perjantai 16. tammikuuta 2015

Lajikuvaus Osa2: Vanha isäntä

Blogissani on käynnissä sarja maaseudun tieteellisimpiä lajikuvauksia, joissa hampaisiin joutuu koko sakki. Nuori emäntä sai jo osansa alkuviikosta. Nyt on vuorossa nuo tilan virkeät väriläiskät, vanhat isännät. 



Lajikuvaus Osa2: VANHA ISÄNTÄ


Levinneisyys
Kaikkialla Suomessa. Ne talot, joissa ei ole, jäävät paljosta huvista paitsi. Naapurista lainattu ei nimittäin vastaa kolmasosaakaan syntyperäisestä.

Ruumis
Kaikki viisaus ja elämänkokemus maan päällä tiivistyneenä ihmiseksi.

Elinaika
Syntynyt joskus ennen Napoleonia. Eliniänodote täyttynyt jo kolmeen kertaan, kun otetaan huomioon elämäntavat. "Margariiniin se pappakin kuoli!"

Ulkonäkö
Vaarattomaksi papparaiseksi naamioitunut tosielämän 007. "Minä tässä vaan ruohoa leikkailen.." --> Vakoilutöissä tai muussa ilkeyden teossa.

Elinympäristö
Pyritään rauhoittamaan oma elinalue, mutta tuppaa olemaan kaikkialla, siis aivan kaikkialla. Rauhoitettu.

Muutto
No ne tavarat ei muuta ikinä, vaikka ko. henkilö olisi muuttanutkin.

Reviiri
Ei välitä paskaakaan moisista. Kulkee siellä missä haluaa. Ota kiinni, jos saat.

Ääntely
Tuhahtelu ja huulien välistä puhuminen tai vaihtoehtoisesti hyvin avoin viestintästrategia. Pystyy viestittämään mielipiteensä sujuvasti sanomatta sanaakaan.

Harrastukset
Pienimuotoinen varastelu ts. talon parhaiden työkalujen kiikuttaminen omiin jemmoihinsa.

Kuulo
Kyky kuulla jopa kilometrien päähän milloin nuoriso on sattunut valahtamaan ojaan traktorilla --> pyöräilee paikalle muka sattumalta. Tarvittaessa ei lähietäisyydelläkään ole kuulevinaan yhtään mitään.

Erityisominaisuudet
Kyky tunnistaa se hetki, jolloin nuori isäntä on ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen päikkäreillä --> "Mitä?! Nukutko nää keskellä päivää?"

Vaarallisimmillaan työintoisena.

Ottaa vastaan sujuvasti nuorten neuvoja ilman pienintäkään aikomusta noudattaa niitä.

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hahhahhah voi apua! Aivan kuin olis kuvailtu justiinsa meän vanhaa isäntää. Varsinkin tuo "pyöräilee paikalle sattumalta" osui niin naulan kantaan ! :D Seuraavia osia odotellessa.

      Poista
  2. Apua anonyymi, mää poistin vahingossa sun kommentin, jossa sanoit, että tää kuulostaa tutulta :O Tarkoitus oli vastata, että yks meidän tontilla pyörivä yksilö on inspiroinu aikalailla. Muilla on varmaan vielä semmosia lisäominaisuuksia, joita mää en edes hoksaa. Vanhat isännät on semmosia kelmejä, että niistä juttuja riittäis :D

    VastaaPoista
  3. juu kuulostaa liiankin tutulta, valitettavasti, mutta osuvasti osaat kirjoittaa :))

    VastaaPoista
  4. löysin oman appeni melkein joka kohdasta :D se on kyllä sellanen joka on siis IHAN joka paikassa ja sanoo aina että ei aio tehdä ja sit sille tulee minuutti ettei oo tekemistä ja sit se juoksee tekemään sen mitä ei pitänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko vekkuleita jokainen lajiyksilö. Meillä on semmoinen turvallinen, ei-työintoinen versio.

      Poista
  5. Kyllä repesin! :D Pitää niin paikkansa, varsinkin tuo "vaarallisimmillaan työintoisena". Oijoijoi... :D

    VastaaPoista
  6. Ja meiltä löytyy myös vanha isäntä...
    Muutto. Tavarat - kalsareita ja sukista työvaatteisiin ja pyhäpukuun löytyy edelleen kaapista vaikka on jo ajat sitten "muuttanut" tilalta. Sukset, pyörä, verkot, moottorikelkka yms. löytyy myös. Ja ihan sitten vaan siinä ohimennen kommentoimassa kaikkea tekemistä. Lähtiessään vielä muistaa jättää jonkin elämänkatsomukseen liittyvän tuputusvihkosen: "jos vaikka saattaisi nuorisoa kiinnostaa..."
    Juu, kiitos:)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, tuputusvihkosten käyttöä meidän versio ei osaa. Jospa oppisi! :D

      Poista

Anna paukkua