Kun maalainen lomailee

Teimme podcastiimme (Landella luistaa) ensimmäisen jakson, johon ajankohtaan liittyen valikoitui teemaksi LOMAILU. Se on aihepiiri, jossa on jyrkin mahdollinen kuilu odotusten ja todellisuuden välillä. Se on eväsleipiä, lähtöstressiä, odotusta ja vapautta. Se on myös taikaa, joka saa koneet hajoamaan kuin ajastettuna.

Olen aikaisemmin käsitellyt blogissa lomailua mm.
- Raportissa hirvittävältä asuntoautoreissulta
- Tarinoissa romanttisilta häämatkoilta 
- Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin ?  
- Kertoessani luontoihmisistä 

En ole varsinaisesti paras lomailija. Yleensä pyrin tekemään maailman valmiiksi ennen lähtöä. Se sisältää esimerkiksi auton täydellisen sisäpesun, petauspatjojen pesun kotiin paluun pehmentämiseksi, monisivuisen opaslehtisen hevostenhoitajille ja itselle jalkojen täyskuorinnan. Näiden suoritusten jälkeen on sanomattakin selvää, että reissuun lähtee uupunut nainen.

Reissusta paluu on minulle täyttä kärsimystä, koska tunnen siinä sopeutumisvaikeutta takaisin omaan elämääni. Kotitalo haisee erilaiselle ja kotikyläkin tuntuu ihan vieraalle. Ahdistaa ja tekisi mieli riidellä. Laukut pidän mielenosoituksellisesti purkamattomana viikkoja tai joskus laiskuuttani kuukausia.

Lomailu on vaikeaa, mutta tärkeää. Kadehdin ihan hirveästi ihmisiä, joilla on oikea, viikkoja pitkä kesäloma. Kadehdin ihmisiä, joilla on lomailuun luonteva suhde. Ihmisiä, jotka eivät pode lomistaan huonoa omatuntoa tai laskeskele ansionmenetyksiä.

Haluaisin löytää luontevan tavan lomailla säännöllisesti, rentoutuen ja ilman, että loma olisi suoritus. Sitä voin alkaa opiskella heti sen jälkeen, kun opin ajamaan sinistä vankkurikärryä taaksekin päin.

Kuuntele Landella luistaa -podcastin jakso 1 Spotifyssa

Kuuntele Landella luistaa -podcastin jakso 1 selaimella Soundcloudissa

Vuoden odotetuin lomareissu + asuntoautoilu = Ei hyvä

Takana on vuoden kohokohta, odotuksilla pumpattu kesälomareissu, jonka eräs mielenhäiriöinen ihminen halusi järjestää asuntoautoilemalla. Koko kesän ihastelin karavaanareita kateellisena, kuinka he vapaina ajelivat minne tahtoivat, ilman huolia ja murheita. Se oli virhe nro 1. Karavaanareilla niitä murheita vasta onkin. "Mahtuuko leirintäalueelle?" "Miten tämän jääkaapin nyt saa toimimaan?" "Ai, ei mitenkään. Voiko vuorokauden lämpimässä säilytettyjä elintarvikkeita syödä?" ja "Kuinkahan kauan leirintäalueen umpihomeisessa saunassa voi saunoa ilman hengitystieoireita?", näin muutaman ongelman mainitakseni.

Koska lomailu on tässä perheessä harvinaista herkkua, luonnollisesti odotukset olivat aika korkealla. Se on ainainen virhe nro 2. Loma voi onnistua ainoastaan siinä tapauksessa, että sinne lähtee vähän vastahakoisesti, "kun tuo toinen nyt sitä taas vaatii". Kotiuduttuamme olemme purkaneet tätä selvitytymistaistelua kaikille läheisillemme ja tuttavillemme, kuten kaikki vakavasta kriisistä selvinneet tekevät. Nykyään asuntoauton nähdessäni saan inhon väristyksiä.

Ei löydy minusta raajaa, jota en olisi lyönyt kipeästi törmätessäni johonkin asuntoauton ahtaudessa. Lisäksi ne kotterot on sisustettu pahvista, joten eivät sovellu tämmöisen riuskan maalaisen käsiteltäviksi. Mikä tahansa osa voi jäädä käteen koska vain! Öisin saat taistella lämmityslaitteen kanssa, päivisin jääkaapin, ja isännän, kanssa.

Kauhun näyttämö

Kun kiipeät yöllä alas sieltä natisevalta hattuhyllyltä koko auton heiluessa ja yrität päästä vessaan herättämättä koko muuta leirintäaluetta, tunnet itsesi kaksisataa kiloiseksi elefantiksi pahvilaatikossa.

Asuntoautoilussa on se hyvä puoli, että kun palaat kotiin, kaikki tuntuu helpolta ja kätevältä. Ja tilavalta. Nyt ei tarvikaan odottaa seuraavaa lomaa kuin vuosi. Ja se ei varmasti ole asuntoautossa. Tämä olkoon varoituksen sana kaikille teille, jotka olette miettineet, että asuntoautoilu vois olla kätevää ja mukavaa. Ei, se on lomareissuksi naamioitu avovankila.

Muuta aiheeseen liittyvää: