Muotiosio: PowerBoots

Sopii vauvasta vaariin.

Kunnon blogissa käsitellään tietysti muotia, joten nyt on tässäkin blogimaailman moniottelijassa aika julkaista muotia koskeva postaus. Ensimmäinen muotiosio käsittelee piireissä erittäin suureen suosioon nousseita POWERBOOTSEJA, ts. karvasaappaita.

Siinä missä heppatytöillä on kaikilla samanlainen 70 euron tupsupipu, Powerbootsit kuuluu heimopukeutumiseen useilla eri aloilla: maataloudessa, metsästyksessä, kelkkailussa jne. Oikeastaan kaikissa ulkoilmalajeissa Powerbootsit ovat ohittamattomat.

Niiden teho perustuu siihen, että vaikka tuntuvat jaloissa siltä, kuin molemmat kintut olisivat kipsattuna polvitaipeeseen saakka, siinä vaiheessa alkaa naurattaa, kun muut hyppelehtivät kylmissään varpaat kipristellen, ja Powerbuutsit sen kun keittävät sukkamehua.

Vanha isäntä typisti kolmisenkymmentä vuotta sitten sirkkelillä itseltään jalkaterän poikki. Sittemmin hän on käyttänyt Powerbuutseja kesät talvet. Jalkaan ei nimittäin ole onnistunut toimivaa proteesia rakentamaan kuin Powerboots. Ne pysyvät jalassa vaikka ilman jalkaterää. Tosin huhu kertoo, että kerran traktorin lähtiessä valumaan alamäkeen, vanha isäntäkin joutui pistämään juoksuksi. Mies lähti, saappaat jäi.

Jotkut tottumattomat inisevät, ettei karvasaappailla pysty ajamaan autoa, jalan ollessa tönkkönä, mutta se on tottumattoman puhetta. Tarvittaessa karvasaappaat taipuvat kyllä vaikka niskan taakse.

Pohjien innovatiivisesti muotoillun kuvion tunnistettavuuden johdosta joutuu jonkin verran varomaan liikkeitään. Esimerkiksi kuusivarkaissa saappaat toimivat huonosti, koska maanomistaja voi helposti todeta liikkeellä olleen jonkun tästä perheestä. Nyt saappaat alkavat tosin olla jo maailmanlaajuisesti niin suositut, että kenenkään joulukuusta ei tohdi mennä takavarikoimaan pelkän kengänjäljen perusteella.

Sukulaisten toilailujen hyödyntäminen blogissa

Sukulaiset ovat siinä mielessä hyödyllisiä, että heidän tekemisillään voi retostella täällä blogissa aika vapaasti, eivätkä he oikein pysty asiasta valittamaan, koska sukulaisuus velvoittaa. Ei tarvi miettiä, että loukkaantuukohan se, koska kohde tietää koko ajan, että kaikkea sanomaanne ja tekemäänne voidaan käyttää teitä vastaan.

Mulla on tapana polttaa pahviroskat takassa. Siinä mielessä teen huoletta päästöjä, koska olen laskenut sen järkeväksi. Sen sijaan en tiedä missä sen sukulaisvieraan järki oli ollut, joka näytti huoletta nakanneen samaan settiin tulitikkua odottamaan myös muoviroskat. No, positiivista on se, että ne roskat oli eliminoitavaksi menossa. Ajatus oli kaiketi hyvä. 

Sama sukulainen ihmetteli myös, kun kaupasta palatessamme ajoin autolla pihan keskelle, pysähdyin ja aloin tehdä tuttua analyysiä: Mitä koneita on siirtynyt poissa ollessani, ketä on palannut pellolta, mitä koneita sen sijaan puuttuu, eli missä kukanenkin mahdollisesti on jne. "Mitä sää nyt tähän keskelle pihaa jäit töröttämään?! Sää oot kyllä outo." Kulttuurieroja, kulttuurieroja..

Keskustelimme myös meikeistä. Olimme eri mieltä mm. meikkikynän käytöstä. Sukulainen perusteli omaa näkemystään sillä, että "on lukenut". Tarkemmin lukujen laatua tiedusteltuani selvisi, että meikkialan korkeakoulututkinnon sijaan nämä tiedot perustuivat eri meikkiblogien teksteihin. Ilostuin välittömästi. Sehän tarkoittaa sitä, että jossain voi olla joku, joka pitää tiukasti kiinni näkemyksestään ja perustelee näkemystään, että on lukenut sen MUN blogista. Aika mahtipontista!

Maaseudun naisten päivä

Tänään vietetään maaseudun naisten päivää. Vastasin jo Instagramissa haasteeseen kertoa kuvien avulla, miltä tämän päivän emännät näyttävät. Kuten sielläkin kerroin, emäntä-titteli kuulostaa suuhun kovin vieraalta. Kuvailisin maaseudun naisena oloa niin, että välillä joutuu olemaan enemmän, kuin ehkä haluaisikaan, mutta samalla saa olla juuri niin kuin on.

Linkki Instagram-tiliin

#emäntä2015-haasteen edustava kuvakokonaisuus. Sensuroitu luonnollisesti rankalla kädellä.

Tänään lienee oikea päivä linkittää nämä aiemmin blogissani julkaistut lajikuvaukset vanhasta ja nuoresta emännästä. Pätevät tänäänkin.

Lajikuvaus: Nuori emäntä
Lajikuvaus: Vanha emäntä

Siivoa hyvä ihminen!

Luin taas tutkimustuloksista, joiden mukaan siivoustaidot edesauttavat muutenkin elämässä. Eilen mietin siivousta enemmältikin. Motivaatio siihen voi nimittäin tulla yllättäen. Innostuin siivoamaan (no laittamaan tiskit koneeseen ja keräämään suurimmat roskat), koska kylään tullut vieras kysyi ensimmäisenä "Mikä hävityksenkauhistus täällä on?!". Normaalisunnuntaisiivohan se oli. 

No, onhan se myönnettävä, että sisääntulo näytti siltä, kuin talossamme olisi vieraillut puolalainen murtovarasliiga. Valitettavasti 1-vuotiaan taaperon ja murtovarasliigan kädenjälki on hyvin samantyyppinen. Periaatteena lienee molemmilla kaappien ja laatikoiden mahdollisimman tehokas tyhjentäminen ja tutkiminen ilman aikomusta palauttaa tavaroita paikoilleen. 

Siivoaminen on loputon suo, josta nautintoa saavat vain harvat ja valitut. Motivaatiota tähän kurjuuteen on syytä hankkia mm. uusilla siivousvälineillä, laitehankinnoilla, kutsumalla tarpeeksi arvovaltaisia vieraita tai katselemalla kuvia muiden siisteistä kodeista. 

Maija-materialistille esimerkiksi uusi pyykkikone on tuonut toivottua työtehoa. Innokkaasti olen tällekin aamua pessyt koneellisen, viikannut eiliset kaappiin ja käynyt vielä tarkistamassa, eikö siellä tosiaan olisi mitään pyykättävää. Ei ollut, vaikka vajaankin koneellisen olisin hyväksynyt. Uuden koneen teho ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Veikkaisin kuherruskuukauden pituudeksi maksimissaan 5 kuukautta. 

Parhaimmillaanhan siivous sujuu flown vallitessa ja lopputulos tuo tyytyväisyydenaallon, mutta 90% ajasta siivous on pakollista raatamista, jolle ei näy alkua, eikä loppua. Turhasta roinasta eroon pääseminen on palkitsevaa, mutta kyllä sen tavaran roudaaminen toiseenkin suuntaan palkitsee yhtälailla.

Hullut päivät

Kävin Hulluilla päivillä. Matkalla mietin, että voiko rehellisesti kutsua itseään maalaiseksi, jos Hullut päivät tapahtuvat alle 100 km säteellä. Luultavasti ei. Tilanne tulee kuitenkin muuttumaan, koska menetämme lähivuosina Stockmannin. Tilalle saamme todennäköisesti pari Lidliä, Halpa-Hallin ja ehkä Prisman kaupan päälle. Ei siinä, hyvähän niitäkin on saada, mutta vaihtelua ne tuovat yhtä paljon, kuin kävelisi jääkaapille takaperin.

Aiheesta hetkeksi poiketakseni, matkalla saatiin muuten vuoden ensimmäinen "Tulisipa kunnon talvi"-kommentti, 10. lokakuuta. Meinasin jättää lausunnon antajan apostolin kyydille. Kun seurueessa on joku, joka on sekaantunut lumiurakointiin millään tavalla, välillisesti tai välittömästi, nämä lausunnot on järkeviä, kuin hiomapaperilla naaman hierominen.

Takaisin Hulluihin päiviin. Itse pääkallopaikalla yllätyksekseni en ahdistunutkaan, vaan olisin päässyt todella liukkaaseen shoppailutunnelmaan, ellei käytössä ollut aika olisi ollut rajallinen. Olen nimittäin aloittanut joululahjashoppailun. On korkea aika olla täydessä vauhdissa sillä rintamalla.

No toki täytyy myöntää, etten lakkaa ihmettelemästä, mitä ihmiselle tuolla ryysiksessä tapahtuu, kun lakkaavat käyttämästä aivojaan. Voisi pitää itsestään selvänä, että esimerkiksi hissistä kannattaa ensin suosiolla päästää ihmiset ulos ennen kuin itse menee töröttämään oven eteen. Hulluilla päivillä näin ei kuitenkaan ole.

Huolellinen valmistautuminen on osa prosessia.

 Vaikka sukkuloin tyylikkäästi keltainen kassi viuhuen, täytyy myöntää, että reissun jälkeen olin niin uupunut, että jouduin nukkumaan 40 minuuttia autossa ja syömään kaikki talosta löytyneet Toffifeet ja salmiakit, Cokiksella huuhdottina, jotta palauduin ennalleni.

Leivos mulle ja mulle.

Naapuriapu, paras apu

Naapurin isäntä soitti myöhään illalla, että onko kaikki kunnossa. Ulkona nimittäin joku nainen huusi, kuin hyeena. Koska olin poikkeuksellisesti hiljaa kotona katsomassa telkkaria, kyseessä en ollut minä. Naapuri oli menossa jo katsomaan mistä ääni kuului ja tilanne ratkesikin pian.

Rupesin miettimään, että onneksi täällä maalla elämiseen liittyy vielä se, että oman takamuksen lisäksi pidetään huolta myös naapureista. Tsekataan, että muidenkin torpat pysyy pystyssä, jos ovat poissa, seurataan toistenkin pihoja ja niiden liikennettä ja tarvittaessa puututaan vaikka perheriitaan. Ei ajatella, että "No eihän se varsinaisesti mulle kuulu" tai "No ei sitä kehtaa mennä kyttäämään", vaan ollaan ihmisiä ihmiselle.

Nykyään lähtökohta tuntuu olevan, että jokaiseen ihmiseen tulee suhtautua varauksella. Ns. normaaleja ihmisiä ei tunnu enää liikkuvan vapaana. Olen saanut pari pessimistiä raivon partaalle kertomalla, että suurin osa tapaamistani ja tuntemistani ihmisistä onkin aivan mukavia ja hyviä tyyppejä. En minäkään toki sinisilmäinen ole. Pahimmat karikot pyrin välttämään, vaikken ihmisiä haluakaan vältellä.

Niin moni on nykyään yksinäinen, kun omasta tilasta on pidetty liian hyvää huolta. Ei uskalleta jakaa arkea, sotkuista taloa, avata ovea pyjamassa tai haluta kaivaa pakastimesta pullaa yllätysvieraille. Yhä harvempaan paikkaan kehtaa tupsahtaa ilman ennakkovarausta. Jokaisella on oma, suljettu elämä, meidän koti, meidän riita, meidän masennus, meidän viikonloppusuunnitelmat ja meidän rahahuolet. Kun joka talossa ei ole se vanha emäntä tai isäntä sekaantumassa tai naapurin muori kyselemässä, niin murheet saadaan pitää aivan ominaan. 

Parasta on, kun elää sen verran limittäin naapurinsa, ystävänsä tai sukulaisen kanssa, että koskaan ei olla aivan yksin. Kun pakostakin jaetaan sama kotikuja, postilaatikko tai sähköliittymä, niin elämä kulkee yhdessä silloinkin, kun sitä vähiten haluaisi. Niin sen kuuluu kulkeakin.

Muuta aiheeseen liittyvää: 

Päivän kuva-arvoitus

Mikä herkkupala kuvassa? 

Oikea vastaus: Bataatti. (Jouduin katsomaan pussin puntarilapusta) Kauan mää tätä etsinkin, että mikä hemmetti siellä komerossa mätänee. 

Helpotuksen hetkiä

Googletin hakusanalla "ihmisen parasta aikaa" (Kyllä, minulla on liikaa aikaa ja teen liian suuria uhrauksia tämän blogin suhteen), eikä hakutulos antanut yhdeksikään vaihtoehdoksi, että puintiaika on ihmisen parasta aikaa. Olemme Googlen kanssa tismalleen samaa mieltä.

Puintiaika on ollu hanurista, syvältä, tiivistynyttä epätoivoa syksyisiksi päiviksi. Syitä tähän on lukuisia. En halua valittaa sateista, en edes niistä ykskaks yllätyksenä kirkkaalta taivaalta tulevista, koska ne kuuluu kaikkien murheisiin. Jollakin saattaa jopa jäädä nurmikko leikkaamatta niiden takia. Sen sijaan haluan valittaa siitä, että huolimatta kaikista huolellisista ennakkovalmisteluista, uskolliset puimurit ovat temppuilleet enemmän, kuin ikinä olisin osannut heiltä odottaa. Kopillisella on aina ollut temppunsa, mutta kopitonkin on muutaman kerran tänä syksynä vaatinut taikavoimia. Kopillisen temppuja on riittänyt, etten ole enää laskuissa mukana pysynyt. Uskollisuus on siis ollut koetuksella ja olen alkanut vaarallisesti googletella puimureita. Onneksi aika kultaa muistot ja ensi syksynä lähdemme taistoon tämän saman kaksikon kanssa, varmoina toisistamme, uskollisuutta vannoen.

Pannuhuone on taas ihan oma lukunsa. Sen suhteen en edes uskalla kirjoittaa mitään, mutta avaudun aiheesta kyllä kaikille puolitutuillekin, jotka erehtyvät kysymään mitäs teille kuuluu. Tätä viatonta kysymystä seuraa yksityiskohtainen avautuminen pannuhuoneen säädöistä. Huoltomies tälle aparaatille ilmestyy yhtä todennäköisesti, kuin Maria Magdalena.

Puintiaikana mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarmaa. Kaikki suunnitelmat vesittyvät, jos tulee konerikko, kuivaamon sammutusaika tai yllätyspouta. Ei semmoista äkkihyökkäyselämää loputtomasti jaksais.

Nyt tästä aiheesta uskaltaa jo kirjoittaa, koska vihdoin tämä prosessi on ohi. Aina ei nimittäin ole naurattanut. Nyt alkaa siis se jakso, jolloin aika kultaa tehokkaasti muistot. Elämä voittaa sittenkin. Ja tämän kesän jälkeen suurin tunne on kiitollisuus joka jyvästä, joka siiloon asti päätyi.

Remonttitunnelmia pimenevässä yössä

Hirvenlihan käsittely sokkona

Elämme sitä vaihetta vuodesta, että hirvenlihaa pölähtää mökkiin. Mullahan ei niihin lihoihin varsinaisesti ole osaa, eikä arpaa, mutta niiden sijoituspaikka vain tuppaa olemaan täällä. Mulla ei myöskään ole lihamestarin koulutusta tai laajamittaista työkokemusta teurastamolta, joten lihan käsittelytaidoissa olisi petrattavaa.

Hirvenlihastahan saisi aivan käsittämättömän hyvää ruokaa, jos osaisi valmistaa. Joku kermainen lihapata, punaviininen riistakastike tai pitkään hautunut paisti uunijuureksilla, oijoi. Vaan koska olen erikoistunut myöntämään kaikki heikkouteni täällä blogissa, niin kerrotakoon sekin, että onhan mulla niitä lihakimpaleita pakastimessa, mutta ostan naudan paistisuikaletta kaupasta, kun no, en oikein tiedä, mitä niillä kimpaleilla tehtäisiin.

Kaiketi niillä eri muotoisilla ja kokoisilla kimpaleilla on eri käyttötarkoitus ja tapa leikata ne. Valittevasti mulla ei niistä hommista vaan ole tietoa, joten saatan sujuvasti sipeltää sisäfileen paistisuikaleiksi ja paistaa jänteet pihveiksi. 

"Leikkaa lihassyiden kulkusuunnan vastaisesti" ei tarkoita käytännössä mitään, kun lihassyyt menevät kimpaleissa sinne tänne, kuin eurot Hulluilla päivillä. "Leikkaa kalvon molemmin puolin" tuskin onnistuu kirurgillakaan. Jo netin ohjeita lukiessa touhu vaikuttaa lähes mahdottomalta, että ei välttämättä olekaan niin huono idea viuhua puukolla lihakasaa kohti sokkona.