maanantai 6. huhtikuuta 2015

Maalaisharrastuksien ykkönen: Ajelu




Ajelulla käyminen taitaa olla maalaisille tyypillinen harrastus. En tiedä, harrastaako aivan sivistyksen ytimessä asuvat sitä, mutta me ollaan harrastettu aina lapsuudessa saakka ja perinne jatkuu. Ajelulle voidaan lähteä vaikkapa tälläisenä harmaana ja sateisena pyhäpäivänä. Kohteella ei ole niin väliä, ajelulla tärkeää on nimenomaan matka, eikä päämäärä.

Päivän reissulla pyörähdettiin Ojala Machinen pihalla. Mulla oli vaan siinä vaiheessa kesken hyvä riita ja herne aika syvällä nokassa, mutta se jäi vähän kesken, kun mun piti ruveta keskittymään näiden upeiden valokuvien ottoon. Että kannattaa nyt nauttia näistä kuvista ihan ajan kanssa, koska niiden eteen on todella uhrauduttu.

Vaan miten on, harrastaako kukaan muu tätä ajelulle lähtemistä vai reissaamista ainoastaan pätevän syyn kanssa? :D




6 kommenttia:

  1. Minä en harrasta ajelua, koska saan ajaa autolla työssäni ihan tarpeeksi. Mutta asiointiajeluun meillä liittyy kyllä se, että käydään _joka_ kerta ohimennessä tiettyjen konekauppojen vaihtokonekentän ympäriajelu, riippumatta siitä onko siihen liikkeeseen muuten mitään asiaa. Tuokin Ojalan piha on tuttu paikka :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en oo vielä aivan sisäistänyt näitä konekauppojen ympäriajeluita, vaan monesti semmoisen ehdotuksen edessä hölmistyneenä kysyn, että "miksi?" Virhe, tiedän :D

      Poista
  2. Kommentti kaupungista (Helsinki). Kyllä minäkin silloin tällöin harrastan ajelua, kesällä polkupyörällä sekä maalaismaisemassa / metsässä (on sitä täälläkin kaupungin sisässä ja laidoilla) ja jonkun kerran vuodessa pitää mennä ihan keskustaan ajelemaan autolla ja kenties pistäytymään johonkin kahvilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kommentti kaupungista on juuri sitä, mitä olen toivonut! Polkupyöräajelu noin teoriatasolla kuulostaisi hyvältä. Se on sitten eri asia, että milloin tämmöiselle laiskuuteen taipuvaiselle löytyis sopiva keli moisen toteuttamiseen, edes kaupunkiolosuhteissa. Täältä ei pyörällä viitsi lähteä, kun tuo tie on semmoinen surmanloukku. Jospa ens kesänä ehdittäis ajella (autolla) useammin jätskille vaikka Ouluun torinrantaan. Viime kesä meni niin ahkerasti rakentaessa, että jäi jäätelökiintiö pahasti vajaaksi.

      Poista
  3. Ajeluita tulee harrastettua aika paljonkin. Siinä ajellessa on hyvä päivittää omaa päätä, pohtia kaikki maailman ongelmat ja ihastella siinä sivussa maisemaa sekä kieltämättä niin koneita kuin autojakin :) Täytyy tosin myöntää että omat juuret löytyvät Itä-Suomen maaseudulta vaikka kaupungissakin on tullut asuttua sellaiset 10 vuotta. Nyt asuinpaikka on siinä ja välissä eli maaseutumaisessa kaupungissa :D Edeleen ihastelen sun blogiasi, olen lueskellut tätä alusta asti ja osaat kyllä osua asian ytimeen kerran toisensa jälkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kaupunkiasuminen kesti vähän lyhyemmän aikaa, mutta siitäkin voisi joskus tänne kirjoitella.
      Ja kiitos! Nämä ihanat viestit kyllä tsemppaa kirjoittamaan kahta vimmatummin, vaikka joskus olisi bloggaajan lamakausi menossa :D

      Poista

Anna paukkua