Puhuminen on helppoa, kuunteleminen vaikeaa

Jos aikomuksenani onkin kirjoittaa maaseutublogia, niin taas mennään aihealueena aika kauas keskipisteestä, nimittäin keskusteluun ja sen vaikeuteen. Mutta kyllä täällä maallakin keskustellaan, ei ehkä pelkästä keskustelunhalusta viinilasin äärellä kevätillassa parvekkeella, mutta vaikkapa saunan lauteilla, iltakahvilla naapurissa tai kuivaamolla jyviä vaihtaessa. Yhtä paljon kait jokaisella ihmisellä on sanottavaa, vaikka puheen määrä ja volyymi vaihtelee. Paljon puhuu hiljaisuuskin.

Olet kait sinäkin ollut joskus tilanteessa, jossa kaikki kyllä puhuvat, mutta kukaan ei kuuntele. Edellisen puhujan kohdalla odotat omaa suunvuoroasi ja mietit, mitä mieltä _sinä_ olet tästä asiasta tai mitä kokemuksia _sinulla_ on tästä aiheesta. Olet tavannut myös myyjän, joka tykittää argumentteja tulemaan täydellä ammattitaidolla, mutta kuuntelee kuin Ulla Taalasmaa.

Olin jokin aika sitten tilaisuudessa, jossa eräs osallistuja suhtautui aiheeseensa niin intohimolla, että ei antanut muiden puhua. Hän huuti häpeilemättä päälle niin kauan, ettei alkuperäinen puhuja välttämättä koskaan saanut sanottavaansa sanottua. Kokouksella oli puheenjohtajakin, mutta kyllä siinä jäi kaikki puhe kuulematta ja johtamatta. Huutajan ääni kyllä kuului, mutta sanoma hukkui. 

Minulla on yksi tuttava, joka kyllä kahdenkesken on ihan hyvä keskustelija, mutta isommassa seurueessa keskeyttää nuoren naisen häpeilemättä tai jättää sanoman huomiotta. Hänen ollessa läsnä, olen opetellut lyhentämään sanottavani niin lyhyeen muotoon, että keskeyttäminen on mahdotonta tai ainakin vaikeaa. Ja aika usein jätän sanomatta. Ajatella, että yksi ihminen pystyy vaientamaan ties kuinka monta. 

Kouluissa harjoitellaan väittelemistä ja puheen pitoa, mutta me suulaammat joutaisimme harjoitella kuuntelemista. Vaalitenteissä kilpaillaan parhaillaan puhumisessa, mutta kuunnella ei täydy kenenkään. Sitä kilpahuutoa meillä jaksaa televisiosta seurata mielenkiinnolla vain puolivuotias. Vapise Ti-Ti Nalle! 

Oma puhetyylini on mallia konekivääri kilometrin kantavuudella, joten työsarkaa on edessä. Lupaan yrittää:

- Kuunnella sitä verkkaisintakin puhujaa ilman, että arvaan lopun tai sanon lauseen loppuun hänen puolestaan.

- Kuunnella ilman, että samalla mietin omaa vastinettani.

- Olla olettamatta, että hiljaisimmalla ei ole mitään sanottavaa.

- Puhua sellaisillekin ihmisille, joiden kanssa en yleensä puhu. 

- Olla keskeyttämättä parhaan kykyni mukaan (Ei koske sukulaisia, koska silloin tässä Kiljusen herrasväessä saa odottaa loppuelämänsä). 

Roopet osaavat keskustella <3