Huomenna se alkaa, vuoden pähein joulukalenteri

Lokakuussa päätin, että tänä vuonna blogissani avataan joka päivä joulukalenterin luukkuja. Päätin myös, että luukkujen sisältö ja toteutus on hyvissä ajoin tehty, ja ne syntyvät, kuin itsestään. No syntyiväthän ne, lähes yhtä itsestään, kuten vaikkapa reilu 5-kiloinen vauva tuppaa syntymään alateitse ilman kivunlievitystä. Tai siis "hyvissä ajoin" vaatii vielä hieman määrittelyä. Edellisenä iltanakin voi varmaan olla hyvissä ajoin.

Tervetuloa siis Viranomaisen valvoman joulukalenterin pariin. Ois tätä oikeasti joku joulukomitea voinutkin vahtia, ois ainakin kannattanut. Luvassa on jouluisia vinkkejä, joita ei kannata toteuttaa, upeita arvontoja, yllätysvieraita ja realismia jouluvalmisteluihin. Pysy mukana. Ja teille hätähousuille tämä sopii erityisen hyvin, koska kontrolloin, ettette pysty aukomaan luukkuja etukäteen. 



Joulukalenteria ei onneksi ole tarvinnut tehdä yksin, vaan mukana on sellainen tonttukomitea, että oksat pois! Parhaista yhteistyökumppaneista parhaat paljastuvat sitten hiljalleen luukkujen avautuessa. Koska jouluun kuuluu saamisen lisäksi antaminen, luukkuja saa ja kannattaa jakaa, jotta kukaan ei jäisi riemusta paitsi ja rannalle ruikuttamaan. 

Huomenna siis hyppää kelkkaan ja valmistaudu vapaaseen laskuun, joka jatkuu jouluaattoon saakka. 

Kalenteri ei sisällä kaloreita, tai pähkinää.

Tulossa pian: Joulukalenteri

Pysy linjoilla, joulukuu on pian täällä!

Blogi tänään 1-vuotias

Hyvää syntymäpäivää Viranomaisen valvoma! 

Rakas blogini, täytät tänään vuoden, kokonaisen vuoden! Aika on hujahtanut käsittämätöntä kyytiä, vastuuttomassa ilmapiirissä, kaikkien huumorinkukkien kukkiessa ympärivuotisesti.





- Vuoden aikana olen "postannut" 135 kertaa.
- Suosituimpana tekstinä ykköspaikkaa pitää ylivoimaisella varmuudella postaus otsikolla: Maanviljelijän/koneyrittäjän puolisoksi ryhtyvä, opiskele nämä.
- Eniten hauskaa paskamyrskyä sai aikaan angstinen tekstini asuntoautoilusta.
- Vuoden aikana väkeä on käynyt blogissa ns. virtuaalitie sonnalla, reippaasti yli 100 000. 

Parasta on ollut kommentit. Jokainen on ilahduttanut, olen nauranut niitä lukiessa ääneen. Tiedän, ettei niitä kommentteja tule aina lähetettyä vaikka ajatuksia olisikin mielessä. Siksi jokainen vaivalla lähetetty on niin kallisarvoinen. Jokainen bloggaaja rakastaa saada palautetta, hyvässä ja melkeinpä huonossakin. Paljon tulee palautetta myös kasvotusten. Ällistyn joka kerta, että joku on todella lukenut blogiani. Reippaimmat laittavat viestiä heti tekstin ilmestyttyä: "Taas sää piruilit mulle siellä blogissa!". Vakiolukijat, jotka ovat kommenteillaan tulleet tutuksi, ovat usein mielessä jo tekstiä kirjoittaessa.

Alkuaikojen massiiviset atk-ongelmat meinaa jo naurattaa. Oli kait se sairasta hommaa, kun latasin yhtä kuvaa monta tuntia. Että jaksoin kuitenkin nähdä sellaisen vaivan. Ajallisesti tämä touhu veisi tosi paljon aikaa, jos sitä olisi. Olishan se ihana uppoutua näihin teksteihin, kuviin ja pommittaa materiaalia jatkuvalla syötöllä, mutta yleensä tekstin joutuu rykäisemään tehotuotannon malliin. Kirjoittaminen on ollut ihanaa. Sen sijaan stressi siitä, että pitäisi kirjoittaa, muttei ehdi, ei ole ihanaa. Se kuuluu kuitenkin kait jokaiselle aktiiviselle bloggaajalle.

Blogia aloittaessa ajatuksena oli ehkä kirjoittaa enemmän varsinaisista maataloustöistä. No niitä on käsitelty vähemmän, koska muoto ei ole hahmottunut. Sen sijaan lähestymistavaksi tuli se, että joka aiheen saa väännettyä huumoriksi vaikka väkisellä.

Blogia vuosi sitten aloittaessa en kyllä tajunnut kuinka kokonaisvaltaiseen prosessiin oon hyppäämässä. Monesti ajatukset on illalla viimeisenä blogissa, eikä tahtoisi malttaa nukahtaa, kun tekisi mieli kirjoittaa ajatuksia ylös. Valokuva ei ole enää valokuva, huoleton räpsy, vaan jotain, jota tarvitaan blogiin. Sukulaisten rasittavat temput ja möläytykset eivät raivostuta juuri ollenkaan, koska ovat onnenpotku blogin inspiroimisessa.

Mitä odotan tulevaisuudelta? No ihan hulluna! Reilun viikon päästä pääsen aloittamaan blogin joulukalenterin, jota olen valmistellut jopa yllättävän tunnollisesti. Siitä tulee spektaakkelimainen luukkukimara! Sen jälkeen toivon, että vuosi 2016:kin menee blogilasien läpi katsellessa. Toivoa saa jokainen lukijakin, teillä ne parhaat idikset yleensä on!

Terkuin Maija

Kuvaukset

Valmistelimme tänään blogin tulevaa kukoistusta kuvauksilla. Kuvaajalla oli asenneongelma. Olen ymmärtänyt, että kuvaajan tehtävä on kehua mallia: "Hyvin menee", "Vau nyt tulee upea" "Oot kyllä niin mahtava", mutta tämä kuvaaja oli eri maata. Ei kuulemma pysty "kuvattavan kauheudelle" mitään, vaikka ammattilaiset kuulemma pystyy. Lisäksi moitteita kuvausolosuhteissa sai "murhanhimoiselta näyttävä katti" ja "punakka se on kyllä sunkin naama." No, näistä puutteista huolimatta saimme muutaman otoksen, jotka pitkin hampain, ja massiivisesti muokattuna, tulen julkaisemaan täällä tulevina aikoina.

Valmisteltavaa tässä on muutenkin, koska olen asettanut blogilleni jouluisia tavoitteita. Kaikkea sitä tämän eteen tekeekin. On nimittäin väläytelty, että blogin takia mm. rakentaisin himmelin, valmistaisin joulukaramellejä ja pitäisin joululaulukonsertin. No, tulette vielä näkemään mitkä näistä toteutuvat.

Oisko sittenki kannattanut hommata joku ammattilaiskuvaaja?

Arkisia unelmia

Ihmisellä täytyy olla unelmia, haaveita ja tavoitteita. On monenlaisia ihmisiä: esimerkiksi sellaisia, jotka unelmoivat jatkuvalla syötöllä ja kaikki ovat jo oppineet tietämään, ettei niistä toteudu, kuin korkeintaan 1/1000. Sitten on ihmisiä, joiden on vaarallista saada unelma, koska he toteuttavat sitä vimmatusti. 

Olen tänään unelmoinut suuria: 

- Haluan lisää pyykkinaruja. Niitä on ollut 8 kpl, mutta kiinnityksen irrottua olen oppinut tulemaan toimeen vähentyneellä määrällä. Nyt niitä on 4 kpl ja osaan kyllä rytmittää pyykkäämisen kuivauskapasiteetin mukaan, mutta koska ihmiset tuntuvat unelmoivan, olen päättänyt tavoitella tätä unelmaa. Menen ostamaan kohta tarvikkeet. Tein jo tarvittavat mittaukset.

- Haluan katsoa televisiota pirtissä. Nykyään kukaan ei ehdi koskaan katsoa televisiota, kun sitä pitäisi erikseen mennä tollottamaan tuonne peräkammariin. Kaipaan sitä, että voin taustaäänenä katsoa Koirakuiskaajan kahdettakymmenettä uusintaa ja chat-juontajan kimakkaa ääntä. Eniten haluan jouluaattona katsoa Joulupukin kuumalinjaa samalla, kun pyörin kotona. Tämän hetkinen antennitilanne ei edesauta tilannetta, mutta olen ryhtynyt tälläkin saralla toimenpiteisiin. Viimeistään joulukuun alussa asia on hoidettu. 

Siinäpä ne haaveet tällä erää olikin. Nämä seikat nostaisivat elämänlaatuani nyt eniten.

Ja hei, joskus saa jotakin, vaikkei edes tahdo. Hallissa on siivottu tänään reippaasti hyllyjä. Sieltä kun näemmä voi löytyä ihan mitä tahansa, niin siivouksen tuloksena löytyi paketista puolitusinaa Arabian vanhoja vateja. Seuraavaksi löytyy varmaan Hankkijan muovikassi täynnä seteleitä. Niillä rahoilla tilaan antennimiehen. 

Vuorossa heti kusipään jälkeen

Tänään taas olin ilmeisesti pukeutunut näkymättömyysviittaan; sen verran tehokkaasti pari herrasmiestä pyyhki ohi varaosaliikkeen jonossa, oikealta ja vasemmalta. Teki mieli talsia korkokengällä heidän jalkateriensä yli kerta tässä nyt näkymättömiä leikitään. Eiku ihan oikeasti. Voiko se olla niin vaikeaa, että mennään sinne vapautuville myyjille ihan siinä järjestyksessä missä on saavuttu?! Ettei luokitella ketään niin vähäpätöiseksi, että voi ohittaa ihan surutta.

Jonottaminen on maalaiselle nimittäin pyhä asia. Täällä jonotetaan rauhassa. Täällä kysytään aina kaverilta, että olitko sää ennen mua, jos ei olla varmoja tai tultiin yhtä aikaa. Täällä otetaan kiltisti vuoronumero, vaikkei muita olis mailla, eikä halmeilla. Täällä joskus jopa annetaan paikka kiireisemmälle tai nopeammalla asialla olevalle.

Täällä ei hengitetä niskaan, vaan jätetään hajurako. No, välillä eläkeläismuorit toki kiilaa maksupäätteelle edellisen vuorolla, mutta siinä sitä sitten kylkikyljessä näpytellään sulassa sovussa. Eläkeläisrouvaa ei kannata mennä siirtämään tai edes mulkoilemaan. Ei se sitä sun tunnuslukuas näe kumminkaan.

Vaan ei täälläkään mitään ajantajuttomia pyhimyksiä olla. On perusteltua kiristää kävelyvauhtia, jotta saa selkeän etumatkan edellä löntystävään, joka kymmenen pullokassin perusteella näyttäisi tähtäävän juuri samalle, ja sille ainoalle, pullonpalautusautomaatille kanssasi. Ja on inhimillistä huokaista ylikorostuneen voimallisesti, kun kassalla edellä oleva haluaa ostosten lisäksi tarkistaa kuusitoista kenolappua, uusia niistä osan, "eikun ei sitä lappua, vaan se olis pitänyt olla just se toinen", ja maksaa kaiken kolikoilla tai osan pankkikortilla. Ja ottaa koko maksutapahtuman alusta, kun myyjä unohti kysyä bonuskorttia.

Kunnolliselle maalaiselle, joka mieluummin odottaa tunnin lisää, kuin etuilee, jonossa kiilaaja pistää maailman hetkeksi pois raiteiltaan. Moinen kusipäisyys ravisuttaa hetkellisesti turvallisuudentunnetta. Että maailmako ei toimikaan kaikkialla samalla tavalla? Että tässäkö joutuu ihan pitämällä pitämään puoliaan? Tervetuloa maailmaan maalainen, täällä kuule voit jättää sen kohteliaisuusvälimatkan sinne mistä tulitkin.

Elämä ja tilanpito järjestykseen jouluksi

Järjestyksentunne, hetkellinen elämänhallinta: Sen tyydytyksen olen saanut uurastamalla eilisen päivän aamusta iltaan pysähtymättä. Sain jonkun käsittämättöän flow:n, jonka seurauksena olen rakentanut Rooman päivässä, eli siivonnut työhuoneen laatikoita myöden: Käynyt läpi yksitellen joka ikisen irtolippulappusen. Hävittänyt turhat ja järjestänyt tarpeelliset. Käynyt läpi jokaikisen mainoksen kulmaan rustatun muistiinpanon ja käsitellyt ne pois päiväjärjestyksestä. Järjestänyt kuitit taas valmiiksi kirjanpitäjälle ja penkonut laatikoista kaiken tarpeettoman mm. ikivanhat tulostimen mustepatruunat, joiden isäntätulostin on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen.

Siis yksinkertaisesti järjestänyt, raivannut ja nauttinut. Lopputulos on MIELETÖN!

Se on ihanaa, kun asioita saa järjestykseen. Samalla tosin olen kauhistellut sitä, missä epäjärjestyksessä asiat ovat olleet. Monet paperinyssäkät olivat ajalta tilanpidon aloittamisesta. Jollakin sisulla niitä papereita olen pyöritellyt, tajuamatta yhtään mitä ne on ja vielä vähemmän miksi. Toivon kyllä, ettei kukaan muu joutuisi lähtemään tilanpitoon yhtä pystymetsästä, yhtä huojuvin tiedoin. Se on niin iso prosessi, että siinä soisi olla enemmän varmuutta mukana, kuin itsellä näyttää olleen.

Lisäksi ajattelin sitä paperimäärää pyörittäessä, että kyllä kaikesta näki myös, että on ollut todella kiire. Silloin oli maatilan rinnalla vielä jauhohässäkkä eli viljatuotteiden myynti, joka lisää paperityön määrän varmaan nelinkertaiseksi. Siinä on kiireessä selkeästi tehty huolimattomuusvirheitä, kirpaisee myöntää.

Onneksi tieto lisääntyy hiljalleen. Vaikken vieläkään voi paukutella henkseleitä, että kyllä on paperihommat vimpan päälle kondiksessa, mutta kyllä pikkuhiljaa alkaa kokonaiskuva sentään hahmottua. Paljosta on kiittäminen maatalouden tuntevaa kirjanpitäjä-veroneuvojaa, joka suorasanaisesti kertoo faktat tiskiin. Ja mikä tärkeintä, käy sen asian perinpohjin läpi sun kanssa. Kuittien kirjaaminen ja kakkoslomakkeen täyttö on siinä se raaka työ, antoisinta on ollut siinä käydä ne asiat kokonaisuudessa läpi ja tehdä suunnitelmat. Jokainenhan pystyy itsekin niitä katsomaan ja pohtimaan, mutta on siellä kyllä sellaista tietotaitoa takana, ja joka tulee kuin apteekin hyllyltä, että ei sitä ammattimaisuutta ihan hetkessä itsekseen opiskele.

Viljelyneuvoja on ollut kans majakka reitillä. Aika itsenäisesti niitä asioita tulee mietittyä, mutta hyvä neuvoja on siellä valona, kuin majakka, että ei tarvitse yksinään soutaa. Tarvittaessa huolehtii, ettei airot unohdu.

Mistä se tietotaito sitten lisääntyy? No, ensimmäiseksi tärkein on varmasti lukea Maaseudun Tulevaisuudesta nimenomaan ne puisevat jutut, joiden yli tekisi mieli loikata, kuin pupujussi rekan valoihin. Tavata niitä niin kauan, että luettu on ymmärretty. Lukee ensin ne, ja sitten vasta Kotivinkin joulunumeron ja Aku Ankan. Monissa muissakin julkaisuissa on tarpeellisia artikkeleja. Nyt luin vasta esimerkiksi OP:n Kultajyvää ja ajattelin, että onpa hyvä, että tulin tämänkin lukeneeksi. Tuki-infot ja muut kinkerit on kyllä kannattanut kans koluta. Ja kirjata muistiinpanot omaan kirjaan, mistä voi sitten tarvittaessa tarkistaa, kun kaikki kuultu on muuttunut päänsisäiseksi puuroksi jo ennen kotipostilaatikolle saapumista.

Tähän tahtiin kun järjestelen jouluun saakka joka päivä, niin alkaa hommat olla hallinnassa vähän paremmalla onnella. Moni ihmettelee, että miks otan joulusiivouksesta tämmöisen kokonaisvaltaisen urakan, kun riittäisi keskilattian siivous ja tolun pirskottelu oven pieliin, mutta ei siinä ole oikeastaan edes joulusta kyse, vaan oman elämän välitilinpäätöksestä. 

Totuus leivonnaisista Osa 2

Taas on uuni laulanut ja monta uutta lässähtänyttä luomusta saatettu maailmaan. Uusi annos leivonnan realismia siis tässä, olkaa hyvät! Aivan kaikki tuotanto ei ole omaani, vaan myös lähipiirissä olevat kotileipurien puoliammattilaiset ovat auliisti antaneet tuotoksiaan koko kansan ihasteltaviksi (tai heiltä ei ole kysytty).

Osa1 ilmestyi jo aiemmin:









KINKKUPIIRAKKA

Kinuskikissan virittämän ansan seurauksena päätin leipoa vieraille kinkkupiirakkaa.

Meinasi vieraiden hymyt hyytyä tämän mämmipiirakkaa muistuttavan hiilen nähtyään.

PULLAPITKO

Juu, ei oo niin vaikeaa letittää taikinaa. Kuva liepuska.fi

Todella kimmoisaa.

 SUKLAAKAKKU

Ihana suklaakakku kiiltävällä kuorrutteella vie kielen mennessään.

Räjähtänyt suklaakakku vie kondiittorin hermot mennessään.

SUKLAATUULIHATUT

Suklaamoussella täytetyt tuulihatut ovat unelmaherkku..

Kun ei tarvitse arvuutella onko niihin mahdollisesti suolistettu joku.

Parasta syksyssä

Olin juuri viikon (luit oikein,VIIKON) lomamatkalla. Seurue oli vaihtelevanlainen, joten matka toimi myös ihmissuhdekoulutuksena. Lomasta tuli kuitenkin myös pyyhkeitä. Blogin sopiva päivitystahti on kuulemma vähintään joka kolmas päivä (ja ammattiblogeissa joka päivä), joten tauko on kuulemma anteeksiantamaton. Aion korvata erheeni kuitenkin vielä tänä vuonna, armottomalla päivitystykityksellä.

Lomamimmi jättää heijastinpuvun kotiin (oli muuten virhe)

 

Lomalla on aikaa lueskella lehtiä. Otin puheeksi jutun otsikolla "Parasta syksyssä" ja erehdyin kysymään seurueelta heidän vastauksiaan. Yksi yritti olla positiivinen ja vastasi, että "ihanat sumuiset, pakkasaamut". Muu seurue reagoi välittömästi: 

"No ei! Sitten saat rapata autonikkunoita, kun oot muutenkin jo myöhässä."

 "Ja muut törttöilee edessä, kun eivät muka näe."

 "Joo ja kymmenen soittaa, että tuu hiekoittaan." 

Lopetimme aiheen käsittelyn. Syksy ei menestynyt.

Ruska on rupsahtamista

On syksyssä paljon hyvääkin. Syksyllä saa luvan kanssa hyytyä, laskea vähän rimaa, "kun pimeä tulee niin aikaisin", "maa on jäässä" ja "joulukin on ihan kohta". Kesällä moisia verukkeita ei ole sopivaa keksiä, vaan on painettava menemään satoi tai paistoi. 

Ruiskaunokki

Seurueemme DI osasi kyllä opettaa 1-vuotiaan sytyttämään ja sammuttamaan lampun, mutta nimesi yllä olevan kuvan kukan ruiskaunokiksi. 

Ystäväni on alkanut lukea Kalle Päätaöon tuotantoa. Hänen mukaansa meillä on samanlainen tapa kirjoittaa ja yhtenäisiä ilmaisuja, "vaikka tiesin, ettei Maija ole niitä lukenut". Se siitä kultturellista imagosta siis, mutta minkäs teet, kun parin viikon Seiskatkin on rästissä. Vaan imagosta viis, ei sitä joka päivä kuule olevansa nykypäivän Kalle Päätalo!