lauantai 28. helmikuuta 2015

Hiljaisuus on myötymisen merkki?

Luin keskiviikon Maaseudun Tulevaisuudesta sianlihantuottaja Ari Hakkaraisen haastattelua, jossa hän kertoi alkuvuonna eronneensa MTK:sta mielenilmauksena. Hän kaipasi järjestöltä enemmän tiedottamista asioista. "Tuntuu, että sika- ja viljapuoli ovat jääneet järjestössä vähemmälle huomiolle." En valitettavasti voi olla muuta kuin tismalleen samaa mieltä.

En haluaisi tästä kilpailua eri tuotantosuuntien välille, että kenellä menee huonoiten ja kenellä on raskainta. Se on selvä, että kaikilla menee suhteellisen huonosti. Mutta kyllä MTK:n kello kalahtaa kirkkaimmin siinä vaiheessa, kun maidontuottajan tilistä leikataan, mutta vilja- ja sikapuoli ovat saaneet ottaa iskunsa melkolailla hiljaisuuden vallassa. Perunanviljelijöiden hinnanalennuksista ei myöskään ole media juuri huudellut.

MTT:n (nykyisin osa Luonnonvarakeskusta) mukaan "Viljatilojen ja muiden kasvinviljelytilojen sekä sikatilojen kannattavuus romahti vuonna 2013. Muissa kotieläintuotantosuunnissa kannattavuuden vaihtelu oli pienempi. Viljatilojen kannattavuuskerroin laski 0,39:stä 0,17:ään ja muiden kasvinviljelytilojen 0,31:stä 0,13:een sekä  sikatilojen 0,56:sta 0,24:ään. Muissa kotieläintuotantosuunnissa kannattavuudet vaihtelivat lammas- ja vuohitilojen 0,35:n ja lypsykarjatilojen 0,52:n välillä. Kasvihuonetiloilla kannattavuus nousi 0,75:een." (Kannattavuuskerroin saadaan, kun yrittäjätulo jaetaan yrittäjien työstä aiheutuvan palkkavaatimuksen ja oman pääoman korkovaatimuksen summalla.)

Linkki kannattavuuskertointaulukkoon

MTK:n neuvottelukunnan kokouksissa olen huomannut, että valtaosa aktiivisista toimijoista on nimenomaan lypsykarjatilallisia. Suhteessa he ovat siis hyvin edustettuina. Muiden tuotantosuuntien viljelijät loistamme poissaololla. Loppujen lopuksi sillä, ketä milläkin pallilla istuu, ei ole niin suurta merkitystä, mutta sillä on merkitystä, että niin monet aktiiviset kasvinviljelijät jäävät järjestön ulkopuolelle. Mikä meitä estää olemasta aktiivisia? Uskoisin, että vieraannuttaminen on tapahtunut ylempää järjestössä. Paikallistasolla mukaan on yleensä päässyt "karvoihin katsomatta". Paikallistasolla toiminta kuitenkin on puuhastelua ja yhdessäoloa vaikuttamisen sijaan. Toki tärkeitä asioita nekin, mutta paikallisyhdistyksen johtokunnassa istumalla ei ääni kauas kuulu. 

Se, että maidontuotannosta pidetään meteliä, on hyvä asia. Maito on kaikille suomalaisille tärkeä teema, joten se saa huomiota mediassa ja herättää tavallisen tallaajan. Ymmärrän, että maito edellä on helppo MTK:n ratsastaa ja se ei todellakaan ole keltään pois, päinvastoin. Sillä välin voi kuitenkin olla, että muiden tuotantosuuntien viljelijät kokevat ratsastavansa aivan yksinään ja hiljaisuus MTK:n suunnalta on pyllistys vasten väsynyttä naamaa. 


perjantai 27. helmikuuta 2015

Kävelyä, makkaraa, konehaaveita ja raitista ilmaa

Nyt on ainakin viikon urheilusuoritukset tehtynä, kun talsin pitkin Ylivieskaa Ryskypäivien tiimoilta. Me ulkopaikkakuntalaiset saatiinkin talsia suuntaan jos toiseen, että löydettiin alikulku ja päästiin aina huudeille. Noo, se tuskin on mulle pahitteeksi. Traktorisuunnitelmia tuli vähän hiottua, mutta luultavasti se asia on jo hoidossa, koska voitan tuon arpajaistraktorin :D 

Arvontatraktori odottaa vissiin uuteen kotiin pääsyä. Meille on lyhyt matka.



Makkara on tärkeintä


Tässä grillissä ei paisteta kahta makkaraa kerrallaan, vaan materiaalia piisaa :D





maanantai 23. helmikuuta 2015

Ryskypäivät perjantaina Ylivieskassa




Suomalaisen Maaseudun Ryskynumero tuli  viime viikon perjantaina.

"Miehet tulevat Ryskyyn syömään makkaraa, juomaan kahvia ja tekemään kauppoja. Naiset ja lapset menevät siksi aikaa ostoksille", kuvailee kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Pylväs. Buhahah, miten tää kivikautinen lausunto kuulostaa ihan siltä, että miehet tekevät konekauppoja keskenään ja naiset ostelevat sillä välin kynsilakkoja ja hiuspinnejä. Maailma muuttuu Juhaseni, yhä useampi tilaa jatkava ja maataloushankintoja tekevä on nainen :D


Mutta Ryskypäivät siis ovat perjantaina. Ruuhkanpoikasta on ilmeisesti odotettavissa siinä "pääväylällä" klo 11-15 välillä. Jotain Savarinväylää ja Ratakadun alikulkua suositeltiin ruuhkien välttämiseksi, mutta mulle ne ei kerro mitään. Parkkipaikat kerrotaan olevan Prisman, Kärkkäisen, Savarikeskuksen ja K-citymarketin pihoilla ja näissä on liikenteenohjaus.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Viherkasvien loistoa

Maatalossa täytyy ilmeisesti muiden kotitaloustaitojen lisäksi hallita myös huonekasvien kasvatus. Mun ja kasvien yhteistyö hieman sakkaa, koska en vain yksinkertaisesti tiedä, mitä näille kuuluisi tehdä. Nyt oli vähän lisättävä multaa näihin, vaikka en tiedä onko kuun asento otollinen, mutta muuten ois tullut vainajia ennen oikeaa ajankohtaa. Maatilalla voi joutua tälläiseen huonekasvitilanteeseen ihan vaan perintönä. 

Jatka kotitilaasi, ja PAM, saat huonekasvit kaupan päälle.


Ohessa kuvia omista kasvateistani

KASVI 1 SAINTPAULIA

Todella kestävä kasvi. Melkein loukkaannuin, kun mua kehotettiin heittämään nämä roskiin. Kyllä nämä saa pelastettua ja ne on aina olleet tuossa ikkunalla. Siispä tästä mullan lisäämisestä lähtee taipaleemme uuteen nousuun Saintpaulian kanssa.  

Maijan versio: Hieman multaa lisää, niin avot
Tältä sen kuuluisi näyttää...

 

 

KASVI 2: JOKU

Voi taivasvarjele, miksiköhän mää tätäkin luikkua kasvatan? 
Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.

 KASVI 3: JOKU, EHKÄ FLAMINGOKUKKA?

Tähän kuuluis kasvaa semmoinen punainen kukka.Tää voi muuten oikein mallikkaasti mun mielestä, mutta tällä on semmoinen taipumus, että kaatuu toiseen suuntaan, joko omia aikojaan tai koirien kaatamana.

Kukka vaan puuttuu

Joltain tältä sen kuuluis näyttää. 

 

 

 

KASVI 4: AMARYLLIS

Siis oon oikeasti kasvattanut tämän sipulista saakka jouluksi 2013!  Tässä oli hieno puna-valkoinen kukka. Luin sitten, että tämä on monivuotinen, ja yritin noudattaa ohjeita, mutta tässä taloudessa taival päättyi 2015.

Maijan versio: No tämän kohdalla täytyy vissiin sanoa, että joulut on nyt nähty

 
Ja tältä sen kuuluisi näyttää





KASVI 5: JOKU


Tämä pärjäilee suhteellisen mukavasti, mutta kerää pölyä ja kasvaa melko roikaleeksi, joka ei oikein sovi mihinkään. 
Vähän typpilannoitusta kehiin.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Lajikuvaukset BONUSOSA: Maatilan muut vieraslajit

Blogissani on tähän mennessä käyty Maaseudun tieteellisissä lajikuvauksissa läpi sekä vanha, että uusi sukupolvi isännästä ja emännästä. Toivotussa bonusosassa käsittelemme vieraslajeja, jotka aika ajoin maatilan elämää ilahduttavat.



 Vanhat lajikuvaukset ovat luettavissa:

 

 

 

Bonusosa: VIERASLAJIT

Lainaajat
Kyseisen lajin edustajat kykenevät pyytämään lainaksi vilpittömin silmin aivan mitä tahansa omistamaasi tai hallinnoimaasi, ja mihin aikaan vuodesta tahansa. "No mutta tokihan minä mielelläni lainaan sinulle tätä konetta, joka on kalliimpi kuin omakotitalo, etkä luultavasti osaa sitä käyttää. Odota, niin haen avaimet. " Ja "Toki voit lainata traktoria nyt, vaikka meillä on tässä semmoinen sivuseikka, kun kylvönteko meneillään. Ehtiihän sen."


Eronneet ja karanneet
No se on vähän niinkuin vapautuisi pitkästä panttivankeudesta. Asemakaavan sisälle muuttaminen alkaa tuntua lottovoitolta.


Yrittämisen superammattilaiset
"Kyllä maataloudenkin pitäisi olla kannattavaa ilman tukimaksuja. Se on vain huonoa johtamista."


Kustannuslaskijat
"Eikö kannattaisi vaihtaa nuo traktorit uusiin nyt, kun on vielä vaihtoarvoa jäljellä?" Jepatijee. Kannattais munkin mielestä.


Idylliin hurahtaneet
"Voi ihanat pikku-puputi-suputit, ihania eläimiä, ihanaa elämää. Näin määkin haluaisin asua. Olisi lampaita, kaneja, koiria ja kissoja, kasvimaa ja tilaa temmeltää." Joo, lisäätkö vielä aamulääkkeisiin tabletillisen realismia. Laita sitten se asuntosi myyntiin ja osta joku autiotorppa naapurista.Welcome to the neighbourhood!


Mielikuvitukselliset
Ei niin villiä tarinaa, ettäkö yllättäisi, kun itsestään kuulee kerrottavan. Mielikuvituksellisen tarinaa ei kannata mennä oikomaan. Helpommalla pääsee, kun antaa myllyn jauhaa.


Sisarukset
No heille ei ainakaan tarvi sanoa, että "Ole kuin kotonasi". 


Vanhassa vara parempi-persoonat
Vaikka tilalla olisi valta vaihtunut aikoja sitten, niin yhteys kaikissa tilaan liittyvissä asioissa otetaan _aina_ vanhaan isäntään.


Yrityshautomot
Näkevät kaikkialla tiluksillasi hukattuja mahdollisuuksia ja rahasampoja, kuten maatilamatkailu, kuminan ja hirssin viljely, pieni elintarvikkeiden suoramyyntimyymälä jne.. "Kun sulla ois tätä tilaa." 


 Uutena asiana kuulen-keskustelijat
"Ai ostit ne Eskolan pellot? Aijaa, oliko kalliit? " --> Hetken päästä "Joo se Timonen sanoi, että parikytä hehtaaria niitä oli, mitä ostit." Niin mää vähän ajattelinkin, että etköhän tuota tiennyt <3


Jäämme seuraamaan ilmestyykö bonusosia lisää.


torstai 19. helmikuuta 2015

No ensimmäinen huomio on se, että täytyy olla todella huonoa tilannetajua alkaa kirjoittaa blogia täällä peräkylällä. Siihen blogin kirjoittamiseen kun tarvitaan jonkinlainen toimiva nettiyhteys ja nyt sitä ei tunnu olevan saatavilla. Tämäkin teksti voi siis kadota taivaan tuuliin, mutta siinä yhteiskunta ei koe suurta menetystä.




Tänään eläintarhassamme pisimmän korren ovat vetäneet pikkukoirat. Tällä kertaa he maisemoivat kotikujamme ja oven pielen levittämällä paskavaipparoskiksen ulos. Viimeksi saman sisustuksen sai olohuoneen villalankamatto. Kiitos pikkukoirat. Kun viime yön unipätkät lasketaan tuntien sijaan minuuteissa, alkaa nämä vaippaepisodit nyt hetkeksi riittää. <3

Epäilty 1, pienikokoinen, hoikkavartaloinen,Korkki-niminen pikkukoira, joka saattaa
esittäytyä rottweilerina.Vastustaa kiusausta yhtä hyvin kuin Vesa Keskinen alkoholia.
Vaaraton, mutta vaatii valvontaa.

Epäilty 2, hyvin sekavärinen, lepakkomainen Limppu-niminen pikkukoira,
joka jättää jälkeensä ainakin karvoja. Saattaa kiinniottotilanteessa näyttää hampaita.
Esiintyy välillä kuurona. Epäillyt liikkuvat yleensä yhdessä.





Nyt menen katsomaan Ruotsin Maajussille morsian ratkaisujaksoa, joka tuli eilen telkkarista. Tai siis Ruotsissa on tullut ties milloin, mutta mulle ainakin nämä on aivan uusia. Montakohan viikkoa nämä maajussit on siivonneet nurkkajuuria, kun kaikki on niin sairaan idyllisen näköistä? Tai sitten siellä vaan on. Kotimaista uusinta kautta odotellessa!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Oikeaa elämää

Oon kysellyt, että mitä te täältä blogista haluaisitte lukea, niin useampi on toivonut ihan vaan, että kertoisin omasta elämästä. Noniin, tässäpä sitten tämän hetkistä kirkkainta kärkeä.

Olen aina luullut, että kissoilla on hyvä näkö myös pimeässä, mutta ilmeisesti näin ei olekaan, päätellen siitä, että Simo-kissamme on jo useana yönä peräkkäin harhautunut nukkumaan ruokapöydälle, jonka joku vois toivoa kissavapaaksi alueeksi.. Lisäksi en ole tiennyt, että kissa pystyy oksentamaan tyyliin 25 cm mittaisen pötkylän, josta tottuneella silmällä pystyy erottelemaan hiirenraatoja ja muita yksityiskohtia. Harmi kun en saanut siitä valokuvaa, koska ilmeisesti koirat ehtivät syödä sen ennen ikuistamista.

Ihmettelen, että vuodesta toiseen ProAgria jaksaa sinnikäästi lähestyä talouttamme postittamalla lehden sekä eläkkeellä olevalle isälleni, että veljelleni Villelle. Sen kyllä ymmärrän, että vanhaa isäntää lähestytään kaikilla maailman asioilla, mutta sitä en ymmärrä miten tähän maatalousharrastukseen täysin syytön isoveljeni on päätynyt ProAgrian suosioon. Kateus vie kalatkin vedestä, mutta tässä tapauksessa se vie isoveljeltä lehden.

Kateuden lisäksi olen sortunut nyt useampana kertana näihin kaupan paistopisteiden tuotteisiin. Ne valtaavat jo valtaosan leipäosastosta ja voi kuvitella mitä se teettää leipomoalalla ja näkyy välittömästi myös viljanmyynnissä. Silti nämä pehmoiset, tuoksuvat leiväntapaiset saavat haksahtamaan tälläisen kotimaisuusmannekiininkin. Sen sijaan, että osoitettaisiin syyttävällä sormella kauppaa, asiakasta tai ulkolaista pakastemöykyn toimittajaa, olisi kiva keksiä keino päästä osalliseksi näistä markkinoista.

Järjestelin tänään elämää varmaan kaks tuntia: Mapitin kuitteja, laitoin kaikki paperit valmiiksi huomista palaveria  varten, järjestelin valokuvat koneelle kansioihin jne. Ajattelin siinä, että näin sen oikeesti pitäis mennä, että nämä hommat ois järjestyksessä, eikä aina kaikki ois yhtä kaaosta. Elämänlaatu nousee, kun on järjestys olemassa. Sitten huomasin, että kello on 12.56 ja meidän piti olla terveyskeskuksessa klo 13. Sen jälkeen loppu olikin sitä, mitä osaan parhaiten, eli kaaoksen hallintaa. Neljässä minuutissa on mahdollista saada autoon nukkumassa ollut lapsi, muuntaa itsensä pyjamatilanteesta lähtöön, pakata reppu ja soittaa kohteeseen myöhästymisestä.

Ansaittu välipala. Terveellisen syömisen-kampanja ei oo enää suurimmassa myötätuulessa

maanantai 16. helmikuuta 2015

Näin saavutat onnellisen elämän

Aivan liian usein tulee luettua ohjeita, kuinka saavutetaan onnellinen elämä. "Ole itsellesi armollinen", "Älä murehdi turhia", "Kirjaa huolesi paperille" blaa blaa blaa. Helposti sanottu, mahdottomasti tehty. Tässä on nyt ihan konkreettiset ohjeet, joita noudattamalla saat takuulla tuloksia:




1) Älä asioi rautakaupan noutopihalla
Jos huonossa parisuhteessa ihminen tuntee itsensä mitättömäksi, niin näiden isojen rautakauppaketjujen noutopihalla tunnet itsesi näkymättömäksi. Puhdasverinen trukkikuski ei huomaa asiakasta, vaikka tämä heittäytyisi keskelle kulkuväylää alasti makaamaan. Sekä sinä, että trukkikuski tulette onnellisemmaksi, kun et mene sinne haitolle norkoilemaan sen kuittisi kanssa.


2) Eläimet = Ongelma
Sanotaan, että eläimet laskevat stressitasoa. Jostain syystä ne tuntuvat kuitenkin olevan ajastettu oksentamaan ja paskantamaan juuri silloin, kuin se olisi vähiten suotavaa ja sairastuvat kellontarkasti perjantain klo 16 jälkeen, kuin eläinlääkärin taksamittariin pamahtaa päivystyslisä. Älä hommaa yhtään elukkaa riesaksesi tai vaihtoehtoisesti hommaa niin monta, että jonkin tyyppinen poikkeustila on vakio.


3) Älä aloita rakennusprojektia
Jokaikinen rakennusprojekti naamioituu aluksi "lähes itsestään valmistuvaksi ja varsin edulliseksi", sekä "Itse kun tekee, niin tulee paljon halvemmaksi".  Jep, just niin. Budjetti tai yhteishenki pitää yhtä vuorenvarmasti kuin Ukrainan tulitauko.


4) Osta hyvä taskulamppu
Tämän kanssa älä hyvä mies pihtaile, vaan osta se kunnon lamppu. Ja säilytä sitä jossakin, mistä löydät sen aina. Sillonkin kun on pimeää.


5) Laita ne kuitit talteen HETI
Eletään sitä aikaa vuodesta, kun monessa talossa pömistellään kirjanpidosta kadonneita kuitteja muovikasseista, hanskalokeroista, autojen mattojen alta, haalareiden taskuista, ja sieltä sun täältä. Oisko kannattanut kiikuttaa se heti sinne kansioon? Liian yksinkertaista. Helpommalla saavuttaa onnellisuuden, kun täräyttää parsakaalista ja palsternakasta vihersmoothien ja syvähengittää joka aamu 45 minuuttia.



keskiviikko 11. helmikuuta 2015

8 vinkkiä maatilan turvallisuuteen

Tänään vietetään 112-päivää ja ympäri Suomen on ollut tapahtumia siihen liittyen. Minä vierailin Jokilaaksojen pelastuslaitokseen kuuluvalla Vihannin paloasemalla ja tässä teille tuliaisena 8 vinkkiä maatilan turvallisuuteen. Omalla tilalla suuren tulipalon koettuani nämä asiat tulee väkisinkin mieleen. Kun kokee tarpeeksi ison tällin, niin oppii muistamaan ja rupeaa löytymään aikaa asioiden hoitamiseen.





1. Yleinen siisteys
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ole. Pölyä kertyy ja väsyneenä ei jaksaisi aina rutistaa sitä siivoushommaakin. Täytyisi jaksaa.


2. Sähkölaitteiden määräaikaistarkastukset
Tässä kohti mun piti kysyä vähän lisätietoja.. Niin kuinka usein ne pitäis tarkastaa? Kuulemma väh.10 vuoden välein ja valtuutetulla sähkölaitetarkastajalla. Okei, vaatii todellakin perehtymistä.


3. Korjaamojen tulityöpaikat
Soveltuuhan tila ylipäätään tulitöihin? Siellä missä tulitöitä tehdään, ollaan korkeamman riskin äärellä. Sammutuskalusto, valvonta, siisteys, nyt huolella.


4. Opasteet! 
Ei pelastushenkilökuntakaan ajatuksia lue, vaikka hyvät karttaohjelmat käytössä onkin. Merkkaa oikeasti se talosi ja kujasi talonnumerolla niin, että pimeässäkin erottaa. Tämä yksinkertaiselta kuulostava homma nilkuttaa melko monessa talossa ja tulee mieleen siinä vaiheessa, kun pökäle on niinsanotusti housussa.


5. Ensiaputarvikkeita kaikkiin koneisiin
Onpa käynyt niinkin, että pellolla ei ole minkäänlaista ea-välineistöä ja niitä haavoja sitten räkäpaperilla ja villapuseron hihalla yritetään tyrehdyttää. Traktoreihin ja kaikkiin koneisiin jonkinlainen ea-setti mukaan, vähintään laastaria, sideharsoa ja sen sellaista.


6. Pelastussuunnitelma
Kannattaisi tehdä, koska voi olla ensimmäinen kerta, kun tilakohtaisesti niitä riskejä, vaaratilanteita ja ennaltaehkäisyä oikeasti mietitään. Netistä löytyy ohjeita.


7. Kuivaamon sähkölaitetarkastukset
Onko hoidettu? Milloin öljypoltin on tarkastettu? Kuivaamon suhteen täytyy olla aivan järkyttävän tarkkana. Sähkölaitteet toimivina tuntuvat valheellisesti vaarattomilta, mutta sieltäpä löytyy syyllinen yllättävän moneen tulipaloon.


8. Sammuttimet
Älä pihtaile näiden kanssa. Kunnon sammuttimet kuivaamolle, korjaamoihin, halleihin, pannuhuoneisiin, koneisiin(!) jne. Kun tositilanne tulee, ilman toimivaa sammutinta tulee liru pöksyyn. Millä pellollakin sammutat syttyneen moottorin, jos ei ole sammutinta?


Käytä siis aikaasi myös vaarojen ennaltaehkäisyyn. Ollaan tarkkana ku porkkanat, niin ei sattuis mitään kamalaa!


tiistai 10. helmikuuta 2015

Maijan kiitollisuuspalsta



Maijan kiitollisuuspalsta Osa 1



Liian usein sitä urputtaa huonosta palvelusta, tuotteesta, tai no ihan kaikesta. Sitten, kun jossain on ihan supermyyjä tai paras paikka, niin siitäpä niin helposti ei sitten tulekaan huudeltua. Vaan nyt huutelen! Tälle palstalle ei pääse miljoonalla eurollakaan, vaan olemalla spesiaali. Ja hei, mietippä omalla kohdallasi mitä listaisit, ja ps. älä pihtaa niitä omana tietonasi. Mikä jostakin paikasta tekee spesiaalin?!






IKH Oulu. Aivan paras paikka. Mene ostamaan ruuveja, niin Pekka myy sulle myös porakoneen, sirkkelin ja rasvaprässin. Täällä ei tarvi harhailla kahta tuntia hyllyjen välissä eksyneenä, vaan saa oikeasti apua ilman, että täytyy jonottaa pyörtymisen partaalle saakka. Asiointi ei vaadi kilkuttimia haaruksissa.


PP-traktori Kempele. Kun muualla nostetaan kädet pystyyn, kun etsit osia koneeseen, joka ei ole "aivan" 2000-luvulta, niin Pertti simsalabim, taikoo ne osat jostakin. Täällä mahdotonkin on mahdollista.


Lounasravintola Kirsikka, Oulu. Niin hyvää ruokaa, että aivan itkettää. Ja ihanaa rieskaa. Tämä on siellä Vehon yläkerrassa, tänne ei ihan sattumalta eksy. Ja saa mennä haalareissa, niin siellä suurin osa muistakin on.


Autogrilli Oulu. Jos kaikki Oulun mukavat tytöt on kerätty yhteen työpaikkaan, niin tänne. Hymy ei hyydy, vaikka allekirjoittanut valkkaa tilaustaan hitaasti ja hartaasti ja ”ilman kinkkusiivuja, ja ilman sipulia, ja ilman sitä ja tätä ja paljon taas sitä”.


Limingan terveyskeskus. Homma toiminu joka kerralla paremmin ku hyvin. Sydämellisiä tyttöjä ja poikia talo täynnä.


Uusi Seurahuone Oulu. Joo, en oo ihan joka viikkoinen vakkariasiakas ko.mestassa, vaan olin täällä häävieraana ja kaasona syksyllä, ja siellä kyllä homma toimi enemmän, ku ikinä vois toivoa ja onhan se upea juhlatila. Paaljoon spesiaalipointseja. 


Mummot. Mummomafia astuu arvoon arvaamattomaan viimeistään siinä vaiheessa, kun saat lapsen ja tajuat kuinka pihalla olet. Mummuosastosta muodostuu oman elämäsi Karhuryhmä.

Mummut in da house, kuva mtv.fi

maanantai 9. helmikuuta 2015

Nyt ollaan Instagramissa ja joka tuutissa

Nyt on maalainenkin heittäytynyt villiksi ja liittynyt kuvapalvelu Instagramiin. Löydyn sieltä nimellä Viranomaisen_valvoma (ylläriii!). Sivistynyt ystävä ohjasi alkuun ja nyt mennäänkin sitten yrityksen ja erehdyksen kautta. Vielä en kyllä tiedä, että mitäköhän siellä olisi järkevää julkaista, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Oheisesta linkistä pääsee nopsasti profiiliin.


Instagram

 


Facebookista sivuni löytyy nimellä Niittymylläri. En ole ainakaan vielä perustanut blogille omaa uutta sivustoa, vaan käyttänyt tuota vanhaa. Katsotaan sitä tässä vielä, että kannattaisiko olla blogin nimelläkin sivu.

. Niittymylläri





Blogilistat.fi-sivustolta löytyy myös blogini. Siellä voi klikata itsensä lukijaksi. Muuta ominaisuuksia sivustolla ei oikein tunnu olevan.
Siirry sivustolle


Elämä on siis yhtä sometusta nykyään ja tähän virtuaalielämään saisi menemään tolkuttomasti aikaa, mutta kyllä tää touhu kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa. 86-vuotias isoäitinikin somettaa sujuvasti, tosin välillä pieniä "harhatykkäyksiä" näppäillen.

Jos kirjoitat omaa blogia tai tiedät mielenkiintoisia instagram-tilejä, laita linkkiä.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Ryskypäivät, whoot?



Multa on mennyt aina tämmöiset Ryskypäivät ihan ohi, vaikka on ilmeisesti järjestetty useampana vuonna ja Ylivieska on näin maalaismittakaavalla kivenheiton päässä. Tänä vuonna yritän kyllä mennä käymään, ellei mitään katastrofia tuu. Tuo katastrofivarauksen jättäminen on myös niin maalaista, mutta liika suunnitelmien tekemien villiinnyttää putket halkeilemaan, traktorit valumaan ojaan ja eläimet kehittelemään sairauksia. Eli "yrittää mennä" on aivan riittävä lupaus. 

Laitan lisätietoa, kun sitä tulee. Mutta laitappa siis kalenteriin, pertsinä 27.tätä kuuta. Ja voit kiittää mua ilmaisesta treffi-ideasta <3 ;)


tiistai 3. helmikuuta 2015

Lajikuvaus osa4: Vanha emäntä

Viimeisenä, mutta kaikkea muuta kuin vähäisimpänä lajikuvauksissa käydään läpi vanhan emännän ominaisuudet. Nuo tilan järkkymättömät johtotähdet pitävät putiikin kuin putiikin pystyssä näinä aikoina, kun ajelehdimme muutoksen rankassa virrassa.

 

Lajikuvaus Osa4: VANHA EMÄNTÄ


Tehdään nyt heti selväksi se perusasia, että sellaista eläkepäätöstä tai kauppakirjaa ei ole olemassakaan, mikä syrjäyttäisi vanhan emännän vallasta. Valtikka on ja pysyy kädessä niin tiukasti, että vallankaappausta sopii yrittää vaikka Yhdysvaltojen armeijan.

Aikavyöhyke
Elää omalla aikavyöhykkeellään, jossa tunteja vuorokaudessa on kolme kertaa enemmän normaaliin ihmiseen verrattuna. Yrittää selittää tätä lauseilla "Kun ei pysähdy hetkeksikään..." ja "Vie mennessäs, tuo tullessas".

Elinaika
Syntynyt ennen ajanlaskun alkua ja elää edelleen samaa aikakautta. Vuosi vaihtuu, maailma muuttuu, vanha emäntä ei.

Ääntely
Vallankäytön väline. Hiljaisuus on suurinta valtaa. Ja jos olet kuvitellut joskus olevasi mykkäkoulussa, niin vanhan emännän mykkäkoulu on ihan eri tasolla. Ääntäkään ei pääse, vaikka tekisit mitä. Ps. Kulmakarvoillakin voi puhua.

Elinympäristö
Harmi, kun kotiseutumuseoon ei voi luovuttaa ihmisiä.

Näkö
On tallella juu, mutta nuori emäntä se taitaa olla sokea, kun semmoiset verhotkin laittoi. "Itse en ois tuommosia laittanu".

Elintavat
Pystyisi omilla säästönikseillään pelastamaan nilkuttavan valtionbudjetinkin. Puretut asfaltit voitaisiin uusiokäyttää, pyöräteiden auraus hoituisi kansalaisten kesken jaetuilla kolausvuoroilla. Eduskunta voitaisiin irtisanoa, koska uskoo demokratiaan ja sananvapauteen yhtä vankkumattomasti kuin Venäjä. "Tehdään niinkuin minä sanon, niin hyvä tulee".

Kaiken, aivan kaiken, voi kierrättää. Tuntee tuskaa katsoessaan nuoren emännän taloudellisesti kestämätöntä elämäntapaa: Miten joku voi laittaa rikkinäiset kalsarit roskiin?! (navetalle luutuiksi) Miten joku voi laittaa risat lakanat nuotioon?! (matonkuteiksi) Jogurttipurkit? (siementen idätykseen)  jne.

Ulkonäkö
On pysynyt, vaikkei ole kampaajalla ja kynsihuollossa laukattu joka viikko. Nuorella emännällä ei tunnu naama, ripset ja kynnet pysyvän paikoillaan, ellei siihen ulkonäköön panosta vähintään 210 euroa/kuukaudessa, 2520 euroa vuodessa!!!!

Ruokavalio
Ruoka tehdään itse. Leipä tehdään itse. Eineksiä ei osteta. Ravintolassa ei käydä. Kasvimaa täytyy olla. Tuliko tämä nyt selväksi?

Lajitoverit
Vanhojen emäntien keskeiseen verkostoon verratuna Nato on lasten leikkiä.

Erityisominaisuudet
Poliisilla on ehkä salainen epri-rekisteri, mutta vanhan emännän pitämä kalenteri on pettämätön kaiken tiedon lähde. Kysy säätietoja, paalimääriä, kylvöaikatauluja, sademääriä tai horoskooppia, vanha emäntä tietää.

Kykenee luokittelemaan minkä tahansa paikan turhanpäiväiseksi käymättä edes siellä.

Potkuri on ehkä ainut vempele, jota ei saa aivan tuhannen sekaisin.

Vaikka melko vempula onkin, niin todellisen katastrofin uhatessa ottaa tilanteen haltuunsa. Vastaa yksinään tusinaa nykypäivän projektipäällikköä ja hankevastaavaa.