonsuojelijoiden kannattaisi harjoittaa muutama vuosi maataloutta, ja sen jälkeen heillä olisi jonkinlainen käsitys luonnosta. Maanviljely on nimittäin tehnyt selväksi sen, että siinä joko muodostat realistisen yhteistyösuhteen luontoon tai voit jättää hyvästit koko hommalle. Koko touhussa selvää on myös, että luonto sanelee säännöt ja maajussi tanssii.

Tämän aamun peltokierroksella kuvattua

Suurin osa tuntemistani maanviljelijöistä on tosielämän luonnonsuojelijoita, vaikkeivat he sitä palestiinahuivilla paljastakaan. Aamuyöstä hipsimme pellolle varovasti varpasillaan "Anteeksi, että häiritsen, mutta mää tästä vähän pyyhkäisisin tällä karhilla. JOS sopii?" Pääsemme näkemään niin hienoja luontonäytöksiä, että kiitämme mielessämme ja pidämme asian omana tietonamme. Syysiltana hirven kanssa mahdumme mainiosti samalle pellolle ja mielessäni toivon, että "Kunpa ensi syksynä treffattais samoissa ystävällisissä merkeissä. Sama aika, sama paikka?" Silti tiedän, että luonto valitsee ensi syksyn treffikumppanini.

Kun työksesi teet yhteistyötä luonnon kanssa, asetelma muistuttaa menoa rehtorinkansliaan. Hattu on parempi olla kourassa. Toisinaan luontoreksi antaa kylmää kyytiä, toisinaan hyväksyntä näkyy onnistumisina. Pulinat pois, sanoo reksi joka tapauksessa. 

Luontokoulutuksen lopputulos on varmaan se, että toisin kuin kaupunkilaisaktivistilla, maanviljelijä-luonnonsuojelijalla on myös vastuu. "Hoida oma roolisi", sanoo luonto. Kun olet kiikun kyydissä, niin tasapainottelet mukana, halusit tai et. Se saattaa tarkoittaa vaikka metsästystä, metsänhoitoa, kärsivän eläimen lopettamista tai oman elintilan puolustamista. 

Pellolla perässä lentää usein lokki ja haukka. Kauppatorilla lapselta jäätelön vievä lokki on kaukana siitä lokista, jonka kanssa aikaani vietän. Minun lokki ei ole kiinnostunut eväsleivistäni. Minä ja lokki tiedämme, että siinä vaiheessa kun ihminen tahtomattaan jakaa lounaansa lokin kanssa, jokin on mennyt pieleen.

Lopetetaan se S-ryhmän vainoaminen

Luin aamulla aika pöyristyneenä maajussien halpuutuskampanjasta, jossa tarkoitus on kerätä Prismoissa ostoskärryt täyteen pilaantumatonta tavaraa ja jättää kärryt sitten kauppaan henkilökunnan purettavaksi.
Linkki Maaseutumedian sivuille, jossa asiasta kerrotaan lisää, löytyy Tästä.

Toki löysin minäkin sisäisen mielensäpahoittajani, kun S-ryhmän ruuan hinnalla irvaileva mainos pärähti telkkarista. Sittemmin raivo on laantunut ja asiaan tullut uusia sävyjä. Ruoan hinnan halpuutus ei varmasti ollut ainoastaan S-ryhmän aikaansaannos, vaan reaktio vallitsevaan tilanteeseen. Se, miksi tuottajahinnat ovat alhaalla, on paljon monisyisempi juttu, jotta taakka voitaisiin sysätä S-ryhmän harteille.

Luin juttua liminkalaisesta leipomosta, jossa kertoivat suurimman osan myyntiä tapahtuvan S-ryhmän toimipisteiden kautta. Itseni mukaan lukien, monelle lähiruoantuottajalle S-ryhmä on merkittävin yhteistyökumppani. Omat kokemukseni ovat kokonaan positiivisia. Ainakin Pohjois-Suomessa Arina on tehnyt kovasti töitä lähiruoan esille saamiseksi. Kynnys kaupan hyllyyn pääsemiseksi ei ole hyvälle tuotteelle korkea.

Mitä hinnoitteluun tulee, niin S-ryhmä toimi siinä esimerkillisesti ainakin omalla kohdallani. Kauppa tinki hieman omasta katteestaan, eikä ylihinnoitellut lähituotetta, kuten harmillisen usein tapahtuu. Epäilen, että äänekkäimmät marmattajat eivät ole koskaan tehneet S-ryhmän kanssa kauppaa tuotteestaan.

Tämä maajussien tämän hetkinen b-luokan älämölö ei edistä kenenkään asiaa. Räväkkyyttä toki olen jo kaivannutkin, mutta nyt se kohdistuu väärin kaupan henkilökuntaan. Tuntuu niinkuin pikkulapset olisivat porukalla menettäneet tikkarin ja nyt sitä Prisman lattialla mahallaan parutaan. 

Zeppelinin Prisman lähiruokahylly oli meidänkin
tuotteiden yksi tärkeimmistä myyntipaikoista.

Elämän tarkoitus löytyy lantakuormasta

Ja niin saavuimme taas siihen vaiheeseen vuotta, että koittaa paskashow:n aika. Jos jollekulle ohjelmanumero ei ole tuttu, niin se sisältää lannan siirtoa pisteestä a pisteeseen b, jotta se lopulta levitetään pisteeseen c.

Tämä episodi kuulostaa niin simppeliltä, että vaiheet maustetaan oman mielen mukaan rengasrikoilla, peltoon uponneella kärryllä, poliisiratsialla tai mitä nyt vaan kukanenkin keksii. Vaikeuskerrointa on hankittava lisää suorittamalla tehtävät vanhoilla romuilla, jotka keksivät omia kujeitaan. Kun huhtikuisena myöhäisiltana istuu kärryssä paskakuorman päällä epätoivoisena, kun vääntynyt perälauta ei mene kiinni, elämässä kirkastuu oleelliset ja epäoleelliset tavoitteet. Siinä vaiheessa kun liukastuu tikapuiden kanssa liukumiinaan älyää, että elämässä tärkein tavoite ei ole onnellinen ydinperhe, vaan peräkärry, jossa on hydraulinen perälauta.

Tämä nykyinen kärryhän on muuten oikein mukava tapaus, mutta puutteellisen hydrauliikan lisäksi hänessä on pienimuotoinen ongelma: Hän kyllä eteen päin mentäessä tulee yhteistyössä, mutta auta armias, kun alat peruuttamaan, hän sinkoaa aivan omille teilleen. Kärrythän yleensä liikkuvat aika ennustettavasti molempiin suuntiin, mutta tättärärää, nämä lainalaisuudet eivät koske tätä vankkurikärryä! Kun 60 kertaa peruutat sattumanvaraisesti käännellen, niin lopulta hän menee noin kymmenen metrin säteellä sinne päin, mitä olit ajatellut. Ja siihen todellakin kannattaa tyytyä. 

Elämän tarkoitus. Kuva ei ole oma, vaan
(sattuneesta syystä) lainattu yrma.netistä

Mukavaa pääsiäistä!

Ha! Sain joulukoristeet vaihdettua pääsiäiskoristeisiin. Näiden voimalla mennäänkin sitten vappuun saakka, jolloin talossa on taas uusi sesonki. Allekirjoittaneella on kuulemma taitoja haalata vintistä esille näitä koristeita kiitettävällä tahdilla, mutta toiseen suuntaan takaisin yläkertaan nämä ei lähde kulumallakaan. Pöh ja pah, turhaa niuhotusta.

Pajuja löytyi tällä kertaa ihan kotikujan varresta. Yhtenä vuonna Cabe
oli riehunut huudeilla niin tehokkasti, että jouduin aivan uurastamaan
pajujen metsästyksessä.

Mignonit odottaa tuolla kukkapussukoissa. Can't wait!
Mutta se on niin, että suklaamunia ei mennä syömään ennen sunnuntaita.
Se on sama., kun avais joulukalenterin etukäteen.

Ainut lintu, jonka kanssa tuun toimeen.

Tämän ihanan kortin myötä toivotan kivaa pääsiäistä! 

Ps. Joku oli löytänyt blogiini Googlen hakusanalla "Rakastumisen merkit". Tämä taitaa olla viimeinen osoite, josta siihen ongelmaan saa apua, mutta ei Googlekaan voi kaikkea tietää,  minusta puhumattakaan :D   <3 <3

Maatalousaiheisia blogeja ja jotain sinnepäin

Vaikka olen niin taitava googlettaja, että löydän tarvittaessa vaikka Barack Obaman siviilipuhelinnumeron, niin maaseutuaiheisien aktiivisten blogien löytäminen on ollut jopa haastavaa. Isojen maatalousfirmojenkin sivuilla olevat blogit ovat useimmiten eläviä, kuin horsma helmikuussa.

Lifestyle-blogeja upeine kuvineen on niin paljon, että tekee melkein itsekin mieli ruveta tekemään askelkyykkyä ja vaihtamaan kartanonsa sisustukseen kevättekstiilejä (wtf?), mutta tähän listaan on koottu vähän tykimpää realismia. Näitä bloggareita tuskin kutsutaan ensimmäisenä Glitterin-bloggaajailtaan tai tarjotaan ilmaista epilaattoria koeajolle.

"Tiedonsiirto keskeytyi", tätä on bloggaaminen sivistyksen ulottumattomissa.

Eräänlaista elämää Pajulan maatilalla
Hyvin kirjoitettua tekstiä ja paljon asiaa. Maatalouden lyhyt oppimäärä heillekin, joille aihe ei ole kovin tuttu.

This is not the life I ordered
Joku vinkkasi täällä tämän blogin mulle, ja siitä lähtien olen säännöllisesti ottanut pissanpidätysharjoituksen lukemalla näitä juttuja.

Vendo - Lapsiperheen iloista arkea maatilalla, käsitöitä, duunausta, puutarhaa

Lakson maatila - Elämää lypsykarjan kanssa
Päivittyy mukavalla tahdilla. Tarpeeksi hitaasti kun luen, niin ymmärrän kielimuurista huolimatta :D Suoraa puhetta.

Maajussin morsian
Napakkaa settiä, hyviä kuvia. 

Henttalan tila
Tosi upeita kuvia. Ei ole päivittynyt nyt hetkeen, mutta toivottavasti on lisää materiaalia tulossa.


Tässä kourallinen. Lähetäppä linkki, jos mun googleseula ei aivan oo ollu aukoton. Eihän ne nyt tässä voineet olla?

Tämä bloggaaminen on aivan mielenvikaista hommaa. Uskallan luvata, että oon Euroopan hitaimmalla nettiyhteydellä blogiaan päivittävä henkilö (ts. ääliö). Joten katsokin, että luet tätä orjallisesti. Visiitti per päivä on minimi, sukulaisille 3x. 

Elämä lakkaa olemasta hektistä, kun jymähdät GPRS-yhteyteen.