"Yleisiä ruoka-aineita, joita Maija ei syö:
Tonnikala, punajuuri, katkarapu, rusinat, raejuusto, oliivi, silli, raaka lohi, sinappi, sipuli, päärynä, luotiliha, erilaiset lihat ja kalat, pekoni, juusto (ei ainakaan leivän päällä), sulatejuusto (ei leivän päällä ainakaan), mäti, herkkusienet, boysenmarja, kurpitsa, säilötty luumu, hunaja, salaatinkastike, erilaiset makkarat, currykastike, makeat Viilis-viilit, kevytmaito, coctail kirsikat, purkkimandariinit, simpukat, italiansalaatti, perunasalaatti, mämmi, maksamakkara, luumuhillo.
Vain mansikka- tai banaanijugurttia tai Limingan viiliä.
Ei mieluiten sieniä, broileria
Ei mieluiten hilloa mihinkään.
Paksunnetulla ruuat, joita ei MISTÄÄN HINNASTA!"
Rupesin miettimään maatalon ruokahuoltoa vähän laajemmaltikin. Lapsuudessa muistan ainakin, että syömässä oli aina sekalainen seurakunta työmiehiä. Varmaan nykyäänkin useimmissa maataloissa edelleen ruokahuolto kattaa perheen lisäksi työntekijät, vanhan pariskunnan tai muuta porukkaa vaihtelevasti. Kun syömämiehiä on enemmän, niin on helpompi tehdä ruokaa, jota valmistuu helposti iso määrä. Erikoisuuksia saa toki kokeilla, mutta kyllä parhaiten vaan kauppansa on saanut aivan perusruuat, kuten pottumuussi, jauhelihakastike, lihapullat, makkarakastike jne. Muistelen kerran yhden tämän kylän emännän jopa vahingossa karkoittaneen apuna olleen naapurin isännän kotiinsa kokkaamalla kukkakaaligratiinia ;) Onneksi kuitenkin syöjät yleensä ovat varsin lojaaleja. Tarvii olla aika pahasti palanut tuotos, ettei syömärit toteais "ihan hyvää tämä on".
Toimivan ruokahuollon tunnistaa viimeistään silloin kuin sitä ei ole. Meilläkin viime vuosina kevät- ja syytöiden aikaan kaikki "kynnelle kykenevät" kun ovat olleet jonkun koneen puikoissa, niin ruokahuollosta on tingitty ekana. Tahtoo vaan ne eväät loppua jo alkuvaiheessa päivää ja illalla ei pistäis pahitteeksi, jos joku kiljuisi pellon laidalla, että "syömään!".
Vaikka joskus töiden keskeyttäminen syömisen takia tuntuu suureltakin hidasteelta, niin ei se taida koskaan mennä hukkaan. "Hyvä ruoka, parempi mieli" on nerokas mainoslause, joka sisältää suurimman totuuden. Nälkäisenä ja väsyneenä jokainen muuttuu hirviöksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna paukkua