Omakehulla kohti helmikuuta

Tammikuu ois sitten finaalissa ja mulla lippu omahyväisen korkealla. Edelleenkin kaikki kuitit järjestyksessä kansiossa. Olo on, kuin kuninkaalla. Palkkojen vuosi-ilmoitukset on myös tehty. Paperit on kansiossa järjestyksessä. Lompakko on tallessa. Auto on ollut lämmityksessä, jos olen lähtenyt pakkasella ajamaan. Lehtirästit on aika hyvällä mallilla. Oon lukenut KM:n verotusosuuden alusta loppuun ajatuksen kanssa. Valokuvat on albumeissa (juuri kellään ei ole!). Metalli- ja lasiroskat on viety kierrätykseen. Ruokahävikki on pienentynyt about 70% entisestä. Oon suunnitellut ruokia jopa etukäteen ja harventanut kaupassa käyntiä.

Edellinen kappale sisälsi toki räikeää omakehua. Sen lisäksi se on pienimuotoinen kannustus, että jos siitä todella tulee näin kaikkivoipa olo, niin kannattaa kokeilla. Voi hyvällä omallatunnolla myöntää syöneensä vähintään 1 kpl Tuplaa joka päivä tälläkin viikolla. Mutta jos Tuplan avulla pystyy itsekin olla näin valtavan reipas, niin se on erinomainen sijoitus kaikilla mittareilla. Tuli muuten mieleen, että hän, joka keksi Tuplan, ansaitsisi jonkin sortin palkinnon. Sen parempaa suklaapatukkaa ei nimittäin sen koommin ole kukaan onnistunut keksimään. Se on täydellinen.

Se on aina juhlava hetki, kun saa kuun vaihtuessa kääntää seinäkalenterista uuden sivun. Yhtälailla ilahdun myös, jos joku muu on sivun jo kääntänyt, koska se tarkoittaa, että joku muukin on kalenteria katsellut ja asiaa ajatellut. Meillä seinäkalenteri on nerokkaasti vessassa, suorassa katseyhteydessä pytyltä. Missään muualla ei olisi aikaa niin paljon kalenteria katsella. Vessan paraatipaikalle pääsi tänä vuonna Hankkijan Koiramäki-kalenteri. Se on kyllä hieno.

Vessassa ehtii tsekata päivän nimpparisankarit ja viikkojen hupenemisen.

Ja nyt mennään muuten kohti kevättä! Parina päivänä aurinko on antanut itsestään merkkejä ja samalla huomasin, että olin jo ehtinyt unohtaa sen. Kevätpäivät pistää naamaan virnettä vähän väkisin.

Kaikkia ei kuitenkaan naurata.

Lauseet, joita ei kuule ikinä

Heh, inspiroidun Mäkkärin mainoksesta, jossa nuori sälli toteaa kavereilleen, että "Eiköhän jätkät mennä ottaan yhdet pakurikääpäteet! " ja rupesin miettimään lauseita, joita meillä ei kuulla ikinä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi

- Oi ihanaa! Meidät on tänäkin vuonna velvoitettu Tilastokeskuksen sato- ja taloustietotutkimukseen! 

- Voisko näitä jyviä tulla yhtään vähempää?!

- Nämä koneiden hinnat on kyllä niin matalat, että ostetaan saman tien kaks! 

- Soittaispa joku pesuainekauppias.

- Miksei meillä taaskaan ole mitään korjattavaa?!

- Jes, pääsen taas tankille!
- Kysytään ensin vanhalta isännältä! 

- Eikö meillä vois olla joka päivä lounaaksi tätä ihanaa rucolasalaattia? 

Lastenhuoneen sisustusta pidemmän kaavan mukaan

Jos olen joskus puhunut näiden sisustushommien raskaudesta hieman vähättelevään sävyyn viitaten tyynyjen pöyhimiseen, niin perun kyllä puheeni. Sen verran ankarasta lajista on kyse. Olen nimittäin uurastanut lastenhuoneen sisustuksen parissa nyt pienen ikuisuuden ja huomannut, että siihen on syynsä, ettei meillä ole sesongin mukaan vaihtuvia kevät- ja syysverhoja.

Ensimmäinen etappi oli huoneen tyhjennys. Siitä olenkin jo kertonut täällä, kuinka reippaasti hävitin roinaa. Siihen loppui se helppo osuus.

Sen jälkeen piti hommata vaatekaappi. Se vaati tietenkin reissun Ikeaan, koska en kelpuuttanut yhtään vaatekaappia Suomen alueelta. Reissu Ikeaan kuulostaa aina helpolta nakilta. Siis kuulostaa, mutta ei ole. Kaappiosastolle asti kaikki meni sujuvasti. Sitten selvisi, että paikalla on yksi myyjä, ja ainoaa etukäteen kelpuuttamaani kaappia ei näy missään, myyjä palvelee jonotusnumeroa 1, ja kädessäni on numero 5. Ruotsalaiset osaavat tehdä kaappiostoksensa niin verkkaisesti, että jokainen tämän kylän eläkeläinenkin on siihen verrattuna pendolino. Tuleva lastenhuoneen omistaja hermostuu kärryissä istumiseen ja huutaa. Matkaseuralainen haukkuu koko Ikean. Hermostun. "Ei osteta koko *\¥¥\'jjf* kaappia! Nyt lähdetään kotiin." Sitten hermostuksissani lompsin läpi pyyheosaston ja tadaa: Kaipaamani kaappi odottaakin lastenosastolla. Kannatti saada pikkuraivarit.

Pohjoismaiden ainut kelpuutettu vaatekaappi.

Ikean reissu kun saadaan tehtyä suht vähillä vaurioilla, kaappia kasataan yöhön saakka. Se kuitenkin on ihana, vaikka kokoamisesta vastaava motkottaa, "ettei näitä kyllä kannata ostaa". Sitten päästään verhoihin. Tilaan ne nettikaupasta ja haen postista. Ne täytyy lyhentää. Käsityöihmiselle se ei ole homma, eikä mikään, mutta minä olenkin se, jonka viereen ala-asteella käsityötunnilla istutettiin kouluavustaja vahtimaan, koska "eihän se nyt voi olla mahdollista, ettet saa yhtään ommeltua suoraan sillä ompelukoneella". Sittemmin sekä minä, ja toivottavasti myös kouluavustaja, olemme päässeet tähdellisempiin hommiin ja vetäneet suorat mutkalle. 

Olen kuitenkin "kaikki tänne heti"-ihminen, joten sen sijaan, että olisin jaksanut odottaa verhoille ammattimaisempaa lyhentäjää, hoitelin ne tänään. Tai oikeastaan vasta toisen verhoista, mutta en minäkään mikään muurahainen ole. Ensin kokeilin pakkauksessa tulleella lyhentämiseen räätälöidyllä liimanauhalla. Toisen niistä tosin nakkasin roskiin, kun eipä tullut mieleen, että sillä sutturalla olisi jotakin virkaa. No, ei niillä kyllä ollutkaan. Tarvittiin lankaa ja neula. Lopputulos oli aivan hyvä. 1 lankasuttu tuli, mutta valkoiselle kohdalle, joten se on helppo naamioida. Kertaakaan en kursinut verhoa omiin housuihini kiinni, mutta näin kovasti en ole keskittynytkään sitten maamieskoulun kyntönäytön (,josta sain arvosanaksi 1. Se oli minimi, jos oli paikalla.). 

Verhot on Vallilan Nuppu-sarjaa ja upeasti harsittu sopivaan mittaan.

Nyt vuorossa on matto. Tilasin ihanan värikkään räsymaton onlinestä (Trendcarpetista tarkemmin sanottuna), koska luojan kiitos meillä ei nökötä jossain nurkassa kangaspuita, joilla "käden käänteessä kutaista se matto itse". Ja ei tässä nyt oikein kansanopiston mattopiiriinkään kerkiä, niin mennään nyt siitä, mistä aita on matalin. Ensi viikolla toivottavasti matto saapuu.

Tätä odotetaan nyt saapuvaksi postista, eikä itse tekemällä, mikä olisi tietenkin ollut niin paljon halvempaa, helpompaa ja ekologisempaa.

Matkaa tyynyjen pöyhimiseen on edelleen. Sitä ennen täytyy uurastaa vielä monenmoisen askareen parissa. Nostan hattua jokaiselle, jolla on jonkinmoinen sisustus edes yhdessä huoneessa. Se ei ole pudonnut taivaasta paikoilleen.

Arjen luksusta: Lehden lukeminen

Saunan jälkeen Kodin Kuvalehti, Tupla ja cokis. Parasta itseterapiaa.

Jos pitäisi listata arjen luksushetkiä, niin kärkeen kiilaisi saunan lisäksi lehden lukeminen rauhassa. Siinä saa niin paljon ajateltavaa, inspiraatiota ja mielen lepuutusta pienellä vaivalla. Haluan panostaa siihen hetkeen sen verran, että mieluummin luen lehdet suosiolla myöhässä, kuin kiireellä tai häirittynä. Tästä syystä sain juuri loppuun Käytännön Maamiehen numeron 2/2015, mutta parempi vuoden myöhässä, kuin hätiköiden.

En ymmärrä niitä puheita, että lehtien lukeminen olisi katoamassa tai muuttumassa vempaimien varaan. Ei ainakaan meillä. Pyh ja pah, painettu lehti, paras lehti. 

TÄMÄN HETKEN TOP3 LUKEMISTONI

- Kodin Kuvalehti

- Kantri-liite (Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite)

- Käytännön Maamies

Kodin Kuvalehti kiilaa kärkeen siksi, että siinä on niin elämänmakuisia juttuja, ettei voi kuin ihailla toimittajien taitoa. Lisäksi se on rauhallisen ja ammattimaisen näköinen ja antaa pintaraapaisuja enemmän ajateltavaa. Sellainen yliprovosoitu hömppä siitä onneksi puuttuu.

Kantri-liite pääsee kärkeen, koska käsittelee maaseutua niin raikkaasta kulmasta. Siinä on aina juttuja oikeista maaseudun ihmisistä ja läheisesti kerrottuna, että melkein, kuin itse tuntisi ko. henkilöt. Plussaa erinomaisista kolumnisteista.

Käytännön Maamiestä ollaan tilattu vaihtelevasti, mutta oon ruvennut laskemaan, että taitaa olla näistä alan lehdistä paras. Haastattelut eri tiloilta on aina tosi syvällisesti tehty eli kerrottu ihan talouden tunnuslukuja myöten faktat, joten ei voi kuin kiitellä sekä toimittajia, että haastateltavia avoimuudesta. Aika paljon nautatiloihin liittyvää juttua, mutta luen yleensä nekin, koska ovat kirjoitettu niin, että avautuvat asiaan perehtymättömällekin. Sopivasti infoa ja sitten näitä tilajuttuja, joiden lukeminen on helppoa.

Kirjojen lukija minussa on kadonnut kokonaan, koska siihen ei tunnu nyt olevan oikeen resursseja. Joskus niitäkin tuli luettua ja sillä on varmasti ollut paljon vaikutusta oman kirjoituskielen syntyyn.

Ajattelin tänä vuonna kirjata ylös, jos luen lehdestä oikein inspiroivan tai mietityttämään jäävän jutun ja koota niitä tänne blogiinkin aika ajoin. Nyt on jo ainakin mielessä ja tallessa Maaseudun Tulevaisuudessa ollut artikkeli otsikolla "Kuka ryhtyisi hommiin?", jossa tulevaisuudentutkija Tuomas Kuhmosen ajatuksia maaseudun tulevaisuuden eri vaihtoehdoista.

Ja kyllä: Vaikka yritän alinomaan peitellä uteliaisuuttani, olen innokas kuulemaan oman TOP3-lukemistosi, oli ne sitten hömppää tai ammattiasiaa. 

Muuta aiheeseen hatarasti liittyvää:

Marjapiirakka goes liquid

Apua, anteeksi, että jemmaan näitä blogijuttuja täällä omassa päässäni, mutta en vain ole ehtinyt koneelle kirjoittamaan niitä ylös, vaikka monenlaista on mielessä. Mikään valtakunnan pahin kiire ei varmaan täällä meidän taloudessa asu, ja ollaan täällä vielä pakkasten takia motissa, mutta pienet potilaat tunnetusti ovat sitä mieltä, että ainut toimiva hoito tautiin, kuin tautiin, on äiti. Ja toisekseen, tekeminen tässä talossa ei lopu, vaikka tämä pakkanen jatkuisi heinäkuuhun. 

Osaan myös tehdä itseni korvaamattomaksi. Sen voi huomata seuraavasta kysymyskimarasta, jonka yhdellä lauseella, "Kirjoita siihen pilttipurkkiin päivämäärä ylös, että milloin se on avattu", voi kirvoittaa:
"Miksi?" 
"Mihin?"
"Millä?"
"Missä se tussi on?"
"Mikä päivä nyt on?"   ....

No mutta sitten vielä asiaan. Leipaisin tuossa marjapiirakan, kun siihen sattui sopivasti löytymään tarvikkeet kaapista. Oon tietoinen, että nämä vuokaan tehtävät piirakat on pääasiassa aina epäonnistuneet, mutta jotenkin lähdin taas soitellen sotaan. Ei puhettakaan, että oisin muistanut yhtään hyvää vihjettä, vaan törkkäsin uuniin koko komeuden niine hyvineen. 

Lopputulos: Hillittömästi turvonnut pohja, jonka keskellä marjalieju. Onneksi aamukahville saapuneet herrasmiehet ovat sieltä lojaalimmasta päästä ja kylmänviileästi toinen totesi toiselle, että "Meidän tarttee ottaa lautaset, koska tämä on nestemmäistä". Syödyksi tuli!

Tätä tehtiin. Marjapiirakka murukuorrutteella. Kuva netin syövereistä, miksiköhän..

Lopputuloksena marjaliisteri taikinalla.

 

Muuta aiheeseen hatarasti liittyvää: 

Nyt joku roti tuohon hommaan

Mulla on niin itseriittoinen olo, että täytyy jakaa se täälläkin. Tammikuu on nimittäin puolivälissä ja olen skarpannut paperihommien saralla niin uutterasti, että pieni itsekehu lienee paikallaan. Kuka kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse?

Tulee nimittäin todella järjestäytynyt ja kunniallinen olo, kun kaikki paperit on järjestyksessä. Eilen tehtiin jo veroilmoituskin, joten ei tarvi viime hetkillä paniikissa sitten huiskia menemään. Alkuvuoden kirjanpito on myös hyvin järjesteltynä. Viljakirjanpidot ja muut hömppelispömppelikset ovat myös ajantasalla. Kansiot on järjestelty ja kaikista yllättävintä, vanhoja papereita hävitetty monta jätesäkillistä!

Mun vaatehuone. No leikisti. Oikeesti tämmöistä ei oo kellään.

Tuo roinan raivaaminen on toinen asia, mistä saa todella paljon iloa. Meillä on vähän sukuvika, että tavaran haalimisen sijaan saamme enemmän iloa sen hävittämisestä. Kyllähän se aina vähän kirpaisee, kun kaltaiseni himohamstraaja hävittää jotain oleellista, kuten vanhoja tietokoneen osia ja levykkeitä 90-luvulta, vuoden 2001 kuitit, hiiren pissaamia laukkuja tai pienoistraktorin kokoisen hyytyneen kopiokoneen, mutta lopputulos on huumaava. Suosittelen!

Tähän siivousurakkaankin ajauduin vähän äkkiarvaamatta, kun rupesin vanhaa työhuonetta tyhjentämään huoneeksi ipanalle. Sitten se homma laajeni sinne mappikaappiin, jossa kopiokonekin kaikessa rauhassa, pahaa aavistamatta, lepäili. Ja sitten oli enää myöhäistä perua, kun oltiin jo vauhdissa ja rupesi hyllyt tyhjenemään. Nyt oma (hyvin järjestyksessä oleva) toimisto on muuttanut tänne olkkarin nurkkaan, eikä edes näytä niin tyhmältä, kun etukäteen pelkäsin.

Kun uskollisuutta ei enää arvosteta. Hän olisi ansainnut jäädä.

Oma kehu haisee nyt niin voimakkaasti, että jään odottelemaan, että minkä paperin olen unohtanut toimittaa jonnekin tai joku soittaa kysyäkseen, että oisko mulla se kopiokone vielä tallessa, että tarvis siitä varaosan.

Muuta aiheeseen (hatarasti) liittyvää: 

Kävelevä juhla vai arki-ihminen

Aika vasta luin tai kuulin jostakin, kun joku kuvaili läheistään, että "hän on kuin kävelevä juhla". Ajattelin, että vau miten hienosti sanottu. Tuon suurempaa kohteliaisuutta on vaikea edes keksiä. Tänään oon kyllä tullut siihen tulokseen, että jos toiset on käveleviä juhlia, niin me toiset ollaan se tasaisesti taapertava arki. Nämä arkipyhät ei nimittäin sovi mulle. Simppelille ihmiselle toimii parhaiten, kun asiat rullaa tutulla painollaan: Herätys aamulla samaan aikaan, puuro nassuun kaikille, jotka eivät osaa siitä kieltäytyä. Sitten väkerretään joku lounas, aika usein makaronilaatikkoa, koska se käy melko mukisematta kaikille. Sitten tavallista elämää, illalla sauna ja nukkumaan.

Arkipyhä kuitenkin pistää kaiken uusiksi. Onkin ERITYISPÄIVÄ, joka on tarkoitettu enemmän juhlaihmisille. Arkipyhänä kokoonpano vaihtuu, rytmi vaihtuu (keskellä viikkoa!), sitten ollaan sekaisin onko keskiviikko vai lauantai. Päivälle tulee väkisin luotua epärealistisia odotuksia, jotka sitten romuttuessaan aiheuttavat epäonnistumisen häivähdystä. Tänäänkin aioin tehdä vaikka mitä. Loppujen lopuksi en kuitenkaan edes jaksanut liikkua mihinkään, koska on niin kovasti pakkasta ja tästä arkiminästä naamioituminen yhteiskuntakelpoiseksi olisi vaatinut liian suuria ponnisteluja:
1. Hampaiden pesu
2. CC-voiteen levittäminen
3. Pyjamahousuista ja räjähtäneestä bändihupparista luopuminen
4. Toppavaatteisiin ahtautuminen
5. Ulos meneminen

Kävelevä juhla olisi varmasti eilenkin järjestänyt koko naapurustolle jääkiekkovalvojaiset. Ne olisivat jatkuneet pitkään ja hurmioituneesti. Arki-ihminen ei oikein uskaltanut katsoa koko ottelua, ja meni kiltisti nukkumaan paistettuaan vähän lättyjä. Arki-ihminen on se, joka juhlien sijaan muistaa kaupassa mitä leikkelettä kukin perheenjäsen haluaa (kaikki haluavat luonnollisesti erilaista). En edes tiedä mitä kävelevä juhla tekee loppiaisena, mutta arki-ihminen sulattaa pakastinta, tuulettaa peittoja, pesee lakanoita, hitsaa hallissa tai mittaa kauran hehtolitrapainoa. 

Molempia tyyppejä tarvitaan. Vaikka salaa toivoinkin, että nostaisin juhlafiiliksen kattoon aina saapuessani, kyllä tyydyn siihenkin ratkaisuun, että kun arki-ihmisen sormen ottaa pois vesilasista, niin siihen todellakin jää kolo, ja jos koko lasi kaatuu, niin arki-ihminen tarvitaan vähintäänkin kertomaan, että missä meillä säilytetään luutuja.

Ps. Joulukuusi saatiin onneksi tänään ulkoistettua. Vaikka oonkin ollut lokakuusta saakka jouluhurmassa, niin nyt tuntui jo korkealta ajalta päästä eroon kuusesta ja muusta joulusälästä. Aika aikaansa kutakin.

Tän päivän festivaalihetki: Sortolan mansikkasorbettia

Uusi vuosi, samat surkeat kujeet. Älä lupaa mitään.

En ole ottanut tavaksi tehdä lupauksia uuden vuoden kynnyksellä, mutta tässä muutama parannuskohde, joiden kanssa painin ympärivuotisesti kestotilauksella, ja kuinka ne tänä vuonna ovat alkaneet sujua:

RUOKAHÄVIKIN VÄHENTÄMINEN

Tähän on oikeasti saatava jotain tolkkua, koska joudun laittamaan roskiin hävettävän määrän ruokaa, sellaisista syistä, kuten unohdan ruokien olemassaolon tai en osaa sitä jatkojalostaa, ostan liikaa kerralla tai en ole varma, onko se enää käyttökelpoista. Pakastinkaan ei auta asiaa, koska naapurin isäntää lainatakseni: "Kaikenlaista sinne laitetaan, mutta muuta sieltä ei oteta, kuin jäätelöä ja ranskanpottuja."

2016 Korjausliike etenee odotetusti: Syötin juuri eilen koirille satoja grammoja ensiluokkaista lihaa, jonka olin säilönyt jääkaapissa niin kauan, etten uskaltanut muille syöttää. *painokelvotonta ajatusvirtaa*

TERVEELLINEN SYÖMINEN JA SOKERIN VÄHENTÄMINEN

No tää on jo niin vakio, että ihan oksettaa. Pitäis joo lopettaa tuo sokerin käyttö, kun heroiinikin olis vissiin terveellisempää ja kaikilla kuuluis olla terveellinen ruokavalio ja säännöllinen ruokarytmi. Paljon tuoreita kasviksia, viikoittain kalaa ja makeannälkään vaikka rusinoita.

2016 Korjausliike etenee odotetusti: Aamupalaksi cokis joka aamu tälle vuotta, lisäksi tänään mm. voicroisantti, suklaapatukka (pieni!) ja cashewpähkinöitä (no suolattuja ja paahdettuja ja muulla katumuksella kuorrutettuja, mutta pähkinä se silti on.) Tällä saralla tavat istuu tiukassa. Rahkaa nolla purkkia, kalaa nolla kertaa, täysjyvää korkeintaan vahingossa, ja joo, aloitan huomenna. 
 

Terveellinen superfood-aamiainen. Ei tuota Kindermaxia edes lasketa, kun ei siinä oo montaa grammaa.

YLEINEN HUOLELLISUUS

Oon päättänyt, että elämä on niin paljon helpompaa ja miellyttävämpää, kun pidän yleistä huolellisuutta yllä, huolehdin tavaroista ja niiden järjestyksestä, hoidan asiat ajoissa ja elän muutenkin järjestelmällisesti.

2016 Korjausliike etenee odotetusti: Vuosi vaihtui niin, ettei mulla ollut aavistustakaan missä mun lompakko on. Sitä etsittiin jälleen kerran vuorokauden ajan. Lopputulos = Murehtiminen tai korttien kuolletus olis ollut aivan turhaa. Sehän löytyi hyvässä kondiksessa autosta. Tämäkään vuosi ei pettänyt.

MYÖHÄSTELY

Tosi tosi ruma tapa, josta pääsee kyllä halutessaan eroon helposti, kun lähtee liikkeelle ajoissa, eikä yliarvioi omaa nopeuttaan ja aliarvioi ajan tarvetta.

2016 Korjausliike etenee odotetusti: Toistaiseksi mulla on ollut tälle vuotta 1 kpl aikatauluun sidottu meno: kampaaja, josta ylläriiii myöhästyin. Jes. "Anteeksi, oon taas vähän myöhässä" ei siis koe inflaatiota tänäkään vuonna.

Että älä sinäkään sure, jos dieetti tuottaa vaikeuksia, eilinen lenkki jäi tekemättä ja elämä vähän repsottaa. Tässä on monta päivää aikaa pärjätä ihan hyvin kaikesta huolimatta.

Maalaiset televisioon

Kuva: Nelonen

Olen kokenut herätyksen, jonka nimi on Suomen huutokauppakeisari. Kyllä, katsoin jouluaattoiltana parhaaseen katseluaikaan, kun Aki Palsanmäki tilasi televisiossa appelsiinimehua espanjaksi. Selaan joka ilta televisiota epätoivon vimmalla "Eikö täältä tosiaan tule Huutokauppakeisaria?!". Ennen en moista ohjelmaa vilkaissutkaan. Ajattelin, että en ole a) kiinnostunut vanhoista romuista b) kiinnostunut huutokaupasta. En tiedä miten se vahinko kuitenkin kävi, että päädyin ohjelmaa katsomaan ja nyt en voisi elää ilman.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ohjelmassa huutokauppapariskunta Aki ja Heli Palsanmäki kiertävät ensin autolla ostamassa romuja, sitten tavarat huutokaupataan ja lopuksi ynnätään tuliko plussaa vai miinusta. Ei taidokkaasti leikattuja henkilöhaastatteluja, ei shokkipaljastuksia, ei paljasta pintaa (mitä nyt Aki Palsanmäen käsivarret on esillä hihattomassa puserossa) , eikä juonittelua. Ja kansa rakastaa.

Ei varmasti televisiopomot arvanneet mihin kultasuoneen iskivät Huutokauppakeisaria suunnitellessaan. Sehän se ongelma onkin. Televisioväki ei tunnu tajuavan, että aivan tavallinen on monesti se, mitä me mielellämme katsoisimme. Monella maalaisella, joka ei oikeastaan yhtään halua televisioon, on siellä tuhat kertaa enemmän annettavaa, kuin sillä helsinkiläisellä "media-alalla olevalla", jonka koko elämä on tähdännyt siihen, että pääsisi sinne televisioon.

Ensimmäinen, toinen ja kolomas kerta!

Palsanmäen Helilläkin voitaisiin korvata monessa ohjelmassa se kirurgisesti kokoon kursittu 50 kiloinen seksimimmi, jonka persoona on puristumaisillaan ulos kaula-aukosta. Ei sillä, ei seksipomminkaan roolia voi väheksyä. Siinä hommassa joutuu varmasti uhraamaan paljon omaa mukavuuttaan, eikä ainainen pierun pidättäminen ole niissä uhrauksissa edes pahimmasta päästä. Mutta jotakin niin virkistävää on tavallisessa ihmisessä. Palsanmäet eivät osaisi esittää mitään, vaikka yrittäisivät. 

Sama ilmiöhän näkyi vuoden 2014 Linnan juhlissa, kun kansa rakastui sotaveteraani Hannes Hynöseen. Mediaväki sai huomata, että se juhlien kirkkain tähti löytyi julkkisväen sijaan sieltä tavallisten vieraiden joukosta. Itsenäisyyspäiväjuhlissa nimittäin on median edustajilla, Yleä lukuun ottamatta, vain yksi mielenkiinnon kohde: no ne julkkikset. Sitten on ne muut vieraat, jotka nyt jostain syystä on juhliin kutsuttu, mutta antaa olla. Siinä jää monta palsanmäkeä ja hynöstä huomaamatta, ja ehkä hyvä niin. Se tavallinen maalainen kun ei kesyynny, vaikka kuinka kameralla osoitettaisiin, vaan tekee ja sanoo, mitä tykkää.

Huutokauppakeisari joutais kyllä voittaa tämän tv-ohjelmien Kultaisen Venlankin.

http://kultainenvenla.fi/ehdokkaat-/tv-ohjelmaehdokkaat/