Kotikujamme varteen on lentänyt lukuisia vanilija-Wunderbaumeja. Hajukuusen maastoutumista on edeltänyt periaatteellinen keskustelu teemalla "Kuorma-autossa matkustaa joko a) minä tai b) hajukuusi". Toistaiseksi hajukuusi on poistunut ensin. Koko piha muuten haisee vanilijakuuselle, kun se sinne on nakattu. Hajusta pääsee eroon ainoastaan valamalla hajukuusi betoniin ja upottamalla merenpohjaan.
Ruokala voi olla superhaistajalle kärsimysten keidas. Sieltä poistuessa nimittäin vaatteet ja hiukset haisee lounaalle. Se on hirveintä kidutusta, mitä olla saattaa. Kukaan normaalilla hajuaistilla varustettu ei oikein käsitä ahdistunutta nuuhkimistani, että "Hyi hirveä, haisen ihan kinkkukiusaukselle".
Valkosipuli. Se on keksintönä samaa hirvitysten sarjaa yksittäisannostelevan vessapaperitelineen kanssa. Sitä on nimittäin KAIKKIALLA. Sitä tungetaan joka paikkaan ja pahaa aavistamaton superhaistaja tulee sitä laittaneeksi suuhunsa. Sitten pystyykin koko loppuvuorokauden haistelemaan, mitä tuli tehtyä. Valkosipuli on siitä pirullinen asia, että sitä luullaan vaarattomaksi. Ongelma on kuitenkin se, että kaikki eivät sitä voi sietää, ja nekin, jotka pitävät, työskentelevät usein tehtävissä, joissa ei sopisi haista vanhalle juopolle.
Superhaistajan elämä on nuuskuttamista. Aisti saattaa välillä ahdistaa, mutta lohdullista on, ettei pahimpaankaan hajukonfliktiin kuole: Ei vihikoira, eikä kanssaeläjä, joka unohti laittaa liesituulettimen päälle.
Vieruskaveri on ottanut partavesikylvyn. Harson alla ei ole hymy. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna paukkua