Käsityöihminen ilman lahjoja

Peruskoulun läpäisemiseksi suurimmaksi kompastuskiveksi kohdallani oli koitua käsityöt. Vikana ei ole se, ettenkö olisi innostunut aiheesta, päinvastoin! Innostun välillä aivan valtavasti, näen mielessäni hienot lopputulokset ja tartun toimeen. Ongelmaksi muodostuu vain toteutus. Suuret luulot ja ”helpot” ohjeet ajavat minut siihen umpikujaan, että lopputulos ei ole tunnistettavissa. 

Ala-asteella opettelimme kutomaan. Minusta se oli oikein mukavaa. Muistan kun yritin saada silmukoita irtoamaan puikoista ja jouduin lopulta lopettamaan irroittelun, koska koulun kirjaston puupöytään painui puikoista syviä reikiä. Käsialani lienee siis tiukka.

Ompelukoneella ompeluhan on myös mukavaa. Ongelmaksi muodostui siinä se, että en pysy reitillä. Opettaja istutti harjoittelijan viereeni vahtimaan, että ompelisin edes hetken suoraan. Tyylini lienee vapaamuotoinen.

Seuraavaksi ongelmaksi alkoi muodostua se, että meidän täytyi kutoa säärystimet. Niitä tehtiin lopulta koko suvun naisten voimin, jotta taistelun jälkeen kouluun saatiin viedyksi yksi S-koon säärystin ja toinen XL-koon säärystin. Ne riittivät peruskoulun läpäisemiseen. Designini lienee siis omalaatuinen ja toteutustapa verkostoihin perustuva.

Yläasteella valitsin paljon käsityökursseja. Ompelin innokkaasti pyjamahousuja ihanasta kankaasta. Sitten lopulta kävi niin, että jouduin lyhentämään toista lahjetta syystä, jota en muista ja lyhensin vahingossa liikaa. Lopputulos oli suloiset pyjamahousut, jotka jättivät toisen nilkan paljaaksi. Kaavojen noudattamistapani lienee boheemi.

Nykyään alan hiljalleen jo vaistota vaaran. Kun näen lehdessä, Pinterestissä tai livenä jonkin ihanan käsityön, en enää automaattisesti ajattele, että teen sen käden käänteessä itse, vaan lähinnä mietin, että olisiko joku, joka voisi tehdä sen minulle. Elämässä en siis ole oppinut käsitöitä, mutta verkostoitumaan ja löytämään jonkun, joka osaa nekin asiat, joita en itse osaa.

Lastenhuoneen sisustusta pidemmän kaavan mukaan

Jos olen joskus puhunut näiden sisustushommien raskaudesta hieman vähättelevään sävyyn viitaten tyynyjen pöyhimiseen, niin perun kyllä puheeni. Sen verran ankarasta lajista on kyse. Olen nimittäin uurastanut lastenhuoneen sisustuksen parissa nyt pienen ikuisuuden ja huomannut, että siihen on syynsä, ettei meillä ole sesongin mukaan vaihtuvia kevät- ja syysverhoja.

Ensimmäinen etappi oli huoneen tyhjennys. Siitä olenkin jo kertonut täällä, kuinka reippaasti hävitin roinaa. Siihen loppui se helppo osuus.

Sen jälkeen piti hommata vaatekaappi. Se vaati tietenkin reissun Ikeaan, koska en kelpuuttanut yhtään vaatekaappia Suomen alueelta. Reissu Ikeaan kuulostaa aina helpolta nakilta. Siis kuulostaa, mutta ei ole. Kaappiosastolle asti kaikki meni sujuvasti. Sitten selvisi, että paikalla on yksi myyjä, ja ainoaa etukäteen kelpuuttamaani kaappia ei näy missään, myyjä palvelee jonotusnumeroa 1, ja kädessäni on numero 5. Ruotsalaiset osaavat tehdä kaappiostoksensa niin verkkaisesti, että jokainen tämän kylän eläkeläinenkin on siihen verrattuna pendolino. Tuleva lastenhuoneen omistaja hermostuu kärryissä istumiseen ja huutaa. Matkaseuralainen haukkuu koko Ikean. Hermostun. "Ei osteta koko *\¥¥\'jjf* kaappia! Nyt lähdetään kotiin." Sitten hermostuksissani lompsin läpi pyyheosaston ja tadaa: Kaipaamani kaappi odottaakin lastenosastolla. Kannatti saada pikkuraivarit.

Pohjoismaiden ainut kelpuutettu vaatekaappi.

Ikean reissu kun saadaan tehtyä suht vähillä vaurioilla, kaappia kasataan yöhön saakka. Se kuitenkin on ihana, vaikka kokoamisesta vastaava motkottaa, "ettei näitä kyllä kannata ostaa". Sitten päästään verhoihin. Tilaan ne nettikaupasta ja haen postista. Ne täytyy lyhentää. Käsityöihmiselle se ei ole homma, eikä mikään, mutta minä olenkin se, jonka viereen ala-asteella käsityötunnilla istutettiin kouluavustaja vahtimaan, koska "eihän se nyt voi olla mahdollista, ettet saa yhtään ommeltua suoraan sillä ompelukoneella". Sittemmin sekä minä, ja toivottavasti myös kouluavustaja, olemme päässeet tähdellisempiin hommiin ja vetäneet suorat mutkalle. 

Olen kuitenkin "kaikki tänne heti"-ihminen, joten sen sijaan, että olisin jaksanut odottaa verhoille ammattimaisempaa lyhentäjää, hoitelin ne tänään. Tai oikeastaan vasta toisen verhoista, mutta en minäkään mikään muurahainen ole. Ensin kokeilin pakkauksessa tulleella lyhentämiseen räätälöidyllä liimanauhalla. Toisen niistä tosin nakkasin roskiin, kun eipä tullut mieleen, että sillä sutturalla olisi jotakin virkaa. No, ei niillä kyllä ollutkaan. Tarvittiin lankaa ja neula. Lopputulos oli aivan hyvä. 1 lankasuttu tuli, mutta valkoiselle kohdalle, joten se on helppo naamioida. Kertaakaan en kursinut verhoa omiin housuihini kiinni, mutta näin kovasti en ole keskittynytkään sitten maamieskoulun kyntönäytön (,josta sain arvosanaksi 1. Se oli minimi, jos oli paikalla.). 

Verhot on Vallilan Nuppu-sarjaa ja upeasti harsittu sopivaan mittaan.

Nyt vuorossa on matto. Tilasin ihanan värikkään räsymaton onlinestä (Trendcarpetista tarkemmin sanottuna), koska luojan kiitos meillä ei nökötä jossain nurkassa kangaspuita, joilla "käden käänteessä kutaista se matto itse". Ja ei tässä nyt oikein kansanopiston mattopiiriinkään kerkiä, niin mennään nyt siitä, mistä aita on matalin. Ensi viikolla toivottavasti matto saapuu.

Tätä odotetaan nyt saapuvaksi postista, eikä itse tekemällä, mikä olisi tietenkin ollut niin paljon halvempaa, helpompaa ja ekologisempaa.

Matkaa tyynyjen pöyhimiseen on edelleen. Sitä ennen täytyy uurastaa vielä monenmoisen askareen parissa. Nostan hattua jokaiselle, jolla on jonkinmoinen sisustus edes yhdessä huoneessa. Se ei ole pudonnut taivaasta paikoilleen.

Joulukalenteri: Luukku 22

22.12.2015

Jouluostosten huumaa

Käsi ylös, kenen mielestä nämä 22. ja 23.päivä ovat sellaisia lupsakan leppoisia. Luulen, että monen käsi on tässä vaiheessa ainut lupsakka. Liikkeellä on nimittäin ennätysmäärin touhotusta, panikointia, hillitöntä valmistautumista ja loputtomia kauppaostoksia. Seurana on kaikki muut valtakunnan ahdistuneet.

Olen pyrkinyt juhlapyhien lähipäivinä pysyttelemään kotikunnan rajojen sisäpuolella ja se toimii erittäin tehokkaasti stressin vähentäjänä. Mun ei ole välttämätön tunkea sinne samaan markettiin koko muun Oulun seudun kanssa, koska samat tarvikkeet näyttää saavan myös omasta pitäjästä. Pääsee helpommalla, eikä tarvitse kuunnella kuulokkeista rauhoittavaa tunturipuron liplatusta ja hengittää autossa paperipussiin.

Eilen olin tosin isolla kirkolla shoppailemassa. Reissu meni hyvin. Vanhana taksarina suihkin autolla hyviä reittivalintoja pitkin, parkkipaikka tuntui vapautuvan aina aikalailla oven edestä ja Oulussa kallioparkki eli Kivisydän kyllä toimii näppärästi. Ja oman olemattoman pitkäjänteisyyteni tuntien välttelin pahimmat jouluhulluuskeskittymät. Samaa ei voi sanoa ystävästäni, joka viestitti oululaisesta marketista: "Virallinen jouluhelvetti irti". Kuulostaa rentouttavalta.

Oulun joulutori ei sykähdyttänyt maalaisvierailijaa.

Otin kuvan, kun rotuaari näytti aika hienolta. Ei pääse kuvassa oikeuksiinsa.

Viime jouluna kylläkin menin paniikkiin. Oli 23.päivä joulukuuta. Olin ostanut jo kaiken tarvittavan, mutta lähdin silti kauppaan paikkomaan tilannetta, varmuuden vuoksi. Näin kuinka kaikilla muilla oli kärryt täynnä tavaraa ja sain sen normaalin ahdistuksen "Miksei mulla oo mitään?!" "Meillä ei oo mitään syötävää jouluna!!" "Ainakaan mitään kalaa meillä ei ole!!!". Lähdin tohinalla ajamaan läheiseen kalaliikkeeseen, mutta kun huomasin parkkipaikan olevan aivan täynnä autoja, päättelin jonotusajan ja muistin, ettei meillä kyllä kukaan varsinaisesti syö kalaa. Ajoin kotiin. Pysyimme hengissä joulun yli. 

Joulukalenteri: Luukku 18

18.12.2015

Blogivieraana Kati Lakso

Rumpujen päristessä ilmoitan täten, että vieraanani tänään on lypsykarjatilan emäntä Kati Lakso. Hänen bloginsa Elämää lypsykarjan kanssa kuuluu peruslukemistooni. Suorasanainen Kati laukoo asiat päin pläsiä ja raottaa meille elämää eläinten ehdoilla. Vieraskolumnissaan Kati kertoo joulun vietosta lehmien määrätessä tonttuleikin tahdin.

 

Laksonperän tonttuparaati

Jouolu tulee jollottelee, Laksonperän lypsykarjatilallekkin. Joka vuosi, samaan aikaan. Joskus melekeen toivoos, että se jäis tänä vuonna välistä, aiheuttaas vähemmän vaivaa ja päänvaivaa. 

Lehemällisen elämähän se ny ei sinänsä vaikuta juuri mitenkää, tavalliset hommat teherähän, niinkun niinä kaikkina muinakin vuoren päivinä, oli arki tai pyhä. Kello pirajaa aatto aamunakin, silloon jopa viä vähä ennemmin, kun tavallisena aamuna. Kiirettä pitää, asiat on suunniteltu (muka) jo etukätehen, että minä silloon teherähän tai ollahan tekemättä.

Ja arvaakkaa meneekö ne yleensä sillälailla? Yhtenäki jouluna tulin aijoos navetalta, olin kerranki ollu reipas ja tulin jo kohta seittemän jäläkihin. Olin oikeen ylypiä ittestäni. Kunnes sain uluko-oven aiku, niin vastas oli oksennusta valuva lapsi.

Siinä sitte mietiit koko joulun uurestansa, tarttit lapsenammaa ja muuta, ku kantturat sua orotti ehtoollaki, olis teillä tuvas sitte kinkku palanu pohojahan tai ei.

Tänäki jouluna on 23 päivä Help Mellä poikimapäivä, siinähän sitä sitte valavotahan poikimista vaikka pukki jakaas justihin lahajoja ja tontut laulaas kuoros. Voitaas isännän kans oikiastansa pukia hiippalakit päähän ja laittaa kuumaa glökiä termarihin ja mennä istumahan poikimakarsinan pahanoolle lehemän seuraksi.

Mitä jos veis sinne kuusen ja koristeetki ja sanoos sukulaasille, että tämä joulu vietetähän meirän laros syntymän ihimeen äärellä, että palattaas kok juhulan alaku lähteelle? Verettääs haalarit niskahan ja jaettaas lahajat sielä?

Tairan ruvetakki kauppaahan kiinnostunehille juolua maalla, herätähän ennen sian pieremää, juorahan aamulla pannullinen kaffia, että päästähän navettahan asti ja navettafiiliksihin. Tehtääs tukka putkella työtä, että kerittääs päivän pakollisihin vieraaluuhin ja ruokaaluuhin, mitä vanhemmat vähältä niinku orottaa. Ja sitte taas hiki ottalta noruen tekehen ehtoo askarehia, että kerkiät kattomahan lapsen ilua joulupukista ja lahajoosta (varsinki niistä). Tosin tänä vuonna toivomme, että joku muu ostaa ne, kiitos vain suomen maatalousvirasto, meillä on silloon tili tyhyjä. 

Mutta Suomalaasehen jouluhun kuuluu Suomalaanen Joulukinkku, iliman aattoaamun kinkun hajua ei oo joulua ollenkaa.

http://laksonmaatila.blogspot.fi/

Dimex-arvonnan voittaja: Naisten työvaatesetti

Aamulla heräsin intopinkeänä, koska pääsin suorittamaan blogin ensimmäistä arvontaa. Tässä taloudessa se suoritetaan perinteisesti lapputekniikalla, eikä millään tuhannen arvontasovelluksella tai muulla mahdollisesti epäluotettavalla menetelmällä. Eihän lottovoittajaakaan valita millään ohjelmalla!

Leikkasin lippulappuset valmiiksi ja niiden määrä oli sen verran yllätys, että astiankin jouduin vaihtamaan isommaksi. Jokainen kommentti tuli vielä uudelleen luetuksi ja sitten arvottiin. Aamukahvit saivat juhlavaa tunnelmaa tästä uudesta ohjelmanumerosta. Voittajalapun nosti aamukahvin lomassa, ennen hakettamaan lähtöä, Kalle. Virallinen valvoja istui vieressä, ja ihmetteli, että mitä tässä nyt arvotaan.


Ja VOITTAJA ON: Marianne J. Paljon Onnea! Sinuun on otettu yhteyttä. 



Naisten työvaatteista postasin Luukussa 3, jonka pääset lukemaan tästä.

Blogissani ehdit tänään osallistua kahteen arvontaan: IKH:n lahjakortin ja Dimexin lastentyöasun arvontoihin. Onnea matkaan!

http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/12/joulukalenteri-luukku-15-arvonta.html

http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/12/joulukalenteri-luukku-10-arvonta.html

Joulukalenteri: Luukku 17

17.12.2015 Päivän Fingerpori 

Joulukalenteri: Luukku 16

16.12.2015

Joulustressi kuplii pinnan alla

Tänä vuonna olen päässyt ensimmäisen kerran kokemaan joulustressiä, sellaista kokonaisvaltaista, joka vyöryy päälle sitä mukaan, kun adventtikynttilät jäävät jälkeen ja luukut hupenevat. Mieleen hiipii pelko, että voi oikeasti olla, etten ehdi ostaa kaikkia lahjoja, pestä saunaa, leipoa pipareita tai tuulettaa peittoja. Voinko luottaa, että joulu tulee silti?

Loputtoman vilkas 1-vuotias vie terävimmänkin tontun tehokkuuden. On kait pakko laskea rimaa alemmas. Tänä vuonna ehkä joulukoristeista 80 % jää laittamatta, ja saattavat siten säästyä taaperoikäisen tuhovoimalta. Joululeipomuksia saa onneksi valmiina melkein kotikutoisen makuisina. 

Se, että minulla on ollut tiettyjä vaatimuksia jouluvalmistelujen suhteen, ei kuitenkaan saisi myrkyttää kaikkien muiden joulua. Yritän muistaa, että se on vain ja ainoastaan oma ongelmani, jos pesemättömät lauteet ahdistaa. Ketään muuta se asia tuskin hetkauttaa. Ainut kenen tonttulakkia voit löysätä, on oma. 

Olisi ihana uppoutua tekemään joulua kaikessa rauhassa, kuten joululehdissä tehdään. Velloa pyhät siistissä kodissa, mutta lohtua tuo tieto siitä, että muissakin perheissä joku tempoo jouluvalot alas, syö kuusenkoristeet ja nakkaa joulutortun koirille, jotka murustavat sen sohvalle. Joululehdessä kerrottaisiin "Sohva on Askon mallistosta, mutta peitetty perintölakanalla. Lakanassa ei ole kakkaa (kait), vaan sen on stailannut luumuhillolla Limppu & Korkki."

Joulu on kuitenkin tasapuolinen kaveri. Se tulee yhtä varmasti heillekin, joilla jäi joulukortit kirjoittamatta, tortut paistamatta ja uuni pesemättä. Joulu, täällä me odotamme, raivaa itse itsellesi tilaa, ja tervetuloa! 

Joulukalenteri: Luukku 14

14.12.2015

Vieraskynässä Sami Huovinen 

Jouluruno

Ylpeänä esitän blogin kaikkien aikojen ensimmäisen kirjoittajavieraan. Kunniatehtävän sai 32-vuotias maijontuottaja Sami Huovinen Puolangalta. Samin maaseutuaiheisiin runoihin olen törmännyt maajussipiireissä ja nyt hän räätälöi blogia varten mittatilausrunon. Samilta on ilmestynyt marraskuussa 2015 runokirja "Kaenuun kielellä. Maajussin mielellä" (Tiedustelut: sami.huovinen2@luukku.com).

Joulupukki matkaan jo käy. Ei sitä vielä näy. 

Lehmätki täytyy lypsää. Kinkku taitaa olla jo kypsää. 

Kohta sitä pääsee maistamaan. Pipareitakin paistamaan. 

Maallaki on onneksi joulu. Tauvonnut on lapsilla koulu. 

Onhan jo aattoilta. Taivaalle syttynyt on tähtien silta. 

Toivotan kaikille joulurauhaa. Ei kukkaa pirtissä pauhaa. 

- Sami Huovinen - 

Joulukalenteri: Luukku 13

13.12.2015

Kuulumisia joulukalenterihurmiosta 

Kas, joulukalenteri on jo onnellisesti ylittänyt puolivälin. Yhtenäkään aamuna en ole paniikissa räpistellyt päivitystä, vaan kaikki on ollut valmiina poikkeuksellisen hyvissä ajoin, ajastettuna ilmestymään blogiin aamuyön tunteina. Loputkin tulevat luukut alkavat pääsääntöisesti, muutamaa lukuun ottamatta, olla lähes valmiina. Suhteellisen varmoin askelin ja rennoissa fiiliksissä on menty, eikä aamuöisin ole juurikaan tarvinnut kieriskellä mietteliäänä. Toki on tämä ollut melko jännittävääkin. Koskaan kun ei tiedä, että minkä vastaanoton luukut saa, on ollut ekat arvonnat ikinä ja muutenkin uusi kokemus koko kalenteri. Jokaisen palautteen ja kommentin oon siis ottanut vastaan onnellisena!

Kalenterista on kyllä tullut sellaista intoa taas tähän touhuun. Tuntuu, että oon jotenkin käsittänytkin tän bloggaamisen hyviä puolia ihan uudessa valossa. Se on kans kiva huomata, että säännöllinen tekeminen tuo porukkaa blogiin hyvään tahtiin. Kiitollinen olen jokaiselle kävijälle ja lukijaksi jääneelle, Facebook-tykkääjälle ja joka päivä blogiin palaavalle.

Jouluvalmistelut muuten eivät etene kovinkaan rivakassa tahdissa. Ainut, mikä tässä taloudessa toimii tehokkaasti on suklaankulutus. En anna näiden puutteiden kuitenkaan vielä haitata, vaan leijun nyt tässä omassa joulukalenterin luomassa kuplassani.

Arkimaailman raadollisuutta pääsin kokemaan seitsemäs päivä, kun tavarajoulukalenterini luukku oli typötyhjä. Äitini tekee meille aikuisille tyttärilleen nykyään tavarajoulukalenterin paikatakseen lapsuusaikanamme tapahtunutta alisuoriutumista, mutta tänä vuonna kalenteritonttu oli touhottanut sen verran kovassa tahdissa, että seiskaluukut olivat jääneet tyhjäksi. Kyllä siinä laatikkoa käännettiin, auottiin ja ihmeteltiin, mutta ei sieltä mitään löytynyt. Aina ei voi voittaa.

"Tyhjän saa pyytämättäkin"