Lastenhuoneen sisustusta pidemmän kaavan mukaan

Jos olen joskus puhunut näiden sisustushommien raskaudesta hieman vähättelevään sävyyn viitaten tyynyjen pöyhimiseen, niin perun kyllä puheeni. Sen verran ankarasta lajista on kyse. Olen nimittäin uurastanut lastenhuoneen sisustuksen parissa nyt pienen ikuisuuden ja huomannut, että siihen on syynsä, ettei meillä ole sesongin mukaan vaihtuvia kevät- ja syysverhoja.

Ensimmäinen etappi oli huoneen tyhjennys. Siitä olenkin jo kertonut täällä, kuinka reippaasti hävitin roinaa. Siihen loppui se helppo osuus.

Sen jälkeen piti hommata vaatekaappi. Se vaati tietenkin reissun Ikeaan, koska en kelpuuttanut yhtään vaatekaappia Suomen alueelta. Reissu Ikeaan kuulostaa aina helpolta nakilta. Siis kuulostaa, mutta ei ole. Kaappiosastolle asti kaikki meni sujuvasti. Sitten selvisi, että paikalla on yksi myyjä, ja ainoaa etukäteen kelpuuttamaani kaappia ei näy missään, myyjä palvelee jonotusnumeroa 1, ja kädessäni on numero 5. Ruotsalaiset osaavat tehdä kaappiostoksensa niin verkkaisesti, että jokainen tämän kylän eläkeläinenkin on siihen verrattuna pendolino. Tuleva lastenhuoneen omistaja hermostuu kärryissä istumiseen ja huutaa. Matkaseuralainen haukkuu koko Ikean. Hermostun. "Ei osteta koko *\¥¥\'jjf* kaappia! Nyt lähdetään kotiin." Sitten hermostuksissani lompsin läpi pyyheosaston ja tadaa: Kaipaamani kaappi odottaakin lastenosastolla. Kannatti saada pikkuraivarit.

Pohjoismaiden ainut kelpuutettu vaatekaappi.

Ikean reissu kun saadaan tehtyä suht vähillä vaurioilla, kaappia kasataan yöhön saakka. Se kuitenkin on ihana, vaikka kokoamisesta vastaava motkottaa, "ettei näitä kyllä kannata ostaa". Sitten päästään verhoihin. Tilaan ne nettikaupasta ja haen postista. Ne täytyy lyhentää. Käsityöihmiselle se ei ole homma, eikä mikään, mutta minä olenkin se, jonka viereen ala-asteella käsityötunnilla istutettiin kouluavustaja vahtimaan, koska "eihän se nyt voi olla mahdollista, ettet saa yhtään ommeltua suoraan sillä ompelukoneella". Sittemmin sekä minä, ja toivottavasti myös kouluavustaja, olemme päässeet tähdellisempiin hommiin ja vetäneet suorat mutkalle. 

Olen kuitenkin "kaikki tänne heti"-ihminen, joten sen sijaan, että olisin jaksanut odottaa verhoille ammattimaisempaa lyhentäjää, hoitelin ne tänään. Tai oikeastaan vasta toisen verhoista, mutta en minäkään mikään muurahainen ole. Ensin kokeilin pakkauksessa tulleella lyhentämiseen räätälöidyllä liimanauhalla. Toisen niistä tosin nakkasin roskiin, kun eipä tullut mieleen, että sillä sutturalla olisi jotakin virkaa. No, ei niillä kyllä ollutkaan. Tarvittiin lankaa ja neula. Lopputulos oli aivan hyvä. 1 lankasuttu tuli, mutta valkoiselle kohdalle, joten se on helppo naamioida. Kertaakaan en kursinut verhoa omiin housuihini kiinni, mutta näin kovasti en ole keskittynytkään sitten maamieskoulun kyntönäytön (,josta sain arvosanaksi 1. Se oli minimi, jos oli paikalla.). 

Verhot on Vallilan Nuppu-sarjaa ja upeasti harsittu sopivaan mittaan.

Nyt vuorossa on matto. Tilasin ihanan värikkään räsymaton onlinestä (Trendcarpetista tarkemmin sanottuna), koska luojan kiitos meillä ei nökötä jossain nurkassa kangaspuita, joilla "käden käänteessä kutaista se matto itse". Ja ei tässä nyt oikein kansanopiston mattopiiriinkään kerkiä, niin mennään nyt siitä, mistä aita on matalin. Ensi viikolla toivottavasti matto saapuu.

Tätä odotetaan nyt saapuvaksi postista, eikä itse tekemällä, mikä olisi tietenkin ollut niin paljon halvempaa, helpompaa ja ekologisempaa.

Matkaa tyynyjen pöyhimiseen on edelleen. Sitä ennen täytyy uurastaa vielä monenmoisen askareen parissa. Nostan hattua jokaiselle, jolla on jonkinmoinen sisustus edes yhdessä huoneessa. Se ei ole pudonnut taivaasta paikoilleen.