Luontoihminen ramboilee käsittämättömästi

Kerron nyt ihmistyypistä, joka löytyy varmasti jokaisen lähipiiristä. Ihmistyyppi, jolle maastokuosi ja gore-tex ovat kuin toinen iho. Ihmistyyppi, joka saattaa aikansa kuluksi käydä samoilemassa karhunkierroksen, ja joka sujahtaa telttaan luontevasti nukkumaan, kuin Lexingtonin lakanoihin konsanaan, nimittäin Luontoihmiset.

Ystäväpariskunta oli juuri viikon lomalla Inarissa. Siellä oli kaikesta päätellen aivan ihanaa ja he eivät malta odottaa, että pääsevät sinne ensi vuonna uudelleen. Luontoihminen keksii heti tuhat syytä miksi. Sen sijaan minun päässäni on vain yksi kysymysmerkki: niin MIKSI? 

Luontoihminen on hän, joka aina tilaisuuden tullen innokkaana kysyy: "Syödäänkö ulkoterassilla?" tai "Pidetäänkö jumppa ulkona?". Luontoihmisen ehdotus saa sisätilaihmisen mielikuvituksen juoksemaan. Ihanan merituulen sävyttämän ulkoruokailun sijaan hetkessä hänen päässään vilistää kylmettynyt ruoka, jääkylmä tuuli, varpunen pomppimassa lautasella, tuuleen lentävä lautasliina. "Öö, vai syödäänkö vaan sisällä..," sisätilaihminen sopertaa lähes syyllinen olo harteillaan. Suomen kesä on kuitenkin niin kovin lyhyt. 

Luontoihminen jaksaa kalastaa tuntikausia ilman havaintoakaan kalasta, koska luontoihmiselle saalis ei ole tärkeä, kokemus luonnosta on. Sisätilaihminen voi kyllä kalastaa, mutta viihdearvo laskee saaliin puuttuessa. Se on sama, kuin katsoisi televisiota, joka ei ole päällä.

Luontoihminen ei voi ymmärtää, että sisätilaihmiselle hirvikärpänen, kyykäärme tai itikat on syy nostaa kädet pystyyn ja vetäytyä leikistä: "Okei luonto, voitit, poistun nyt takavasemmalle". Luontoihminen heilauttaa ilmaan kinttaalla, turauttaa ötökkämyrkystä suihkauksen ja painuu surman suuhun onnellinen hymy kasvoillaan, rinkka selässä heilahdellen. 

Harrastin partiota koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Kaikki edellytykset luontoihmisen syntyyn olivat olemassa. Jokin meni pieleen.

Muuta aiheeseen liittyvää: