Olen se, joka ei ala-asteella menestynyt metsävisassa. Se,
joka tunnistaa juuri ja juuri koivun pihlajasta. Se, joka hirvijahdissa talsii
sujuvasti 90 astetta väärään suuntaan. Se, jonka suurin vuosittainen metsäteko
on joulukuusen haku. Olen se, kenen päässä hirvikärpänen saa skorpionin
mittasuhteet. Se, joka hyppää sujuvasti Maaseudun Tulevaisuuden metsäsivujen
ohi ja se, jolla oli juuri metsäkurssin aikana tärkeämpää tekemistä. Ja TADAA,
nyt olen metsänomistaja!
Maatilan kylkiäisenä tulee useasti metsää vähän samaan
tyyliin, kuin ostat mustikkakeittoa, niin saat kylmälaukun kaupan päälle.
Kylmälaukun kanssa on vaan helpompaa, kun tietää mitä sen kanssa tehdään. Metsän
kanssa ei a) tiedä mitä sen kanssa tehdään b) missä se on.
Vanha isäntä kuulostaa ihan kakadulta, kun yrittää jankuttaa
tarvittavista metsänhoidollisista toimenpiteistä. Papukaijan sanoma on se, että
jossain paikassa X täytyis tehdä _no jotain_, hakata? harventaa? mitä lie..
Metsä on mörkö, jonka kimppuun käyminen vaatisi ninjamaisia
otteita. Toistaiseksi olen ajatellut, että kiireellisempiäkin kohteita on.
Metsä kasvaa käsittääkseni hitaasti, mutta kun tarpeeksi vetelehtii, metsä
menee ohi.
On aika poistua mukavuusalueelta. Taistelun lopputulos
tuskin koskaan on allekirjoittanut harppomassa gasellimaisin askelin metsässä, kyykäärmeitä
uhmaten, hirvikärpäsiä hampaiden väliin murskaten, moottorisaha vimmatusti
päristen. Riittävä lopputulos olisi se, että tietäisin noin sinne päin metsän
sijainnin ja tarvittavat toimenpiteet. Savotta se on siinäkin.
 |
