Päätin lähteä mukaan seitsemättä
kertaa järjestettävään kampajaan, jossa on tarkoitus syödä
suomalaista ruokaa maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa, herätellen
kuluttajia miettimään ostopäätöksiään tukien kotimaista
työllisyyttä ja ruoantuotantoa. Samalla tulee hyvä pointti siitä,
että teollisuuden ja ravintoloiden osalta avoimuutta alkuperän
suhteen kaivataan rutkasti lisää.
Alkuajatukseni oli, että koska
peruslinjat ovat osaltani kunnossa, haaste ei tuottaisi suurempia
murheita. Asiaa tarkemmin mietittyä, todellisia haasteita on
tiedossa erityisesti runsaiden ravintolaruokailuiden osalta, karkkien
ja limsojen suhteen ja laiskuuden suhteen tiedustella alkuperää
silloin, kun sitä ei kerrota.
Pelkästään jääkaapin sisällöstä löytyi aika paljon tuotteita, jotka eivät haasteteemaan istu... |
Sen verran aion mennä tulkinnanvaraisesti, että tuotteet joille ei ole kotimaista korviketta, käytän sitten niinkuin sattuu olemaan saatavilla. Esimerkiksi kahvi menee tähän kategoriaan. Lapset ovat myös niin pieniä, että tällainen kulutuskasvatus ei vielä aukene heille, joten heidän perjantaikarkkivalintansa sujuu ihan vapaasti ja tutut tuotteet ovat käytössä.
Arvostan ruokaa ylipäätään niin
paljon, oli sitten minkä maalaista tahansa, että mitään, jo
ostettua, en todellakaan heitä roskiin tämän kampanjan takia tai
ala niuhottaa valmiiksi katetun aterian edessä. Löysin rantein siis
mennään. En oikein ymmärrä sitä, että ruoalla kikkaillaan
ylettömästi, ja tehdään jokaisesta suupalasta numero. Isoäitini
on elänyt sodan jälkeiset vuodet ja tietää miten arvokasta ihan
kaikki ruoka on. Mikään haaste tai kampanja ei sulje sitä ajatusta
pois. Tärkeintä on se, että meillä on ruokaa ja sitä ei
haaskata.
Kampanjalla on oma Facebook-tapahtuma
nimellä Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa.
Raportoin Instagramin storyyn
kotimaisuusviikkojeni etenemisestä, joten sinne kannattaa ryykätä
kuulolle. Jos osallistut itse kampanjaan, ois kiva seurata Instassa
miten homma sujuu, joten laita viestiä, jos osallistut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna paukkua