5 merkkiä, joista voi päätellä olevansa maalainen

1. Oravat eivät ole ihania

Nämä pähkinöitä mutustavat pikkusöpöläiset temmeltävät hetkessä välikaton palasiksi ja kuivaamon tulitikuiksi . Pörrökorvia kohtaan ainut järkevä tunne on murhanhimo.

2. Koira on no..koira

Joskus maalainen saa monttu auki seurata, kuinka hankalaa koiran omistaminen voi olla. Töistä on tulipalokiire pissattamaan koiraa, on koulutuspantaa ja aktivointilelua, on tassuvoidetta ja kiire trimmiin ja koirakerhoon. Koira on kauhea riesa, jonka takia sännätään häntä suorana huolesta harmaana. Huh hellettä. Ei maalla tarvi. Mustille voi antaa traktorissa puolet eväsleivästä.

Limppu,13 vuotta, voi vahvistaa, että ilman kummempia kommervenkkejä voi tulla toimeen

3. Auto on ajamista varten

Auto ei ole pesemistä, ei puunaamista, ei tuunaamista, eikä esittäytymistä varten. Autolla liikutaan paikoista toisiin, vaikka matkan varrella auto ei siitä varsinaisesti paranisi. Penkeille istutaan, vaikka haalarinpersuuksessa on kuraa.

4. Sälekaihtimet on hankalat

Kyllä umpimaalaiselle suurin kulttuurishokki taajama-asumisessa taitaa olla sälekaihtimet. Siis häh, ne pitää muistaa laittaa kiinni ja auki, aamua iltaa ja päivisinkin, jos erehdyt riisumaan päällystakin pois, ettei vaan kukaan näe sisälle, tai ettet vahingossa näkis ulos. Hirveää.

5. Kun ei vaan tarvi ostaa mitään

Siinä missä ns. Normaali ihminen ratkaisee erilaisia arkielämän ongelmia ostamalla jonkin tuotteen tai palvelun, maalla se ei käy päinsä.

Ratkaisu voidaan katsoa onnistuneeksi, kun mitään ei tarvinnut ostaa, siitäkin huolimatta, vaikka jollakulla meinasi lähteä henki.

 

Maalla asuminen on aiheena myös podcastimme Landella luistaa uusimmassa jaksossa. Mikä on parasta maalla asumisessa? Miten pelaa nykyään naapuriapu? Miten arki muuttui, kun Kiira muutti kaupungista pienelle Temmeksen kylälle?

 

Kuuntele jakso Spotifyssa 

Kuuntele jakso selaimella 

 

 

Maalla asumista olen käsitellyt blogissa aiemminkin. Voit lukea postauksia linkeistä alta.

Maalla asumisen ominaisuuksia

Naapuriavusta

Ohjeita onnellisen elämän saavuttamiseksi 

Maataloun ruokahuollosta

Ihana iso piha

Kun maalainen lomailee

Teimme podcastiimme (Landella luistaa) ensimmäisen jakson, johon ajankohtaan liittyen valikoitui teemaksi LOMAILU. Se on aihepiiri, jossa on jyrkin mahdollinen kuilu odotusten ja todellisuuden välillä. Se on eväsleipiä, lähtöstressiä, odotusta ja vapautta. Se on myös taikaa, joka saa koneet hajoamaan kuin ajastettuna.

Olen aikaisemmin käsitellyt blogissa lomailua mm.
- Raportissa hirvittävältä asuntoautoreissulta
- Tarinoissa romanttisilta häämatkoilta 
- Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin ?  
- Kertoessani luontoihmisistä 

En ole varsinaisesti paras lomailija. Yleensä pyrin tekemään maailman valmiiksi ennen lähtöä. Se sisältää esimerkiksi auton täydellisen sisäpesun, petauspatjojen pesun kotiin paluun pehmentämiseksi, monisivuisen opaslehtisen hevostenhoitajille ja itselle jalkojen täyskuorinnan. Näiden suoritusten jälkeen on sanomattakin selvää, että reissuun lähtee uupunut nainen.

Reissusta paluu on minulle täyttä kärsimystä, koska tunnen siinä sopeutumisvaikeutta takaisin omaan elämääni. Kotitalo haisee erilaiselle ja kotikyläkin tuntuu ihan vieraalle. Ahdistaa ja tekisi mieli riidellä. Laukut pidän mielenosoituksellisesti purkamattomana viikkoja tai joskus laiskuuttani kuukausia.

Lomailu on vaikeaa, mutta tärkeää. Kadehdin ihan hirveästi ihmisiä, joilla on oikea, viikkoja pitkä kesäloma. Kadehdin ihmisiä, joilla on lomailuun luonteva suhde. Ihmisiä, jotka eivät pode lomistaan huonoa omatuntoa tai laskeskele ansionmenetyksiä.

Haluaisin löytää luontevan tavan lomailla säännöllisesti, rentoutuen ja ilman, että loma olisi suoritus. Sitä voin alkaa opiskella heti sen jälkeen, kun opin ajamaan sinistä vankkurikärryä taaksekin päin.

Kuuntele Landella luistaa -podcastin jakso 1 Spotifyssa

Kuuntele Landella luistaa -podcastin jakso 1 selaimella Soundcloudissa

Näistä asioista kannattaa stressata aamuyöstä

Aamuyön tunnit, nuo oivallisimmat hetket perustavanlaatuiseen aitoon murehtimiseen!
Paras aika stressaamiselle klo 3-5 välillä.
Kesto: Pari-kolme tuntia kerrallaan, tuntuu sen verran ikuisuudelta, että saat tunnetilan, että "En ole nukkunut KOKO yönä!" 
Parhaimmat olosuhteet: Oma sänky, jossa mahdollisesti vieressä onnellisena kuorsaa vielä kumppani.
Lopputulos stressaamiselle: Ei havaittavaa muutosta olosuhteissa. Asiat harvemmin etenevät aamuyöstä, kun ei ole oikein virastoaikakaan.
Jälkianalyysi: Ihan tosissaanko käytin yön tämän asian miettimiseen?

Esimerkkejä hyvistä aiheista (saa lainata):

- Miksi en sulattanut pakastimia silloin, kun oli pakkasta. Nyt on myöhäistä. Kaikki kolme pakastinta ovat täynnä vanhentunutta sontaa. Paljonkohan noiden kolmen kivikautisen pakastimen huudattaminen tekee vuodessa lisää sähkölaskuun? 

- Otinko sittenkään kaikkia kotieläimiä sisälle? Jos joku jäi vahingossa ulos, syökö sudet ne? Missä niitä susia nyt liikkuu? --> Jatka haluamillasi kauhuskenaarioilla. Näe loppuyö susipainajaisia tai kyttää riistahavainnot.fi:tä.

- Onkohan pyykit koneessa? Mätäneekö ne? Jäikö voirasia pöydälle? Muistinko sammuttaa hellan?

- Lapset: Kestoaihe siitä päivästä lähtien, kun pissatikussa on ne kaksi viivaa, joista toinen tosin on  niin paljon haaleampi, ettei nyt voi olla aivan varma siitäkään. Lasten suhteen aiheita voi soveltaa rajattomasti: Tuliko niille tunne-elämän kehitykseen häiriötä, kun en illalla jaksanut kuudettatoista kertaa perustella miksei me nyt voida lähteä ostamaan ponia? Miten helkkarissa me ehditään aamulla kerhoon ajoissa? Olenko huono äiti? Olenko huono äiti? OLENKO HUONO ÄITI? (Olet.Kaikki on.)

- Menneisyysaiheet: Käy läpi sosiaaliset kömmähdyksesi läpi 90-luvulta tähän päivään.

- Kaikki laskut maksamatta-paniikkikohtaus: En varmasti ole muistanut maksaa Voitelukeskuksen laskua, vaan se on jossain hukassa! Kaikki laskut on varmasti hukassa! Huomenna on postilaatikko täynnä karhukirjeitä! (Aamulla tarkistettu tulos: Maksettu heti kun lasku tuli, kuitit kansiossa.) Tämä kohtaus on aivoissa tapahtuva häiriötila, jossa ammattimurehtija kokee todella tuhonneensa maineensa laskunmaksajana ja epäilee joutuvansa ankariin seuraamuksiin maksuista, jotka on todellisuudessa suorittanut jopa viikkoja sitten.

- Aamuyön parisuhdekriisi: Tekisi mieli herättää puoliso riitelemään. Eikö se ollenkaan ota minun tunteitani huomioon? Käy läpi kaikki epäonnistuneet tilanteet ja analysoi niitä. Mieti eroa. Nukahda miettiessäsi, että miten käy perennapenkin, jos muutat pois. Herätessäsi aamulla et muista perennapenkkiä tai kriisiä. Sinkkumurehtijalla riittää kyllä myös ajateltavaa laajemmallakin kantilla, kun voi analysoida koko ikäluokan heikkoudet ja miettiä miten aikoo elää yksin koko loppuelämänsä, mutta pitäisikö sittenkin laittaa viestiä sille yhdelle jampalle/pirjolle.

- Projektit: Oli kyseessä kiva tai paska projekti, murehdi siihen liittyviä asioita.

- Liika innostus: Murehtimisen kuninkuuslaji, koska täysin järjetön. Tässä stressaamisen muodossa on kyse siitä, että olet yksinkertaisesti liian innostunut jostakin asiasta, että heräät miettimään sitä ja mahdollisia esteitä, etteikö asia toteutuisi, esimerkiksi kello ei soi aamulla ja myöhästyt kyydistä.

Ei muuta kun murehtimaan! Kesäyöt ovat oivallisia siihen, kun hikeä puskee ja linnut lallattaa.

Siitä se ajatus sitten lähti..

Viime postauksessa leimasin itseni ja blogini vähän vanhanaikaiseksi ja viittasin nykyaikaisiin menetelmiin, kuten podcasteihin. Kuuntelin keväällä elämäni ensimmäisen podcastin. Siihen mennessä olin ihmetellyt, että mitähän ne mahtaa olla ja kuka niitä kuuntelee. Niin sitä joutuu aina syömään kukkahattunsa ja kääntämään tyylikkäästi kelkkansa, koska nyt me ollaan keksitty, että aletaan tehdä podcastia.

Tässähän kävi niin, että puolihuolimattomasti heitin naapurin emännälle Hannalle, että tämmöinen kevyemmän sisällön podcast maaseudulta tarvittaisiin. Ruvetaanko tekemään? Ei siitä sen enempää. Mutta kun siellä on piileevää hulluutta riittävästi takaraivossa, niin eipä mennyt kauaa, niin tuli viesti, että hei oisko tässä oikeasti ideaa. Ja sitten me innostuttiin.

Kun ei muista pitää turvaväliä, hulluus tarttuu tehokkaasti.

Alettiin puhua ja miettiä, ja sitten meillä oli kevyesti eli kymmenen aiheteemaa valmiina. Sitten me tartutettiin hulluus MTK Pohjois-Suomen toiminnanjohtajaan Tyhtilän Mattiin ja hetkessä oltiin jo täydessä laukassa. Tämä tarttui helpommin kuin korona. Kannattaa pitää suojaväli tai oot podcastissa vieraana ens viikolla.

Lähes jokaisella meillä on joku kosketuspinta maaseutuun, mutta aikojen saatossa ollaan ajauduttu siitä kauemmas. Ja me, jotka täällä asumme, monet telmimme samojen teemojen kanssa, joten on niin ihana kuulla jaettua tuskaa tai jaettua iloa. Omat erityispiirteet täällä on ja niistä on ihana puhua.

Tuleva podcast on työnimellä Landella luistaa. Aiheena tulee olemaan mm. lomailun ihana ristiriitaisuus, sukupolvien yhteiselo: Uhka vai mahdollisuus, parisuhteen hullunkurisuudet, Maaseutuvastauksia for dummies, kaikkea mitä mieleen tulee. Yksin minun ja Hannan kokemukset eivät tule olemaan jutun juoni, vaan te kaikki saatte olla osana tätä juttua.

Antakaa ideoiden lentää ja antakaa niiden paukkua meille. Koska se, joka osaa nauraa itselleen, siltä  ei hupi lopu! 


 Tästä linkistä pääset Youtube-videoon, jossa kerromme ideasta 

Terveisiä Heinijärveltä!

Eilen tuli vain yhtäkkiä tunne, että kirjaudunpa pitkästä aikaa bloggeriin ja katson miltä siellä näyttää. Sitten alkoi taas tarinat jotenkin syntyä itsestään ja yhtäkkiä mulla olisikin useampi postaus julkaistavana. Blogin kirjoittaminenhan ei varmaan ole enää edes mitenkään ajankohtaista tai muodikasta. Mihin näitä nykyään edes kuuluisi julkaista?  Tänä päivänä pitäisi varmaankin tehdä podcastia (piti googlettaa miten se kirjoitetaan..) tai vähintään tubettaa, ja mielellään tekisin niitäkin, jos joku atk-jannu hoitaisi kaiken tekniikan ja minä saisin tuottaa sisältöä. Koska jannuja ei ole olemassakaan, on tyytyminen mummokansan metodeihin. Joku varmaan vielä kuitenkin lukee, ainakin toivottavasti, koska luettu teksti on, kuin voiteluainetta aivoille: Suoraan kasiysikymppistä aivolohkoihin.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen 2014 ja löysin lukijani ihanan nopeasti. Rakastin kirjoittamista ja se tuli luonnostaan. Se ei oikeastaan ole muuttunut, vaikkakin pikkulapsiaika surkastutti mun aivan kaiken luovuuden. Ei ollut aikaa ajatella, ei pysähtyä, niin ei aivot silloin tuota mitään "ylimääräistä". Tiesin kuitenkin, että luovuus palaa ennalleen sitten, kun helpottaa.

Se, mikä rassaa eniten, on tämä somemaailma kokonaisuudessaan. En yhtään jaksaisi olla joka kanavassa kiinnostava tai edukseni. Optimoida näkyvyyttä. Opetella algoritmeja. Koen, että tämä perinteinen tapa tuottaa tekstiä ei oikein löydä helposti osaansa tässä kuviin keskittyvässä pintaliihottamisessa. Sellainen ihan tavallinen, arkinen aitous ei välttämättä löydä kanavaansa. Mitään muutakaan en tosin osaa, enkä halua tarjota. Somemaailma on tällä hetkellä liiketoimintaa, jossa tavalliset ihmiset yrittävät sompailla ammattilaisten joukossa, ja lopputulos on kaupallinen hämmennys.

Oon kevään tehnyt kovasti hommia opetellen uutta kaikissa maatilan töissä. Lapset aloittivat päiväkodissa (olis kannattanut aloittaa jo ajat sitten) ja se toi mukanaan uuden arjen. Kylvöt oli kyllä työläine riistapeltoineen aika kova rypistys, mutta selvittiin. Toivon, että löytäisin nyt tähän maatalousyrittäjän hommaan sellaisen tunteen, että tämä vois oikeasti olla mun juttu, eikä jotain, jonka kanssa tuun toimeen.

Somettamisesta tai blogista tuskin otan stressiä jatkossakaan. Kirjoitan, kun kirjoituttaa. Laitan kuvia, jos tulee hyviä, ilman filtereitä. Oon iloinen, kun kuljet matkassa ja annat elonmerkkejä itsestäsi. Että täällä me ollaan, tavalliset ihmiset, arjen keskellä.

Maatalousyrittäjän pahin vitsaus

Maatalousyrittäjän elämässä on yksi vitsaus ylitse muiden ja se ei suinkaan ole rankkasade, vanha isäntä, katovuosi tai hometoksiini, vaan peltoalojen digitointi. Se paholaisen kehittelemä toimenpide suoritetaan pelloille vähintään viiden vuoden välein ja käytännössä tiheämmin, ja siinä suorituksessa jokin härrävärkki ilmakuvaa pellot satunnaiseen aikaan ja hävittää sitten pinta-alasta sopivaksi katsomansa määrän, viranomaisen suosiollisella avustuksella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että peltoa katoaa muutaman vuoden välein taivaan tuuliin aareja tai hehtaareja. Simsalabim, kalpene kyyhkysiä kadottava taikuri!

Saman peltolohkon saattaa käydä viranomainen mittaamassa maastossa edellisenä kesänä, mutta silti digitoinnissa lohkosta häviää esimerkiksi puoli hehtaaria, kuten kohdallani kävi. Tässä kohti moni varmaan miettii, että  no siitähän täytyy valittaa! Ehei, siitä ei voi valittaa. Siitä ei edes saa tietoa, vaan vähennys täytyy itse huomata ja todeta, muuta ei sitten voikaan tehdä. Kadonnut mikä kadonnut. Suunta on myös aina sen suuntainen, että vähennyksiä tulee, mutta lisäyksiä aloihin ei nämä härrävärkit piirrä vahingossakaan, ei vaikka peltolohkoja on maastossa siistitty ja suurennettu joka suuntaan.

Hauskuus ei tähän lopu, vaan sitten seuraa niitä kuuluisia seuraamuksia. Tulee kirje kotiin, että koska kuvat on otettu viime vuonna ja vähennykset vasta tänä vuonna, niin viime vuoden liiat tukieurot tulee luonnollisesti maksaa heti takaisin. Ensin katosi maa, sitten rahat.

Digitointi on kuin peräruiske, joka laitetaan ilman ummetusta. Kuin tuomio, joka annetaan arpakoneesta. Kuin kolmen kuukauden juurihoito terveeseen hampaaseen. 

Omalta osaltani viime vuosien aikana digitoinnissa on kadonnut noin 2 hehtaaria. Kun mietitään peltojen keskihintaa, niin rahallisestikin tässä on kyse tuhansista euroista. Peltoja on meillä suurenneltu ja kunnostettu joka vuosi niin, ettei pinta-alojen missään nimessä kuuluisi vähentyä. Luonnollisesti tämä pinta-alojen jatkuva satunnainen muuttuminen on myös työllistävä asia niin viljelijälle, kuin viranomaisillekin.

En usko, että missään muussa tapauksessa tämmöinen mielivaltainen vääryys menisi läpi. Että tietokoneen tekemän analyysin perusteella tässä vähennämme nyt tätä työttömyyspäivärahaa sinulta 50 euroa/kuussa ja takautuvasti viimeisiltä vuosilta.Tai nyt on satelliitti ilmoittanut, että ei nähnyt sinun viime viikolla palaavan ajoissa ruokatunnilta, että sinne katosi palkasta viissatanen per kuukausi, kunnes seuraava paikannus tehdään 2023.  

Mutta ei mitään niin huonoa, jottei jotain hyvääkin. Jään nimittäin odottelemaan, että tämä sama satelliitti kuvaa tänä kesänä vartaloni kun päivystän suopellon reunalla, ja ensi kesään mennessä on kadottanut vyötäröstäni 10 senttimetriä. Simsalabim.

Parhaimmat ja huonoimmat Tupperware-ostokset vol. 2.0

On tullut aika päivittää listaukseni kaikkien aikojen parhaimmista ja huonoimmista Tupperware-ostoksista, koska kärkeen on kiilannut kaksi aivan uutta tuotetta. Toisten tuotteiden kohdalla taas suosio on ollut laskusuuntainen, mutta lähiaikojen Tupperi-investoinnit on kyllä pääsääntöisesti menneet napakasti nappiin.

LUE AIKAISEMPI POSTAUKSENI, JOS ET OLE NIIN JO TEHNYT, NIIN PYSYT KÄRRYILLÄ
Parhaimmat ja huonoimmat Tupperware-ostokset kautta aikojen

Ja sitten päivitettyyn versioon:

VIIME AIKOJEN TOPIT

1. Tupperware paistinpannu
Kävi niin, että saman viikon maanantaina, kun aloitin juhlallisesti säästämisen, menin Tupperikutsuille, joissa tämä paistinpannu mulle ensiesiteltiin. Rakkaus syttyi vastustelusta huolimatta. Tämän talon kaikki teflonpannut saa naarmun ehkä viikossa ja sittenpä se alamäki alkaakin ja sen jälkeen pannuahan ei saisi käyttääkään, koska teflonista irtoaa jotain epäterveellistä. Tupperin pannussa on joku erilainen tarttumaton pinnoite, josta ei irtoa myrkkyjä. Tästä on tullut ihan mun suosikki. Pannu on tosi jämerä ja painaa niin paljon, että sillä voi tappaa, jos on sellaisia taipumuksia. Lämpeneminen kestää hieman kauemmin, minkä huomasin ekaa kertaa lettuja paistaessa, kun vanhat lämpöasetukset eivät oikein tehonneet (Lämpeneekö tämä ikinääääää?), mutta tällä pannulla on vaikeampaa polttaa ruokaa pohjaan ja karrelle. Se pinnoite on kyllä ihan unelma, joten tämä on mun tupperiostojen the ultimate number one.

Vähän alhaista raahata toinen suoraan käytöstä valokuvaukseen, ettei ole edes edukseen, mutta tässä mun uusi joka päiväinen tupperiystävä

2. Yrttileikkuri
Viime postausta kirjoittaessa olin vasta ostanut yrttileikkurin ja jäin pohtimaan tuleeko siitä talon typerin turhake vai käyttökuningatar. Kyllä siitä tuli kovasti käytetty vempele, koska pilkon sipulin aina sillä. Oon alkanut käyttääkin sipulia, jota vähän inhoan, koska saan yrttileikkurilla rullailtua sen niin pieneksi ja paistan sen jälkeen voissa, joten pahuus irtoaa.

Sipulin taltutin

3. Tupperware Kleopatra salaatti:
Tupperikutsuilla tutustuin tähän aivan huippuun kanasalaattiin ja nerokkaaseen tapaan paneroida kanafileet cornflakseilla ja majoneesilla. Vähän muunnellen oon tätä tehnyt itse.
Linkki salaatin ohjeeseen  

4. Viime kerralla Chop Collector oli floppien listalla, koska ei ollut löytänyt tässä talossa mitään virkaa. Niin vain asiat ovat muuttuneet, ja Chop Collector hoitaa tällä hetkellä yhtä tämän talon tärkeimmistä viroista, eli toimii biojäteastiana! Pitää hajut hyvin, ja on aika sopivaa kokoluokkaa tyhjennysväliä ajatellen.

Hän löysi paikkansa maailmassa

VIIME AIKOJEN FLOPIT

1. Muovipullojen käyttö on kokenut inflaation tyystin, koska oon ihastunut lasipulloon. Muovipullosta valitettavasti tarttuu maku veteen, joten en enää tykännyt käyttää.

2. Muovipurkit sama homma, ei oikein enää iske. Lasinen säilytysastia on miellyttävämpi ja kirkkaan värisenä tuo sen kiistämättömän hyödyn, että kun näet mitä sisällä on, tulet sen myös käyttäneeksi. Mulla onkin aivan tolkuton määrä muovikippoja, joiden käyttö on määrään nähden satunnaista.

muovikippoja, muovikippoja, loputtomasti muovikippoja

Muita huomioita:

Kakkukupua viime postaukseen moni ylisti, ja se on tähän taloon ilmestynyt voileipäkakkua ajatellen suorakaiteen muotoisena. Sehän on taattua tupperilaatua, varmaan kestää forever. En tiedä onko siinä etuja halvempiin versioihin, mutta käyttöä sille on ollut.

Lukiessani muovin käyttöä ja vähentämistä käsittelevää juttua Tiede-lehdestä, mietiskelin, että mitenhän Tupperware vastaa tähän kaikuun. Veikkaan, että siellä ollaan aina ajan hermoilla ja jotain uutta on tulossa, kuten nytkin uusi aluevaltaus paistinpannuihin. 

Kokemuksia talvikompostoinnista

Ensimmäinen talveni lämpökompostorin kanssa alkaa kääntyä kevääksi. Aloitin kompostoinnin loppuvuodesta, kun talvi oli jo päällä. Suurimman osan talvesta kompostorin lämpötila oli alle nollassa, mutta alkoi kyllä nostaa lämpöjä heti, kun pahimmat pakkaset hellitti ja nyt pöhiseekin iloisesti, vaikka välillä pakkaset ovat olleet kovatkin.

Kompostorini on Biolanin 220eco eristetty pikakompostori

Meidän neljän hengen talouden jätteet mahtuivat talvikuukausina kompostoriin, vaikka varsinkin alussa käytin kuviketta runsaasti. Sittemmin Biolanin valmiskuivike loppui ja nyt olenkin laittanut haketta kuivikkeeksi, kun en ole muistanut ostaa lisää valmiskuiviketta. Tuo hake saattoi olla ihan hyväkin, koska sen jälkeen lämpötila ampaisi nousuun.

Olen täyttänyt kompostoria keskimäärin kolmen päivän välein. Tiheä täyttö olisi ilmeisesti hyväksi, joten ahkerampaankin täyttöön olisi mahdollisuuksia, kun jaksaisi viedä pienemmän erän kerralla. Tiedän joidenkin käyttävän talvikompostoinnissa esimerkiksi kuumalla vedellä täytettyjä pulloja pitämällä yllä lämpötilaa. Kokeilin ihan alussa itsekin pullojen käyttöä, mutta se ei tehonnut, koska kompostori oli yksinkertaisesti liian tyhjä silloin aloitusvaiheessa.  

Sitä en tiedä, kuinka tehokkaasti tämä kompostointi etenee, että milloin pääsen tyhjentämään, enkä myöskään sitä, että kannattaisiko nyt kompostia käännellä, mutta aika näyttää. Pääasia lienee, että jotain pömpelissä on käynnissä, kun lämpötila on 50-60 asteen välillä.

Lämpötilan nousu on suuri riemunaihe!

Suosittelen kompostoria jokaiselle, jolla ei ole mahdollisuutta kierrättää biojätteitään. On huomattavasti mukavampaa viedä biojätteet kompostoriin, kuin survoa vain sekajätteeseen. Sinällään biojätteen vähentäminen olisi tässäkin talossa vielä aika isoja harppauksia vailla, mutta koko ajan parempaan suuntaan mennään. Sekajäteastiantyhjennyksestä vastaavaan firmaan kannattaa ilmoittaa, että biojäte kompostoidaan, koska se vaikuttaa tyhjennyksen hintaan, kun jäte ei ole enää lajittelematonta.

#suomalaistaruokaa-teemaviikkojen eteneminen

Maaliskuun alussa kaksi viikkoa syödään vain suomalaista ruokaa, kuten aiemmassa postauksessa kerroin. Haaste on edennyt ihan kivasti. Jämiä, joiden alkuperä ei haasteeseen sovi, olen syönyt kaapista pois, mutta niin oli tarkoituskin ruokahävikin välttämiseksi.

Kotimaassa valmistetut vaihtoehdot löysin Pepsille, Heinz-ketsupille ja Torinon makaroneille. Paahtoleivän suhteen kans täytyy tehdä muutoksia, kun edellinen Vaasan, Virossa valmistettu, paketti on syöty loppuun. Karkkiosastolla kotimaista valmistusta on onneksi löytynyt Pandan suklaasta ja lakritsasta. Fitness-hiutalemurot vaihdoin kotimaiseen puuroon. Salaatin olin aiemmin ostanut valmiiksi pussissa, mutta vaihdoin sen kotimaiseen.

Luontoretkelle makkaraa, Hyvää Suomesta-merkillä.

Syön yleensä paljon ulkona, koska en jaksa aina näitä itse väkertämiäni pöperöitä. Tämän haasteen aikana en kuitenkaan ole vielä viitsinyt lähteä mistään valmisruokaa ostamaan, koska alkuperän tutkiminen on silloin aika vaikeaa. Odotan siis innolla toukokuun alussa tulevaa muutosta, jossa ravintoloiden täytyy ilmoittaa lihan alkuperä, jo on aikakin! Kyllä näissä pakkauksissakin olisi parantamisen varaa. Usein ilmoitetaan vain VALMISTUTTAJA, alkuperästä ja valmistusmaasta ei ole tietoakaan.

Ostoksia taas tehtynä. Liberon kosteuspyyhkeistä kannan huonoa omatuontoa, koska kotimainenkin versio olisi, mutta noiden paketti on vaan ihan yliveto. (Kinderit on lasten)

Aika moni varmaan kuvittelee syövänsä kotimaista ruokaa, ja ettei ulkomaiset ruokakohut heitä koskisi. Tähän samaan ansaan olen itsekin astunut, että kun ostan lihat, munat ja maitotuotteet kotimaisena, niin nämä ongelmatapaukset eivät mua koskisi, mutta enhän minä todellakaan esimerkiksi ravintolaruokailujen suhteen yhtään tiedä mitä suuhuni pistän! Ja monta tuotetta olen itse ostanut pohtimatta alkuperää sen tarkemmin, ja huomaan, että tuotteella ei ole kotimaisuuden kanssa mitään tekemistä.

Toivottavasti moni on mukana tässä haasteessa. Instagramissa oonkin seurannut, että miten kullakin etenee. Laitan itse myös sinne storyyn raporttia lähes päivittäin ja ne on tallennettu profiilin puolelle kohtaan Haaste.

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa

 

Päätin lähteä mukaan seitsemättä kertaa järjestettävään kampajaan, jossa on tarkoitus syödä suomalaista ruokaa maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa, herätellen kuluttajia miettimään ostopäätöksiään tukien kotimaista työllisyyttä ja ruoantuotantoa. Samalla tulee hyvä pointti siitä, että teollisuuden ja ravintoloiden osalta avoimuutta alkuperän suhteen kaivataan rutkasti lisää. 

Alkuajatukseni oli, että koska peruslinjat ovat osaltani kunnossa, haaste ei tuottaisi suurempia murheita. Asiaa tarkemmin mietittyä, todellisia haasteita on tiedossa erityisesti runsaiden ravintolaruokailuiden osalta, karkkien ja limsojen suhteen ja laiskuuden suhteen tiedustella alkuperää silloin, kun sitä ei kerrota. 

Pelkästään jääkaapin sisällöstä löytyi aika paljon tuotteita, jotka eivät haasteteemaan istu...

Sen verran aion mennä tulkinnanvaraisesti, että tuotteet joille ei ole kotimaista korviketta, käytän sitten niinkuin sattuu olemaan saatavilla. Esimerkiksi kahvi menee tähän kategoriaan. Lapset ovat myös niin pieniä, että tällainen kulutuskasvatus ei vielä aukene heille, joten heidän perjantaikarkkivalintansa sujuu ihan vapaasti ja tutut tuotteet ovat käytössä.

Arvostan ruokaa ylipäätään niin paljon, oli sitten minkä maalaista tahansa, että mitään, jo ostettua, en todellakaan heitä roskiin tämän kampanjan takia tai ala niuhottaa valmiiksi katetun aterian edessä. Löysin rantein siis mennään. En oikein ymmärrä sitä, että ruoalla kikkaillaan ylettömästi, ja tehdään jokaisesta suupalasta numero. Isoäitini on elänyt sodan jälkeiset vuodet ja tietää miten arvokasta ihan kaikki ruoka on. Mikään haaste tai kampanja ei sulje sitä ajatusta pois. Tärkeintä on se, että meillä on ruokaa ja sitä ei haaskata.

Kampanjalla on oma Facebook-tapahtuma nimellä Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa.

https://www.facebook.com/events/392676417961648/

Raportoin Instagramin storyyn kotimaisuusviikkojeni etenemisestä, joten sinne kannattaa ryykätä kuulolle. Jos osallistut itse kampanjaan, ois kiva seurata Instassa miten homma sujuu, joten laita viestiä, jos osallistut! 

https://www.instagram.com/viranomaisen_valvoma/

Minkälainen ihminen mässäilee somessa toisen onnettomuudella?

Koin sunnuntaina yhden suurimmista tragedioistani, kun molemmat hevoseni epämääräisestä syystä vauhkoontuivat tarhassa, ja aidat monesta kohtaa tuhoten juoksivat läpi, laukaten suoraan maantielle rekan alle. Molemmat hevoset kuolivat, toinen heti ja toinen ammuttuna onnettomuuspaikalle. Hevoset olivat elämässäni suuressa osassa, koska niitä hoidin tässä kotitallissa, harrastimme niin intensiivisesti ja elimme elämää yhdessä.

Surutyön keskellä olen saanut lämpimiä yhteydenottoja, joista olen hirveän kiitollinen. Kiitos jokaisesta ystävällisestä ja ymmärtävästä sanasta; ne merkitsevät ihan tosi paljon.

Tähän kuvaan Rommin kanssa tiivistyi kaikki onni. 

Sen sijaan sitä on ollut tämän kauhunäytelmän keskellä vaikea ymmärtää, että omista kollegoistani maatalousalan ihmisistä koostuva noin 10 000 ihmisen Facebook-ryhmä ruoti tätä asiaa niin tunteettomasti ja rumasti. Jos oman alani ihmiset kunnioittavat niin olemattomasti eläintä ja elämää, että kusevat toisen tragedian päälle, tuntuu ikävältä ajatella, että oletettavasti ainakin osalla näistä kommentoijista on itsellä tuotantoeläimiä vastuullaan. Ymmärrän, etteivät kaikki ole hevosten ystäviä ja saattaa tulla mieleen, että olen tahallaan ne päästänyt tielle laukkailemaan (??) , mutta kyllä, lehtiuutisenkin takana on osallisena aina ihan OIKEITA ihmisiä, joilla on tunteet ja surunsa käsiteltävänä. Näihin ilkeisiin kommenteihin on lain puitteissa, käsittämätöntä kyllä, jokaisella oikeus, mutta en ymmärrä mistä tulee se tarve olla ilkeä ja mässäillä toisen kauhulla.

Mitä pyörii päässä esimerkiksi Jarkolla, joka lataa Facebookiin kuvan kuolleesta Roopesta, joka makaa rekan keulassa? Tuliko Jarkko sinulle mieleen, että Roope on meille tärkeä, tuliko Jarkko sinulle mieleen, että se kuva ja ne ikävät kommentit pomppaavat sieltä juuri meidän osallisten silmiin? Tuliko Jarkko mieleen, että minä olen oikea ihminen, joka on surullinen jo muutenkin? Kysyin näitä asioita suoraan häneltä puhelimessa, koska minulla on vielä puhelin, jolla voi soittaa ja Jarkkokin on ihan oikea ihminen, eikä mikään kännykkäkameran takana oleva robotti. Sain vastauksiakin, vaikken pysty niiden kanssa olemaan samaa mieltä. Kiitos siitä, että tämä keskusteluyhteys saatiin. Sillä oli mulle tosi iso merkitys, että juttelit kanssani.

Jarkko, tässä on meidän Roope sellaisena, kun haluan sen muistaa

Haluan kirjoittaa tästä aiheesta siksi, että jatkuvasti tulee ilmi kuinka ongelmallista tämä on, että viranomaisten sijaan tiedottamisen hoitaa kansa kännykkäkameroillaan, spekulaatioillaan, ilkeydellään ja ajattelemattomuudellaan, tarvittaessa niin reaaliajassa, että omaiset saavat lukea kaiken somesta. Oikeasti. Miksi? Mitä tyydytystä sellainen ihminen saa? Minä en ymmärrä.

Onneksi me oikeasti tässä osallisena olleet tunnemme myötätuntoa toisiamme kohtaan. Somekansa kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Olen ajatellut, että oma nahka täytyy tältä paskalta kovettaa, mutta täytyykö todella? Minä kerron nyt, että minua se ilkeys ja pahantahtoisuus satutti, olkoonkin ventovierailta ihmisiltä. Onneksi elämä kantaa ja näistä onnellisista vuosista jäi taskut täyteen onnea ja kunnioitusta.

Kohdista katseesi hyvään, katso tulevaisuuteen, luota itseesi, rakasta elämää.

Synttärit blogissa: 4 vuotta täyteen!

Aloitin blogin neljä vuotta sitten, aivan törkeän innostuneena ja varmana kyvyistäni, kuten myös täysin epätietoisena siitä, kuinka paljon aikaa vie
a) pieni lapsi
b) toinen pieni lapsi pienellä ikäerolla
c) blogin kirjoittaminen

Alku oli räjähdyksenomainen. Kirjoitukseni maaseudun puolisoille veti blogiin yli 100 000 kävijää ensimmäisenä vuotena.

 Sen lisäksi suurta kävijämäärää on kosiskellut  maaseudunlajikuvaukset, ja hieman yllättävinäkin lukijamagneetteina olivat listaukseni parhaimmista ja huonoimmista Tupperware-ostoksista ja traumaattinen tarinani asuntoautoilusta.

Sitten blogissa elettiin enemmän tai vähemmän hiljaiseloa. Muutaman vuoden ajan aivoissani ei vain ollut havaittavissa toimintaa, kuin vain liittyen siihen, että sain pidettyä elossa kaksi pientä lasta. Niitä aikoja en haikaile kaipauksella, mutta pelkään, että joskus vielä aika kultaa muistot. Onneksi voin silloin lukea vanhoja päiväkirjamerkintöjä kuten:

" Tämä elämä on kyllä kiireistä. Ei ehdi ajatellakaan. Tuntuu hullulta muiden elämä, jossa lomaillaan, käydään salilla, katsotaan leffoja jne."
"Anni oli vähän kiukkuinen ja tippui pöydältä taas."

Hiljaiselo ei tietenkään tee blogille kauhean hyvää. Sittemmin kävijämäärät ovat tasaantuneet ja nykyään blogissa vierailee muutama tuhat kävijää kuukaudessa. Instagramin puolella olen aktiivisempi, Facebook on jäänyt hieman taustalle.


Blogin tulevat ajat eivät ole järjestelmällisesti suunniteltuja, kuten ei moni muukaan asia elämässäni. Toki tekstejä alkaa taas tulla päästäni ulos. Toisaalta houkuttaisi uudistaa kaikki isolla kädellä. Tässä vuosien varrella on selkiytynyt se, että toivoisin tästä kirjoittamisesta itselleni myös ammattia. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun sanon sen ääneen.

Kannusta amatööribloggaajaa estoitta

Blogin kirjoittaminen on välillä hulvatonta ja välillä ihan paskaa. Mukavaa se on silloin, kun teksti tunkee päästä kuin talitintti syksyllä välikatolle. Silloin kun joku todistettavasti on lukenutkin blogiasi, koska harva tätä kuitenkaan ihan itselleen tekee. Silloin kun joku sanoo saaneensa sinulta hyvän vinkin tai vaihtoehtoisesti nauraneensa lantionpohja pettäen.

Paskaa se on silloin, kun aiheita olisi mielessä, mutta ei ehdi keskittyä postauksen lopulliseen työstämiseen. On kuitenkin aika pitkä taival ideasta valmiiksi postaukseksi, jossa on järkevästi rakenneltu teksti ja aihetta edes hatarasti tukevat kuvat. Paskaa se on silloinkin, kun kuvittelee kirjoittaneensa jotakin mielenkiintoista, mutta kukaan ei juurikaan reagoi tuotokseesi ja tajuat sen erinomaisuuden olevan hieman harhaista. Paskassa tarpomista on myös se, että nykymaailmassa täytyisi olla joka tuutissa, jotta olet olemassa. Samalla kun pitäisi keittää riisipuuroa keittiössä, pitäisi postata Instagramiin jotakin upeaa, joka on vain hatarasti totta.

Ja sitten se ehkä vaikein. Et ole mitään, jos sulla ei ole 10 000 Instagram-seuraajaa ja viittä stalkkeria ja blogilla tuhansia lukijoita, jotka aktiivisesti kommentoivat, jakavat ja rummuttavat erinomaisuuttasi. Kun äitikään ei ole lukenut uusimpia postauksiasi, saati sitten puolet Suomen kansasta.

Kriiseilen myös sen kanssa, että kuinka kiinnostavaksi omat ajatukset voi luokitella. Kun loppujen lopuksihan tässä jaetaan enimmäkseen omia ajatuksia, niin kyllä kieltämättä välillä tuntuu, että tämä soopa EI VOI kiinnostaa ihan ketään. Kynnys painaa julkaise-nappia on välillä erittäin konkreettinen.

Koska marginaalisen aihepiirin  amatööriblogin kirjoittajalle ei ilmaannu ilmaislahjoja, palkintoehdokkuuksia ja kutsuja VIP-juhliin, heidän kannustamisensa on meidän tavallisten lukijoiden harteilla. Paras palkinto on, kun annat palautetta, kommentoit, kerrot, että luit, elät mukana ja olet olemassa. Se palaute on polttoainetta yksinäisen kirjoittajan aivoille, se rohkaisu saa julkaisemaan tekstejä, jotka melkein hävettääkin. Juuri kun ajattelit, että miksi minä tätä sontaa tänne kirjoitan, varmasti sukulaiset saa hävetä, niin joku sanoo kaupan kassalla, että oli nauranut ääneen ja huutanut aviomiehenkin lukemaan.

Perästä kuuluu <3

Kaikkea ihanaa!

Kärsin syksystä ja olen löytänyt pimeyden kestämiseksi edullisen tavan terapioida itseäni: Joululahjaideoiden bongailu Pinterestistä ja muista medioista. Olen kerännyt tähän jotakin ihan niinkin yksinkertaisella kaavalla, kuin "jotakin ihanaa". Tykkään katsella blogeista ja instasta muiden tekemiä kokoelmia omista ihanuusbongauksista, joten päätin koostaa omatkin, tietoisena siitä, että makuja on monenlaisia.

Tämä ihanien asioiden bongailu on sikäli edullistakin, kun näitä ei osta, niin säästyy rahaa. Joululahjoja rakastan ostaa muille, mutta muiden toiveiden ja haaveiden arvailu on välillä haastavaa.  Joululahjoina siksi palvelulahjakortit ovat usein luotettava ja kansantaloudellinen valinta.

Työmiehen/-naisen lahjaideoita:

Kuvassa: Elektroniset lämpökäsineet (karkkainen.com): Näiden nimeen moni vannoo. Itsellä ei vielä ole, koska "talvella kärsitään ja piste", mutta voisiko elämänsä tehdä mukavaksi?

QuietOn- aktiiviset vastamelukorvatulpat. Mielenkiintoinen kotimainen innovaatio, voisi olla aika kätevät!

Milwaukeen akkukäyttöinen rasvaprässi: Pitkään elettiin ilman tätä ja nyt ei enää menis päivääkään. Paatuneimmankin "vanhassa vara parempi"-jäärän käsiin tämä sattuu, kun täytyy alkaa koneita rasvata.

Makitan akkukäyttöinen kahvinkeitin: Ai hitsi, kahvihullulle tämä ois aika mainio. 

Pinkki on paras:
Ted Bakerin penaali (Zalando): No Ted Bakerilla ei mun mielestä voi mennä vikaan, ei millään.
Aikuisten Ystäväkirjasta on tullut jokin aika sitten uusi painos. Sarkastisuus lupaa hyvää.
Pinkki uistinpakki (Motonet): Aika ihana, sellaisellekin, jolla tarve järjestellä esim. ompelu- tai askartelutarvikkeita.
Ted Bakerin kännykkäkuoret (Zalando): Bling bling kännykänkuorissa tuo joka päivään ihanuutta

Harakalle joululahjaideoita: 

Toisille metallin hohde vaan saa silmät kiilumaan. 

Rannesykemittari Suunnolta (Keskinen) 

Ihana kimalteleva osoitekirja meille muinaisille ihmisille, joiden osoitteet ovat kirjassa, eikä missään sähköisessä höpöhöpö-paikassa. (Paper Shop, Helsinki)

Nämä Polaroid-kamerat vaan on niin ihania! 

Mountain horsen kimalteleva tupsupipo, ihana! (Mountain Horse)

Hevosnaisen suurimmat haaveet

"Haaveissa vainko oot mun"

Avantin lana ratsastuspohjien muokkaamiseen olis täydellinen (avant.fi)

NoShout-systeemillä valmentajan ei tarvi HUUTAAA, vaan ohjeet tulevat kätevästi korvanappiin ja luovat transsinomaisen tilan. (noshout.fi)

Kellfrin puomivaunu ois kätevä. 

Ultimaattinen haave ulkona ratsastavalle: Kentän laidalle peili! Verstaalta.fi:llä näyttäisi olevan.  

Kerro mitä mieltä olit, bongasitko mitään kivaa ja minkälaisia koosteita voisit katsellakin.  

Kompostori tuli taloon

Kokemukseni kompostoreista on yläasteen kotitaloustunneilta, jolloin haisevaan kompostiin biojätteitä viedessä päätin, että semmoista sonta-astiaa en ikinä halua tänne löyhkäämään ja rottia kosiskelemaan. Mutta. Nyt olen kääntänyt takkia ja ostaa täräyttänyt kompostorin, tarkemmin sanottuna Biolanin pikakompostori 220eco:n.

Prosessihan lähti liikkeelle siitä, että kuntaamme tuli hartaan odotuksen jälkeen muovinkeräyspiste, jonne aloin toimittamaan muovijätteet. Koska kierrätän lasin, metallin, kartonkijätteet, palavat jätteet, paperin ja nyt muovin, sekajäteastian sisältö alkoi olla 95%:sti biojätettä, jota meillä tulee hävettävän paljon. Biojätettähän ei saisi oikeasti laittaa tuohon ns. sekajäteastiaan, joten tämä systeemi nyt ei oikein toiminut. Sain vinkin lämpökompostorista, jolla voi kompostoida ympäri vuoden ja koska yllättävän monelta tuttavaltani kompostori löytyi, päätin, että tätä härkää tartutaan nyt sarvista.

Vertailin kompostoreja netissä ja päädyin Biolanin malliin sen saamien arvostelun perusteella. Siitä oli myös kaikki tarvittava info saatavilla. Näin kattavaa pohjatyötä en muuten ole tehnyt yhdenkään konekaupan kohdalla, mikä tietenkin on hieman arveluttavaa, mutta näin vakava takinkääntö vaatii perehtyneisyyttä. 

Nyt tässä sitten eletään jännittäviä aikoja, kun selviää voiko kompostorin käyttöä aloittaa talvella ilman jäätymistä ja miten paljon huolta ja rakkautta tämä vaatii. Jännittävin mielin ajattelin huomenna tehdä ensimmäisen jätesiirron kompostorin kitaan. Raportoin jahka alkuinnostus on hieman haihtunut ja voin realistisesti arvioida tilanteemme. Siihen saakka nautin alkuhuumasta, johon realismi ei ulotu.

Kepparitalli DIY kuormalavasta

Tässä esittelyssä ihana kepparitallimme. Tällä hetkellä tallissa kapasiteetti paukkuu, kun eläinmäärä on lähes triplaantunut, mutta sopu sijaa antaa ja tarvittaessa osa on laitumella.

Kepparitalli on rakennettu kuormalavasta. Katto on tehty laudanpätkistä  ja vanerista, ja vaneri on päällystetty kattohuovan palasella. Listoitimme katon vielä, kun sattui olemaan listaa saatavilla. Valot toimivat ajastimella ja saavat virran paristoista.

Tässä vielä työn alla. Maalaamalla saa siistin näköisen.

Keppari-innostus on meillä täydessä vaiheessa. Ulos ollaan tehty harjanvarsista estepuomeja, tolpista on syntynyt yksi protortyyppi-pari, jota vielä kehitellään käytännöllisempään suuntaan. Kepparitallia suosittelen jokaiselle, jolla alkaa hevosia juoksennella siellä täällä: Talliin on iltaisin näppärä kerätä lauma talteen ja siellä pystyy odottamaan ne, joilla ei ole ratsastuspäivä juuri sillä hetkellä.

Kuinka hyvä naapuri olet-testi

Oletko varastanut naapurisi ateriapalveluruokaa?
a) Kyllä
b) En muistaakseni
c) Varastaisin, jos sellainen mahdollisuus olisi olemassa

Poltatko säännöllisesti roskia pihalla
a) Luonnollisesti
b) Naapurin puolella
c) Eikö se ole kiellettyä?

Oletko varastanut joulukuusta naapurisi tontilta
a) Kyllä
b) Sopivaa ei löytynyt
c) Ei sillä kasva edes kuuset

Teetkö naapurillesi välillä pieniä palveluksia
a) En mielellään, mutta varastelemme toistemme tavaroita melko säännöllisesti
b) Mikä on pieni palvelus?
c) Totta kait, kyllä sekin sitten vastapalvelukseksi joskus auttaa, paitsi etten keksi mitään mihin siltä apua kaipaisin.

Onko naapurisi koskaan tehnyt sinusta valitusta?
a) Kyllä
b) Koirat haukkuu ja karavaani kulkee
c) Oisko sillä voinut olla jotain tekemistä sen ympäristötarkastuksen kanssa?

Kuva Maanmittauslaitoksen omaisuutta, ja sinne voikin olla yhteydessä, jos on tarvis elvyttää naapuruussuhteita

Eniten a-vastauksia: Teillä vaikuttaa olevan mukavan mutkattomat välit. Jatka samaan malliin.
Eniten b-vastauksia: Olet naapuruuden keskiluokkaa, vähän väritön ja mauton, mutta ison tontin avulla selviät kyllä.
Eniten c-vastauksia: Sopisit mukautuvuutesi avulla asumaan vaikka taajamaan, mutta harkitse nyt vielä. Tilanne ei koskaan ole niin epätoivoinen.

Lelunsyöjälaatikko

Lanseerasin meille uuden siivousmetodin, lelunsyöjälaatikon. Jälkikasvu on tässä talossa tullut vahvasti äitiinsä, joten tavaroiden kerääminen ja järjestyksen ylläpito tuntuu olevan jokseenkin vastatuulessa. Lelunsyöjälaatikkoon päätyy sellaiset tavarat, jotka ovat jääneet siivouskehotuksista huolimatta lattialle lojumaan ja minun poimittavikseni. Laatikkoon päätyneet lelut pystyy lunastamaan takaisin toteuttamalla arvontapussin antamia tehtäviä.

Tämä on siinä mielessä reilumpi systeemi, kuin roskiin laittamisella uhkailu, koska en kuitenkaan raski nakata tavaroita roskiin, ja lelujen roskiin laittaminen olisi turhan lopullinen rangaistus suhteellisen pienestä rikkeestä. Tässä oman erheensä voi korjata. Samalla näen mitkä tavarat tulevat lunastetuksi missäkin ajassa eli ovat tärkeimpiä. Pidemmän lunastusajan roippeita voi sitten vaikkapa myydä kirpparilla.

Tehtävälappusissa on simppeleitä avustustehtäviä, kuten
- Järjestele eteisessä kengät
- Vaihda Limpulle (koira) puhdas vesi
- Järjestele oman huoneen kirjahylly
- Pyyhi ruokapöytä luutulla
- ja tietysti BONUSTEHTÄVIÄ, kuten "Ilahduta koko perhettä".

Nyt vain ei puutu kuin allekirjoittaneelle suunnattu romunsyöjävaihtolava. Se olisi ihana!

Suuri fine dine-huijaus

Olen tässä tullut siihen tulokseen, että tässä ns. Fine diningissa täytyy olla kyse samasta ilmiöstä, kuin Keisarin uusissa vaatteissa. Joku alansa huippu vaikkapa keksii, että jäätelö on parempaa tarjoiltuna wc-pytyn kannelta ja loput nyökkäävät ja alkavat pilkkoa pytystä tarvittavia osia. Onneksi takavuosien parhaan tv-sarjan, Katastrofikokin osallistujat tuntuivat olevan kanssani samoilla linjoilla ja rohkeasti kritisoivat huippukokkien järjettömiä vaatimuksia.

Tässä muutama esimerkki hullutuksesta:

Kananmuna: Keitetyn kananmunan pitäisi olla sisältä valuva eli raaka, jotta se on mukamas parempaa. No jos se kerta niin on parempaa, niin kannattaako tuota keittää ollenkaan, vaan senkus nautiskelee raakana koko mämmin.

Korianteri: Sitä täytyy nykyään kuulemma olla ihan kaikkialla, ihan joka ruuassa. Paitsi, ettei tarvi. Olen elävä esimerkki siitä, että elämässä voi syödä erilaisia ruokia yli 30 vuotta ilman, että tietää yhtään mikä on korianteri.

Lihan paistokypsyys: Kypsäksi toivottu pihvi on niin maalaista. Lihan kuuluu olla sisältä punaista eli veristä. Pintaa saa vähän paistaa, mutta vähän, koska muuten tulee sitkeää. Herra varjele, sitkeää tai ei, niin raaka on raaka. Lihan kuuluu olla ennemmin kypsää, kuin rakaa, vähän samaan tapaan, kuin sen soisi olevan ennemmin kuollutta kuin elävää. 

Osterit: Aivan hillitön vaiva jostain pikkurillinkynnen kokoisesta kikkareesta, joka on sitten niin hirmuisen hyvää. Luulen, että tämä erinomaisuus perustuu siihen, ettei kukaan ole saanut riittävän suurta palaa tietääkseen miltä se oikeasti maistuu.

Rucola: No rucolaa nyt täytyy olla. Sitä pitää olla salaatissa, pastassa, pizzassa ja kohta varmaan kaljassakin. Kaikki sivistyneet ihmiset pitävät rucolasta. Ps. Rucola maistuu kusisuihkun alle jääneelle voikukalle. 

Annoskoko: Jos ruuan tehtävä on poistaa nälkä ja antaa energiaa, niin enemmän on parempi. Jos ihmisen vatsalaukku on noin 1,5 litraa, niin kahden sokeripalan kokoinen palsternakka vain herättää nukkuvan karhun. 

Olen ylpeästi makaronilaatikko-Maija, vaikka kulinaristit nakkelisivat pikkelöidyllä (?) koirankakalla.  

Kaaoksenkuningatar kontrolliin

Tuntuu oudolta lähteä kehuskelemaan omilla saavutuksillaan, mutta koska olen aina ollut aivan toivoton kaaoksenkuningatar, niin haluan kertoa, että siitäkin jamasta voi kehittyä keskitasoiseksi normaaliyksilöksi. Ihan pikkuremontista ei ole kyse, koska olen aina ollut melko toivoton hattarapää. Unohdan nopeasti asiat, viihdyn kaaoksen keskellä, keskityn puutteellisesti ja menen aika vauhdilla moneen suuntaan.

Mutta itsensä opettaminen uusille tavoille ei olekaan mahdotonta! Nautin valtavasti arjessa, kun huomaan konkreettisesti kuinka omia toimintatapoja parantamalla, arki on helpottunut monella tavalla.

Esimerkiksi laskut ja kuitit: 

Vanhalla Maijalla niitä kuljeksi siellä täällä, kuitteja oli muovikasseissa, autossa, postipinon pohjalla, joten osa jäi pysyvästi pois kirjanpidosta. Kirjanpito toimitettiin suurin piirtein muovikassimoodissa kerran vuodessa toimistoon, jossa tarvittiin vähintään Supon entisiä tutkijoita selvittämään kuittikaaos kondikseen. Nyt on leuhka olo, kun ne on pilkuntarkassa järjestyksessä kansiossa ja helppo joka kuukausi toimittaa tilitoimistoon sirtämällä kirjekuoreen.

Ruoka

Liityin 2016 keväällä pitkin hampain Fitfarmin kuuden viikon verkkovalmennukseen ihmetellen, että tarviiko aikuinen ihminen oikeasti maksullisen verkkokurssin, että joku kertoo miten pitää syödä. No ilmeisesti tarvii, koska se oli varmaan yksi viisaiten sijoitettu nelikymppinen. Sain kurssin aikana jonkin käsityksen asiallisesta ateriarytmistä ja aterioiden koostamisesta, vaikken puntarintarkasti suorittanut. Mihinkään riisikakkujen ja kanapalojen puntarointiin ja ruokakikkailuun minulla ei ole aikaa, eikä mielenkiintoa, mutta tervejärkisyyttä voi käyttää myös tässä. Nyt vähän hirvittääkin ajatella entistä ruokavaliota, jossa useampi ateria saattoi hoitua Tuplalla ja Cokiksella. Toki niitä nautin nytkin, mutta koitan syödä edes jotakin järkevää alle.

Myöhästely

Myöhästelijä on optimisti. Kyllä tässä kerkee. Ouluun ajaa 20 minuutissa. Käyn matkalla vielä kaupassa, kun on tuota aikaa. Ja sitten onkin paniikki. Ja sitten ollaan myöhässä, mutta koska olet aina, kukaan ei soita hätäkeskukseen. Tässäkin ihme kyllä voi kehittyä! Kun ei oikeasti laske mielestään realistista aikataulua, vaan laventaa joka suuntaan, niin homma yleensä onnistuu. Jos pitää olla 15 minuutin ajomatkan päässä tasalta, ei kannata lähteä varttia vaille, vaan puolelta. Yksinkertaista. Oon vaan tajunnut, että vaikka lähtee kuinka törkeän aikaisin, yleensä aikaa ei jää pahastikaan yli.

Salasanat 

Joka kerta johonkin palveluun kirjautuessa alkoi se rumba: Mikä tän salasana on? Ai ei oo tää. Oisko tää? Ai ei. Kirjoitinko johonki sen ylös? *raivokasta etsintää* Tilaa uusi salasana. Odota. Ota uusiksi. Ai se onkin tuo toinen sähköposti jne. Nyt olen koonnut käyttäjätunnukset ja salasanat suojattuun paikkaan. Oon sieltä tsekannut jo kymmeniä kertoja ja säästänyt hirveästi hermoja.

Nyt julkaisen tämän omakehun ja ensi viikolla myöhästytään maanantai-aamuna kerhosta, lihon 2 kg pelkällä limsalla, saan verottajalta ankaran tiedustelukirjeen ja lukitsen vahingossa omavero-tilini. Mutta  WE CAN DO IT!