Puintia, kuivausta ja savustusta

Puintiaika, joka siis pitäisi olla jo ohi, on aiheuttanut harmaita hiuksia, koska ei ole käytännössä vielä alkanutkaan. Jos kevät oli haastava, kesän olosuhteet mielenkiintoiset, niin puinnit alkavat osoittautua vielä kinkkisemmiksi. Alkaa olla niin lyhyt se aika vuorokaudesta, jolloin kosteuden puolesta voisi puida ja yleensä siihen saumaan nakkaa vielä kivan yllätyssadekuuron, joten huumorintajua on tarvittu. Sitten välillä tulee kunnon monsuunisateet, että puimuriin täytyisi kehitellä kellukkeet ja rupelit.

Eilen saatiin onneksi eka kuorma kuivaamolle ja heti vähän helpotti henkisesti. Yöksi saatiin kuivaamo hyrisemään, joten pannuhuone tasaisin väliajoin ilmoitti uusia vaatimuksia, joten kuivausaika alkoi ihan koko komeudessaan. Tänä syksynä jokainen kuorma kuivaamolla on työvoitto.

Kuivaamon vahtimisen lisäksi tänään on ollut ohjelmassa savustettua omakotitaloa, nimittäin uunin lämmitystä. En varsinaisesti pidä savuaromista kuin juustossa ja lohessa, joten projekti ei saa kiitettävää arvosanaa. Tuo on oikeasti aivan mahdoton lämmitettävä tuo tiilikasa. Ei siinä auta mikään. Aluksi siellä ei pala mikään ja joka kerta, kun sinne yritää jotakin survoa, niin luukun auetessa sieltä pölähtää pirttiin musta savupilvi. Tuon uunin kohdalla siis en allekirjoita yleistä sanontaa: Ei savua ilman tulta. Yleensä lämmitysteho jää laihaksi, kun samaan aikaan joka räppänä saa olla ammollaan talon tuulettamiseksi. Minä ja leivinuuni ei toimita yhteistyössä kovinkaan sujuvasti, joten jos ehdit jo ajatella, että nythän siellä valmistuu uunipuurot, leivät ja haudutetut lihapadat, niin ei, nyt jää ne marttapisteet saamatta. Sen verran mua kuitenkin on ruvennut tämä asia sieppaamaan, että aion lämmittää tuon pian uudelleen, niin katotaan eikö tähän asiaan löydy jotain tolkkua.

Bloggaamisen suhteen elän ylikorostuneen itsekritiikin aikoja, päätellen siitä, että oon aloittanut jo muutaman postauksen ja jättänyt ne kesken, koska ne on tuntuneet turhilta. Ilmeisesti tämmöiset aikakaudet kuuluu kuvioon, vaikka kyllä vähän ihmettelen, että tarviiko tätä niin totisesti ottaa. Välillä on semmoisia aikakausia, että mikään teksti ei vaan tule valmiiksi ja ne valmistuneetkin hylätään kaikessa hiljaisuudessa. Sitten onneksi jossain vaiheessa taas alkaa runosuoni sykkiä ja kritiikki helpottaa.