Lenkki, joka olisi voinut jäädä tekemättä

Lähdin lenkille, koska urheilusta tulee kuulemma virkistynyt olo. Se on tässä huushollissa luokiteltavissa poikkeustoiminnaksi, koska emme ole niitä ihmisiä, joilla on joka ilta harrastuksia (tosimaalaiset harvemmin on). Noh, juoksuselfien, trikoobelfien ja vauhtiraportin sijaan seuraa kauhutarina: Tästä muodostui reissu, joka olisi ollut viisain jättää tekemättä.

Reippaasti lähdimme peltotien poikki, läheiselle soratielle, missä ei tarvi pelätä jäävänsä auton alle (yksi auto meni ohi, mahduimme samalle tielle). Etenimme hyvässä sykkeessä, kunnes tajusimme joutuneemme hyökkäyksen uhriksi.. Hirvikärpäset, noin miljoona, pölähtivät paikalle. Lähtöhän siinä tuli, meille nimittäin. Tämä hirvikärpästilanne alkaa olla niin katastrofi, että täällä landella on kohta pakko vetää kaljuksi. Niitä on kaikkialla! Ja ei paria, vaan heti kerralla puolitoista tusinaa. Jos luulit, että niitä on vain metsässä, VÄÄRIN; ei tarvi olla metsää lähelläkään.

Kipitimme välittömästi kotiin samalla näitä pirulaisia irroitellen. Oma sietokyky nousi sen verran, että alun ujostelu oli tipotiessään ja liiskasin niitä tottuneesti paljain sormin. Kuin apinalauma kampasimme päitä kirppuja etsien. Nyt tuntuu, että niitä mönkii vieläkin letissä, vaikka henkinen harha se taitaa nyt olla. 

Harmittomiakaan ne ei ole, vaan käsittääkseni lentävät lähikontaktiin, pudottavat siivet, asettuvat taloksi ja purevatkin perkuleet. Hengiltä niitä ei pikkuläpsyllä saa, vaan täytyy murjoa ihan kunnolla. 

Tästä lähtien ajan autolla kylälle ja lenkkeilen siellä, mikäli moisia intohimoja vielä ilmenee. Inhotuskäyrä on sen verran korkealla. Nyt säälin vain niitä, jotka aikovat lauantaina aloittaa hirvijahdin ja altistavat epävarman paistin takia itsensä moiselle ahdingolle.

Itse ihanuus