Lenkki, joka olisi voinut jäädä tekemättä

Lähdin lenkille, koska urheilusta tulee kuulemma virkistynyt olo. Se on tässä huushollissa luokiteltavissa poikkeustoiminnaksi, koska emme ole niitä ihmisiä, joilla on joka ilta harrastuksia (tosimaalaiset harvemmin on). Noh, juoksuselfien, trikoobelfien ja vauhtiraportin sijaan seuraa kauhutarina: Tästä muodostui reissu, joka olisi ollut viisain jättää tekemättä.

Reippaasti lähdimme peltotien poikki, läheiselle soratielle, missä ei tarvi pelätä jäävänsä auton alle (yksi auto meni ohi, mahduimme samalle tielle). Etenimme hyvässä sykkeessä, kunnes tajusimme joutuneemme hyökkäyksen uhriksi.. Hirvikärpäset, noin miljoona, pölähtivät paikalle. Lähtöhän siinä tuli, meille nimittäin. Tämä hirvikärpästilanne alkaa olla niin katastrofi, että täällä landella on kohta pakko vetää kaljuksi. Niitä on kaikkialla! Ja ei paria, vaan heti kerralla puolitoista tusinaa. Jos luulit, että niitä on vain metsässä, VÄÄRIN; ei tarvi olla metsää lähelläkään.

Kipitimme välittömästi kotiin samalla näitä pirulaisia irroitellen. Oma sietokyky nousi sen verran, että alun ujostelu oli tipotiessään ja liiskasin niitä tottuneesti paljain sormin. Kuin apinalauma kampasimme päitä kirppuja etsien. Nyt tuntuu, että niitä mönkii vieläkin letissä, vaikka henkinen harha se taitaa nyt olla. 

Harmittomiakaan ne ei ole, vaan käsittääkseni lentävät lähikontaktiin, pudottavat siivet, asettuvat taloksi ja purevatkin perkuleet. Hengiltä niitä ei pikkuläpsyllä saa, vaan täytyy murjoa ihan kunnolla. 

Tästä lähtien ajan autolla kylälle ja lenkkeilen siellä, mikäli moisia intohimoja vielä ilmenee. Inhotuskäyrä on sen verran korkealla. Nyt säälin vain niitä, jotka aikovat lauantaina aloittaa hirvijahdin ja altistavat epävarman paistin takia itsensä moiselle ahdingolle.

Itse ihanuus

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla hätäännyt

Kuten jo aiemmin kerroin, urani metsänomistajana ei ole lähtenyt liikkeelle aivan sulavimmin ottein. Kertauksen vuoksi tekstini "Fak, olen metsäomistaja" löytyy tästä.

Edellisen postauksen innoittamana olen nyt tarttunut ns. härkää sarvista. Olen teettänyt metsäsuunnitelman. Suunnitelma on aivan hyvä, jos siitä ymmärtää hitusenkin. Jos ei ymmärrä, suunnitelma on kaunis kansio toimiston hyllyssä.

Tänään sain taas aiheeseen liittyvää postia ja jouduin tsemppaamaan itseäni ennen kuin sain aikaiseksi alkaa perehtyä sisältöön: "Kyllä sää osaat, ethän sää tyhmä ole. Ei tämä ole vaikeaa! ". Tsempin ansiosta tavasin sujuvasti saatesanat, mutta leimausselosteen kohdalla ei ollut enää kehumista. 

Tässä on teille esimerkiksi ote taulukon aiheista tästä salakielellä kirjoitetusta lipareesta:

"Loh Kuvio H-tapa Ala ha Mät Kut Kot Mäk Kuk Kok Mut Muk Enp Yht". Että mitä?! Helpommin tulkitsen teini-ikäisten WhatsApp-viestejä. 

Mitä hakataan, mikä jätetään, uudistaminen, ojitus, talvikorjuukohde, perkaus, ennakkoraivaus, istutus ja kemera-tuki jne.. Tässähän tulee sitä enemmän opiskeltavaa, mitä enemmän aiheeseen perehtyy. Tee siinä sitten viisaita päätöksiä. Huonolla päätöksellä et menetä, kuin rahaa. 

Metsäsaralla siis sujuu yhtä sujuvasti, kuin koppakuoriaisella taivutus siltaan.

Näyttää hyvältä hyllyssä.

 

Muuta aiheeseen liittyvää:

Fak, olen metsänomistaja

Olen se, joka ei ala-asteella menestynyt metsävisassa. Se, joka tunnistaa juuri ja juuri koivun pihlajasta. Se, joka hirvijahdissa talsii sujuvasti 90 astetta väärään suuntaan. Se, jonka suurin vuosittainen metsäteko on joulukuusen haku. Olen se, kenen päässä hirvikärpänen saa skorpionin mittasuhteet. Se, joka hyppää sujuvasti Maaseudun Tulevaisuuden metsäsivujen ohi ja se, jolla oli juuri metsäkurssin aikana tärkeämpää tekemistä. Ja TADAA, nyt olen metsänomistaja!

Maatilan kylkiäisenä tulee useasti metsää vähän samaan tyyliin, kuin ostat mustikkakeittoa, niin saat kylmälaukun kaupan päälle. Kylmälaukun kanssa on vaan helpompaa, kun tietää mitä sen kanssa tehdään. Metsän kanssa ei a) tiedä mitä sen kanssa tehdään b) missä se on.

Vanha isäntä kuulostaa ihan kakadulta, kun yrittää jankuttaa tarvittavista metsänhoidollisista toimenpiteistä. Papukaijan sanoma on se, että jossain paikassa X täytyis tehdä _no jotain_, hakata? harventaa? mitä lie..

Metsä on mörkö, jonka kimppuun käyminen vaatisi ninjamaisia otteita. Toistaiseksi olen ajatellut, että kiireellisempiäkin kohteita on. Metsä kasvaa käsittääkseni hitaasti, mutta kun tarpeeksi vetelehtii, metsä menee ohi.

On aika poistua mukavuusalueelta. Taistelun lopputulos tuskin koskaan on allekirjoittanut harppomassa gasellimaisin askelin metsässä, kyykäärmeitä uhmaten, hirvikärpäsiä hampaiden väliin murskaten, moottorisaha vimmatusti päristen. Riittävä lopputulos olisi se, että tietäisin noin sinne päin metsän sijainnin ja tarvittavat toimenpiteet. Savotta se on siinäkin.