Paskaa se on silloin, kun aiheita olisi mielessä, mutta ei ehdi keskittyä postauksen lopulliseen työstämiseen. On kuitenkin aika pitkä taival ideasta valmiiksi postaukseksi, jossa on järkevästi rakenneltu teksti ja aihetta edes hatarasti tukevat kuvat. Paskaa se on silloinkin, kun kuvittelee kirjoittaneensa jotakin mielenkiintoista, mutta kukaan ei juurikaan reagoi tuotokseesi ja tajuat sen erinomaisuuden olevan hieman harhaista. Paskassa tarpomista on myös se, että nykymaailmassa täytyisi olla joka tuutissa, jotta olet olemassa. Samalla kun pitäisi keittää riisipuuroa keittiössä, pitäisi postata Instagramiin jotakin upeaa, joka on vain hatarasti totta.
Ja sitten se ehkä vaikein. Et ole mitään, jos sulla ei ole 10 000 Instagram-seuraajaa ja viittä stalkkeria ja blogilla tuhansia lukijoita, jotka aktiivisesti kommentoivat, jakavat ja rummuttavat erinomaisuuttasi. Kun äitikään ei ole lukenut uusimpia postauksiasi, saati sitten puolet Suomen kansasta.
Kriiseilen myös sen kanssa, että kuinka kiinnostavaksi omat ajatukset voi luokitella. Kun loppujen lopuksihan tässä jaetaan enimmäkseen omia ajatuksia, niin kyllä kieltämättä välillä tuntuu, että tämä soopa EI VOI kiinnostaa ihan ketään. Kynnys painaa julkaise-nappia on välillä erittäin konkreettinen.
Koska marginaalisen aihepiirin amatööriblogin kirjoittajalle ei ilmaannu ilmaislahjoja, palkintoehdokkuuksia ja kutsuja VIP-juhliin, heidän kannustamisensa on meidän tavallisten lukijoiden harteilla. Paras palkinto on, kun annat palautetta, kommentoit, kerrot, että luit, elät mukana ja olet olemassa. Se palaute on polttoainetta yksinäisen kirjoittajan aivoille, se rohkaisu saa julkaisemaan tekstejä, jotka melkein hävettääkin. Juuri kun ajattelit, että miksi minä tätä sontaa tänne kirjoitan, varmasti sukulaiset saa hävetä, niin joku sanoo kaupan kassalla, että oli nauranut ääneen ja huutanut aviomiehenkin lukemaan.
 |
| Perästä kuuluu <3 |
