1) Juoksukuntoon
vuodessa
Juoksutreenit aloitetaan
ostamalla kalliit lenkkarit, sitten edetään maltillisesti hiljaa lönkytellen
lenkille, ei kilpailla ajan kanssa, vaan juostaan puuskuttamatta pikkuhiljaa
matkaa pidentäen.
Totuus: Kun kello on keksitty,
niin kukaan suorituskeskeinen ihminen ei voi olla sitä seuraamatta. ”Nyt kyllä
juoksen perhana nopeammin kuin eilen!”. Sitten puuskutetaan keuhkot pihalle,
henki meinaa lähteä ja seuraavana päivänä on ”flunssan oireita”, että kyllä se
lenkki on parempi nyt jättää väliin.
2) Siivoan
hallin/autokatoksen/vintin
Teen listan kohteista ja
järjestän huolellisesti ne yksi kerrallaan kierrättäen roinat. Sen jälkeen
ylläpidän siivoa säännöllisesti.
Totuus: Nämä elämää suuremmat
siivousprojektit on täysin henkimaailman juttuja. Joskus niihin ilmestyy aivan
tautinen motivaatio ja ne suoritetaan apinanraivolla yhdessä vuorokaudessa.
Näitä on ihan turha luvata. Ei kukaan noihin jaksa ruveta, jos ei huvita.
3) Salitreenit
Hommaan saliohjelman ja
jäsenyyden mukavalle salille. Käyn siellä treenissä noin kolmesti viikossa.
Hommaan uudet treenivaatteet, salikassin, lenkkarit, juomapullon jne.
Totuus: Ei kukaan, ihan oikeasti
kukaan, jaksa ajaa täältä periferiasta kolmesti viikossa 50 kilometriä
suuntaansa salille, kun koko reissuun menee kevyesti neljä tuntia. Ei vaikka
lopputuloksena olisi kuinka pyöreä pylly ja henkistä hyvinvointia puhkuva keho.
4) Juon
vettä
Vähintään kaksi litraa päivässä,
senhän tietää kaikki.
Totuus: Kuka hullu sitä jaksaa
lipittää pitkin päivää, jos ei janota?? Ei se niin maukasta ole. Kuumassa
traktorissa se toki maistuu. Silloin tekis mieli juoda vaikka kuraojasta. SEN
tietää kaikki.
5) En
syö sokeria
Olen riippuvainen sokerista.
Aloitan sokerilakon. Karsin kaikki sokerit ruokavaliosta ja kehoni
tasapainottuu parissa kuukaudessa. Sokeri on huumetta, myrkkyä, kuolemaksi.
Totuus: Puppua. Ei löytynyt henkistä tasapainoa tai pinkeää vireystasoa, vaikka oikeasti testasin tätä. Sokeri on hyvää. Elämä on kivaa. Ei tästä tarvi tehdä sen suurempaa numeroa. Otan aamupalaksi konvehdin.
6) Teen
paperihommat ajoissa
Teen suunnitelman siitä, mitkä
paperihommat täytyy kulloinkin tehdä. Teen ne noin paria viikkoa etuajassa. Otan
itselleni kopiot papereista ja arkistoin ne kansioihin aakkosjärjestyksessä.
Totuus: Voi jumankekka, TÄNÄÄNKÖ
se lomake piti palauttaa?! Nyt äkkiä joku lähtee ajamaan sen sinne
Ely-keskukseen. Kyllä täältä ajaa kahdessakymmenessä minuutissa Ouluun!
Hieno suomennos uuden vuoden lupauksista :) just näin se menee. Iloista vuotta 2015 sinulle!
VastaaPoistaKiitos! Kaikki nämähän on omakohtaisesti testattu :D Ja mitä parhainta vuotta sinullekin!
PoistaKerran vuosia sitten vein edellisen vuoden peltojenlohkokortit vasta toukokuuna alussa, kun oli tullut pyyntö oulusta, että pitäs tuoda ne maaliskuun loppuun mennessä, siellä joku pikkanen maaseeutuviranomaisnainen natisi että nää paperit olis pitänyt tuoda sillon ja sillon, mä ärähdin että ei ne tiedot siitä miksikään ole muuttuneet ja lupasin tunkea ne paperit sen sen hanuriin, jos ei kelpaa, se sitten sanoi että hän kattoo tukipäälikön kanssa asian, ja parinviikon päästä tuli päätös että kaikki on kunnossa :P
VastaaPoistaNo jestas, noin uhkarohkeaksi en heittäytyis ikinä :D
PoistaMites ois näin: 1. En lupaa käydä lenkillä, kun pihalla on kolaamatonta lunta tai haravoimatonta nurmikkoa tai kitkemättömiä kukkapenkkejä tai pystyttämättömiä aidanseipäitä. Isäntä on traktorilla toisten lumitöissä/rehunteossa/remontinkorjuussa, ettei auta oottaa konevoimaa.
VastaaPoista2. Lupaan siivota silloin, kun huvittaa. JA silloin, kun on löydettävä tietty leikkitraktori tai puhelimen laturi.
3. Lue kohta yksi.
4. Lupaan juoda, enimmäkseen kahvia.
5. Lupaan syödä kaikkea, mikä saa minut olemaan hyväntuulinen ja siten helpotan kanssaihmisteni elämää.
6. Teen paperihommat silloin, kun netti toimii ja lapset nukkuu, niin ne tarvitsee tehdä vain yhden kerran virheidenkorjailun sijaan.
Pakko nauraa ääneen, kun joku tietää mistä puhuu! :D Mun on vielä pakko anoa 1. kohtaan turvallisuuteeni vedoten lisäys "kun lähialueella ei ole havaittu merkkejä kettua suuremmista petoeläimistä."
PoistaTuu ihmeesä sinne maajussien maanantai-jumppaan :) L "lähinaapurista"
VastaaPoistaSe ois hyvä! Vaan on mulla tekosyy siihenki: kuka hoitais ipanaa sen aikaa? Vaan saattaishan tuo mennä siellä sitterissä mukanaki... *pientä motivaation kutittelua*
Poista