Omakehulla kohti helmikuuta

Tammikuu ois sitten finaalissa ja mulla lippu omahyväisen korkealla. Edelleenkin kaikki kuitit järjestyksessä kansiossa. Olo on, kuin kuninkaalla. Palkkojen vuosi-ilmoitukset on myös tehty. Paperit on kansiossa järjestyksessä. Lompakko on tallessa. Auto on ollut lämmityksessä, jos olen lähtenyt pakkasella ajamaan. Lehtirästit on aika hyvällä mallilla. Oon lukenut KM:n verotusosuuden alusta loppuun ajatuksen kanssa. Valokuvat on albumeissa (juuri kellään ei ole!). Metalli- ja lasiroskat on viety kierrätykseen. Ruokahävikki on pienentynyt about 70% entisestä. Oon suunnitellut ruokia jopa etukäteen ja harventanut kaupassa käyntiä.

Edellinen kappale sisälsi toki räikeää omakehua. Sen lisäksi se on pienimuotoinen kannustus, että jos siitä todella tulee näin kaikkivoipa olo, niin kannattaa kokeilla. Voi hyvällä omallatunnolla myöntää syöneensä vähintään 1 kpl Tuplaa joka päivä tälläkin viikolla. Mutta jos Tuplan avulla pystyy itsekin olla näin valtavan reipas, niin se on erinomainen sijoitus kaikilla mittareilla. Tuli muuten mieleen, että hän, joka keksi Tuplan, ansaitsisi jonkin sortin palkinnon. Sen parempaa suklaapatukkaa ei nimittäin sen koommin ole kukaan onnistunut keksimään. Se on täydellinen.

Se on aina juhlava hetki, kun saa kuun vaihtuessa kääntää seinäkalenterista uuden sivun. Yhtälailla ilahdun myös, jos joku muu on sivun jo kääntänyt, koska se tarkoittaa, että joku muukin on kalenteria katsellut ja asiaa ajatellut. Meillä seinäkalenteri on nerokkaasti vessassa, suorassa katseyhteydessä pytyltä. Missään muualla ei olisi aikaa niin paljon kalenteria katsella. Vessan paraatipaikalle pääsi tänä vuonna Hankkijan Koiramäki-kalenteri. Se on kyllä hieno.

Vessassa ehtii tsekata päivän nimpparisankarit ja viikkojen hupenemisen.

Ja nyt mennään muuten kohti kevättä! Parina päivänä aurinko on antanut itsestään merkkejä ja samalla huomasin, että olin jo ehtinyt unohtaa sen. Kevätpäivät pistää naamaan virnettä vähän väkisin.

Kaikkia ei kuitenkaan naurata.