Naapuriapu, paras apu

Naapurin isäntä soitti myöhään illalla, että onko kaikki kunnossa. Ulkona nimittäin joku nainen huusi, kuin hyeena. Koska olin poikkeuksellisesti hiljaa kotona katsomassa telkkaria, kyseessä en ollut minä. Naapuri oli menossa jo katsomaan mistä ääni kuului ja tilanne ratkesikin pian.

Rupesin miettimään, että onneksi täällä maalla elämiseen liittyy vielä se, että oman takamuksen lisäksi pidetään huolta myös naapureista. Tsekataan, että muidenkin torpat pysyy pystyssä, jos ovat poissa, seurataan toistenkin pihoja ja niiden liikennettä ja tarvittaessa puututaan vaikka perheriitaan. Ei ajatella, että "No eihän se varsinaisesti mulle kuulu" tai "No ei sitä kehtaa mennä kyttäämään", vaan ollaan ihmisiä ihmiselle.

Nykyään lähtökohta tuntuu olevan, että jokaiseen ihmiseen tulee suhtautua varauksella. Ns. normaaleja ihmisiä ei tunnu enää liikkuvan vapaana. Olen saanut pari pessimistiä raivon partaalle kertomalla, että suurin osa tapaamistani ja tuntemistani ihmisistä onkin aivan mukavia ja hyviä tyyppejä. En minäkään toki sinisilmäinen ole. Pahimmat karikot pyrin välttämään, vaikken ihmisiä haluakaan vältellä.

Niin moni on nykyään yksinäinen, kun omasta tilasta on pidetty liian hyvää huolta. Ei uskalleta jakaa arkea, sotkuista taloa, avata ovea pyjamassa tai haluta kaivaa pakastimesta pullaa yllätysvieraille. Yhä harvempaan paikkaan kehtaa tupsahtaa ilman ennakkovarausta. Jokaisella on oma, suljettu elämä, meidän koti, meidän riita, meidän masennus, meidän viikonloppusuunnitelmat ja meidän rahahuolet. Kun joka talossa ei ole se vanha emäntä tai isäntä sekaantumassa tai naapurin muori kyselemässä, niin murheet saadaan pitää aivan ominaan. 

Parasta on, kun elää sen verran limittäin naapurinsa, ystävänsä tai sukulaisen kanssa, että koskaan ei olla aivan yksin. Kun pakostakin jaetaan sama kotikuja, postilaatikko tai sähköliittymä, niin elämä kulkee yhdessä silloinkin, kun sitä vähiten haluaisi. Niin sen kuuluu kulkeakin.

Muuta aiheeseen liittyvää: