On kasvimaa, on kasvihuone, on marjapensaat, kivetys, nurmikko ja sorakuja. Kaikki vaativat oman osuutensa. Ennen kuin oman pihan tuotoksia nautitaan aurinkovarjon alla, koko kesä käytännössä painetaan niska limassa niiden eteen.
Isolla pihalla haravointia riittää. Kylkilihakset saavat siinä enemmän kyytiä, kuin puoli vuorokautta kylkilankussa. Ruohonleikkuu koettelee lössähtänyttä ruumista, kuin puolimaraton aavikolla. Reisilihakset saavat kasvimaalla kykkiessä saman treenin, kuin nostaisit prässissä kuusi kertaa oman painosi verran.
Ja kuten niin monessa muussakin lajissa, tässäkin touhussa kuusikymppiset muorit vetää perinteisellä oikealta ohi. Kun kämmen rakoilla suunnittelet siirtyväsi lepäämään, muorit kysyy, että "No? Onko joku hätänä? Kaadetaanko seuraavaksi tuo terijoensalava?".
Jep :D
VastaaPoistaHaa, omalta pihalta löytyi vuosia sitten juuri samanlainen kasvihuone ja juuri samalla kasvustolla varustettuna. Paras idea kasvuston hävitykseen oli polttaa se aikaisin keväällä. Ohdakkeet kyllä hävisi, tosin samalla hajosi kaikki alimmat lasit. Mutta no problem, kirkas pakkausteippi korjasi kaiken ja kasvihuone on nyt aktiivikäytössä! :D Katosta vain löytyy enää noin kuusi ruutua, mutta hei, helpottaa kastelua..
VastaaPoistaTuosta on kans laseja rikki aikalailla ja mun motivaatio kasvihuone nimiseen työleiriin on olematon, joten ajattelin tarjota josko jollekulle (hullulle viherpeukalolle) kelpais tuo kehikko tai mikä onkaan. Anonyymi kommentoija ei tiedäkään kuinka suuren helpotuksen toi, kerta jollakulla muullakin on yhtä rehevä kasvihuone. Missään en oo moista laiminlyöntiä nähnyt, jos omaa takapihaa ei lasketa:D
VastaaPoistaTarja's snowland blogissa etsitään juuri kasvihuonetta 😉
VastaaPoistaKiitos vinkistä. Laitoin viestiä Tarjalle. Tätäkin kasvihuonetta voi odottaa vielä hyvä tulevaisuus.
PoistaKiitos Maija! Sain viestisi :). Palaan asiaan!
PoistaMä en oo koskaan tajunnut, miks pihalla pitäs olla puutarhakalusteita, siis penkkiä ja pöytää. Kuka siellä ikinä muka istuu?
VastaaPoistaHa, just samaa ajattelin sunnuntaina, että onpa onni, etten viime kesänä tuhlannu niihin kalusteisiin, kun kuka niillä istuskelis ja missä! Oli silloin kauhea kalustekuume, mutta kokemus näemmä taltuttaa turhat kuumeilut.
Poista