Kokemuksia talvikompostoinnista

Ensimmäinen talveni lämpökompostorin kanssa alkaa kääntyä kevääksi. Aloitin kompostoinnin loppuvuodesta, kun talvi oli jo päällä. Suurimman osan talvesta kompostorin lämpötila oli alle nollassa, mutta alkoi kyllä nostaa lämpöjä heti, kun pahimmat pakkaset hellitti ja nyt pöhiseekin iloisesti, vaikka välillä pakkaset ovat olleet kovatkin.

Kompostorini on Biolanin 220eco eristetty pikakompostori

Meidän neljän hengen talouden jätteet mahtuivat talvikuukausina kompostoriin, vaikka varsinkin alussa käytin kuviketta runsaasti. Sittemmin Biolanin valmiskuivike loppui ja nyt olenkin laittanut haketta kuivikkeeksi, kun en ole muistanut ostaa lisää valmiskuiviketta. Tuo hake saattoi olla ihan hyväkin, koska sen jälkeen lämpötila ampaisi nousuun.

Olen täyttänyt kompostoria keskimäärin kolmen päivän välein. Tiheä täyttö olisi ilmeisesti hyväksi, joten ahkerampaankin täyttöön olisi mahdollisuuksia, kun jaksaisi viedä pienemmän erän kerralla. Tiedän joidenkin käyttävän talvikompostoinnissa esimerkiksi kuumalla vedellä täytettyjä pulloja pitämällä yllä lämpötilaa. Kokeilin ihan alussa itsekin pullojen käyttöä, mutta se ei tehonnut, koska kompostori oli yksinkertaisesti liian tyhjä silloin aloitusvaiheessa.  

Sitä en tiedä, kuinka tehokkaasti tämä kompostointi etenee, että milloin pääsen tyhjentämään, enkä myöskään sitä, että kannattaisiko nyt kompostia käännellä, mutta aika näyttää. Pääasia lienee, että jotain pömpelissä on käynnissä, kun lämpötila on 50-60 asteen välillä.

Lämpötilan nousu on suuri riemunaihe!

Suosittelen kompostoria jokaiselle, jolla ei ole mahdollisuutta kierrättää biojätteitään. On huomattavasti mukavampaa viedä biojätteet kompostoriin, kuin survoa vain sekajätteeseen. Sinällään biojätteen vähentäminen olisi tässäkin talossa vielä aika isoja harppauksia vailla, mutta koko ajan parempaan suuntaan mennään. Sekajäteastiantyhjennyksestä vastaavaan firmaan kannattaa ilmoittaa, että biojäte kompostoidaan, koska se vaikuttaa tyhjennyksen hintaan, kun jäte ei ole enää lajittelematonta.

#suomalaistaruokaa-teemaviikkojen eteneminen

Maaliskuun alussa kaksi viikkoa syödään vain suomalaista ruokaa, kuten aiemmassa postauksessa kerroin. Haaste on edennyt ihan kivasti. Jämiä, joiden alkuperä ei haasteeseen sovi, olen syönyt kaapista pois, mutta niin oli tarkoituskin ruokahävikin välttämiseksi.

Kotimaassa valmistetut vaihtoehdot löysin Pepsille, Heinz-ketsupille ja Torinon makaroneille. Paahtoleivän suhteen kans täytyy tehdä muutoksia, kun edellinen Vaasan, Virossa valmistettu, paketti on syöty loppuun. Karkkiosastolla kotimaista valmistusta on onneksi löytynyt Pandan suklaasta ja lakritsasta. Fitness-hiutalemurot vaihdoin kotimaiseen puuroon. Salaatin olin aiemmin ostanut valmiiksi pussissa, mutta vaihdoin sen kotimaiseen.

Luontoretkelle makkaraa, Hyvää Suomesta-merkillä.

Syön yleensä paljon ulkona, koska en jaksa aina näitä itse väkertämiäni pöperöitä. Tämän haasteen aikana en kuitenkaan ole vielä viitsinyt lähteä mistään valmisruokaa ostamaan, koska alkuperän tutkiminen on silloin aika vaikeaa. Odotan siis innolla toukokuun alussa tulevaa muutosta, jossa ravintoloiden täytyy ilmoittaa lihan alkuperä, jo on aikakin! Kyllä näissä pakkauksissakin olisi parantamisen varaa. Usein ilmoitetaan vain VALMISTUTTAJA, alkuperästä ja valmistusmaasta ei ole tietoakaan.

Ostoksia taas tehtynä. Liberon kosteuspyyhkeistä kannan huonoa omatuontoa, koska kotimainenkin versio olisi, mutta noiden paketti on vaan ihan yliveto. (Kinderit on lasten)

Aika moni varmaan kuvittelee syövänsä kotimaista ruokaa, ja ettei ulkomaiset ruokakohut heitä koskisi. Tähän samaan ansaan olen itsekin astunut, että kun ostan lihat, munat ja maitotuotteet kotimaisena, niin nämä ongelmatapaukset eivät mua koskisi, mutta enhän minä todellakaan esimerkiksi ravintolaruokailujen suhteen yhtään tiedä mitä suuhuni pistän! Ja monta tuotetta olen itse ostanut pohtimatta alkuperää sen tarkemmin, ja huomaan, että tuotteella ei ole kotimaisuuden kanssa mitään tekemistä.

Toivottavasti moni on mukana tässä haasteessa. Instagramissa oonkin seurannut, että miten kullakin etenee. Laitan itse myös sinne storyyn raporttia lähes päivittäin ja ne on tallennettu profiilin puolelle kohtaan Haaste.

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa

 

Päätin lähteä mukaan seitsemättä kertaa järjestettävään kampajaan, jossa on tarkoitus syödä suomalaista ruokaa maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa, herätellen kuluttajia miettimään ostopäätöksiään tukien kotimaista työllisyyttä ja ruoantuotantoa. Samalla tulee hyvä pointti siitä, että teollisuuden ja ravintoloiden osalta avoimuutta alkuperän suhteen kaivataan rutkasti lisää. 

Alkuajatukseni oli, että koska peruslinjat ovat osaltani kunnossa, haaste ei tuottaisi suurempia murheita. Asiaa tarkemmin mietittyä, todellisia haasteita on tiedossa erityisesti runsaiden ravintolaruokailuiden osalta, karkkien ja limsojen suhteen ja laiskuuden suhteen tiedustella alkuperää silloin, kun sitä ei kerrota. 

Pelkästään jääkaapin sisällöstä löytyi aika paljon tuotteita, jotka eivät haasteteemaan istu...

Sen verran aion mennä tulkinnanvaraisesti, että tuotteet joille ei ole kotimaista korviketta, käytän sitten niinkuin sattuu olemaan saatavilla. Esimerkiksi kahvi menee tähän kategoriaan. Lapset ovat myös niin pieniä, että tällainen kulutuskasvatus ei vielä aukene heille, joten heidän perjantaikarkkivalintansa sujuu ihan vapaasti ja tutut tuotteet ovat käytössä.

Arvostan ruokaa ylipäätään niin paljon, oli sitten minkä maalaista tahansa, että mitään, jo ostettua, en todellakaan heitä roskiin tämän kampanjan takia tai ala niuhottaa valmiiksi katetun aterian edessä. Löysin rantein siis mennään. En oikein ymmärrä sitä, että ruoalla kikkaillaan ylettömästi, ja tehdään jokaisesta suupalasta numero. Isoäitini on elänyt sodan jälkeiset vuodet ja tietää miten arvokasta ihan kaikki ruoka on. Mikään haaste tai kampanja ei sulje sitä ajatusta pois. Tärkeintä on se, että meillä on ruokaa ja sitä ei haaskata.

Kampanjalla on oma Facebook-tapahtuma nimellä Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa.

https://www.facebook.com/events/392676417961648/

Raportoin Instagramin storyyn kotimaisuusviikkojeni etenemisestä, joten sinne kannattaa ryykätä kuulolle. Jos osallistut itse kampanjaan, ois kiva seurata Instassa miten homma sujuu, joten laita viestiä, jos osallistut! 

https://www.instagram.com/viranomaisen_valvoma/

Minkälainen ihminen mässäilee somessa toisen onnettomuudella?

Koin sunnuntaina yhden suurimmista tragedioistani, kun molemmat hevoseni epämääräisestä syystä vauhkoontuivat tarhassa, ja aidat monesta kohtaa tuhoten juoksivat läpi, laukaten suoraan maantielle rekan alle. Molemmat hevoset kuolivat, toinen heti ja toinen ammuttuna onnettomuuspaikalle. Hevoset olivat elämässäni suuressa osassa, koska niitä hoidin tässä kotitallissa, harrastimme niin intensiivisesti ja elimme elämää yhdessä.

Surutyön keskellä olen saanut lämpimiä yhteydenottoja, joista olen hirveän kiitollinen. Kiitos jokaisesta ystävällisestä ja ymmärtävästä sanasta; ne merkitsevät ihan tosi paljon.

Tähän kuvaan Rommin kanssa tiivistyi kaikki onni. 

Sen sijaan sitä on ollut tämän kauhunäytelmän keskellä vaikea ymmärtää, että omista kollegoistani maatalousalan ihmisistä koostuva noin 10 000 ihmisen Facebook-ryhmä ruoti tätä asiaa niin tunteettomasti ja rumasti. Jos oman alani ihmiset kunnioittavat niin olemattomasti eläintä ja elämää, että kusevat toisen tragedian päälle, tuntuu ikävältä ajatella, että oletettavasti ainakin osalla näistä kommentoijista on itsellä tuotantoeläimiä vastuullaan. Ymmärrän, etteivät kaikki ole hevosten ystäviä ja saattaa tulla mieleen, että olen tahallaan ne päästänyt tielle laukkailemaan (??) , mutta kyllä, lehtiuutisenkin takana on osallisena aina ihan OIKEITA ihmisiä, joilla on tunteet ja surunsa käsiteltävänä. Näihin ilkeisiin kommenteihin on lain puitteissa, käsittämätöntä kyllä, jokaisella oikeus, mutta en ymmärrä mistä tulee se tarve olla ilkeä ja mässäillä toisen kauhulla.

Mitä pyörii päässä esimerkiksi Jarkolla, joka lataa Facebookiin kuvan kuolleesta Roopesta, joka makaa rekan keulassa? Tuliko Jarkko sinulle mieleen, että Roope on meille tärkeä, tuliko Jarkko sinulle mieleen, että se kuva ja ne ikävät kommentit pomppaavat sieltä juuri meidän osallisten silmiin? Tuliko Jarkko mieleen, että minä olen oikea ihminen, joka on surullinen jo muutenkin? Kysyin näitä asioita suoraan häneltä puhelimessa, koska minulla on vielä puhelin, jolla voi soittaa ja Jarkkokin on ihan oikea ihminen, eikä mikään kännykkäkameran takana oleva robotti. Sain vastauksiakin, vaikken pysty niiden kanssa olemaan samaa mieltä. Kiitos siitä, että tämä keskusteluyhteys saatiin. Sillä oli mulle tosi iso merkitys, että juttelit kanssani.

Jarkko, tässä on meidän Roope sellaisena, kun haluan sen muistaa

Haluan kirjoittaa tästä aiheesta siksi, että jatkuvasti tulee ilmi kuinka ongelmallista tämä on, että viranomaisten sijaan tiedottamisen hoitaa kansa kännykkäkameroillaan, spekulaatioillaan, ilkeydellään ja ajattelemattomuudellaan, tarvittaessa niin reaaliajassa, että omaiset saavat lukea kaiken somesta. Oikeasti. Miksi? Mitä tyydytystä sellainen ihminen saa? Minä en ymmärrä.

Onneksi me oikeasti tässä osallisena olleet tunnemme myötätuntoa toisiamme kohtaan. Somekansa kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Olen ajatellut, että oma nahka täytyy tältä paskalta kovettaa, mutta täytyykö todella? Minä kerron nyt, että minua se ilkeys ja pahantahtoisuus satutti, olkoonkin ventovierailta ihmisiltä. Onneksi elämä kantaa ja näistä onnellisista vuosista jäi taskut täyteen onnea ja kunnioitusta.

Kohdista katseesi hyvään, katso tulevaisuuteen, luota itseesi, rakasta elämää.

Synttärit blogissa: 4 vuotta täyteen!

Aloitin blogin neljä vuotta sitten, aivan törkeän innostuneena ja varmana kyvyistäni, kuten myös täysin epätietoisena siitä, kuinka paljon aikaa vie
a) pieni lapsi
b) toinen pieni lapsi pienellä ikäerolla
c) blogin kirjoittaminen

Alku oli räjähdyksenomainen. Kirjoitukseni maaseudun puolisoille veti blogiin yli 100 000 kävijää ensimmäisenä vuotena.

 Sen lisäksi suurta kävijämäärää on kosiskellut  maaseudunlajikuvaukset, ja hieman yllättävinäkin lukijamagneetteina olivat listaukseni parhaimmista ja huonoimmista Tupperware-ostoksista ja traumaattinen tarinani asuntoautoilusta.

Sitten blogissa elettiin enemmän tai vähemmän hiljaiseloa. Muutaman vuoden ajan aivoissani ei vain ollut havaittavissa toimintaa, kuin vain liittyen siihen, että sain pidettyä elossa kaksi pientä lasta. Niitä aikoja en haikaile kaipauksella, mutta pelkään, että joskus vielä aika kultaa muistot. Onneksi voin silloin lukea vanhoja päiväkirjamerkintöjä kuten:

" Tämä elämä on kyllä kiireistä. Ei ehdi ajatellakaan. Tuntuu hullulta muiden elämä, jossa lomaillaan, käydään salilla, katsotaan leffoja jne."
"Anni oli vähän kiukkuinen ja tippui pöydältä taas."

Hiljaiselo ei tietenkään tee blogille kauhean hyvää. Sittemmin kävijämäärät ovat tasaantuneet ja nykyään blogissa vierailee muutama tuhat kävijää kuukaudessa. Instagramin puolella olen aktiivisempi, Facebook on jäänyt hieman taustalle.


Blogin tulevat ajat eivät ole järjestelmällisesti suunniteltuja, kuten ei moni muukaan asia elämässäni. Toki tekstejä alkaa taas tulla päästäni ulos. Toisaalta houkuttaisi uudistaa kaikki isolla kädellä. Tässä vuosien varrella on selkiytynyt se, että toivoisin tästä kirjoittamisesta itselleni myös ammattia. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun sanon sen ääneen.

Kannusta amatööribloggaajaa estoitta

Blogin kirjoittaminen on välillä hulvatonta ja välillä ihan paskaa. Mukavaa se on silloin, kun teksti tunkee päästä kuin talitintti syksyllä välikatolle. Silloin kun joku todistettavasti on lukenutkin blogiasi, koska harva tätä kuitenkaan ihan itselleen tekee. Silloin kun joku sanoo saaneensa sinulta hyvän vinkin tai vaihtoehtoisesti nauraneensa lantionpohja pettäen.

Paskaa se on silloin, kun aiheita olisi mielessä, mutta ei ehdi keskittyä postauksen lopulliseen työstämiseen. On kuitenkin aika pitkä taival ideasta valmiiksi postaukseksi, jossa on järkevästi rakenneltu teksti ja aihetta edes hatarasti tukevat kuvat. Paskaa se on silloinkin, kun kuvittelee kirjoittaneensa jotakin mielenkiintoista, mutta kukaan ei juurikaan reagoi tuotokseesi ja tajuat sen erinomaisuuden olevan hieman harhaista. Paskassa tarpomista on myös se, että nykymaailmassa täytyisi olla joka tuutissa, jotta olet olemassa. Samalla kun pitäisi keittää riisipuuroa keittiössä, pitäisi postata Instagramiin jotakin upeaa, joka on vain hatarasti totta.

Ja sitten se ehkä vaikein. Et ole mitään, jos sulla ei ole 10 000 Instagram-seuraajaa ja viittä stalkkeria ja blogilla tuhansia lukijoita, jotka aktiivisesti kommentoivat, jakavat ja rummuttavat erinomaisuuttasi. Kun äitikään ei ole lukenut uusimpia postauksiasi, saati sitten puolet Suomen kansasta.

Kriiseilen myös sen kanssa, että kuinka kiinnostavaksi omat ajatukset voi luokitella. Kun loppujen lopuksihan tässä jaetaan enimmäkseen omia ajatuksia, niin kyllä kieltämättä välillä tuntuu, että tämä soopa EI VOI kiinnostaa ihan ketään. Kynnys painaa julkaise-nappia on välillä erittäin konkreettinen.

Koska marginaalisen aihepiirin  amatööriblogin kirjoittajalle ei ilmaannu ilmaislahjoja, palkintoehdokkuuksia ja kutsuja VIP-juhliin, heidän kannustamisensa on meidän tavallisten lukijoiden harteilla. Paras palkinto on, kun annat palautetta, kommentoit, kerrot, että luit, elät mukana ja olet olemassa. Se palaute on polttoainetta yksinäisen kirjoittajan aivoille, se rohkaisu saa julkaisemaan tekstejä, jotka melkein hävettääkin. Juuri kun ajattelit, että miksi minä tätä sontaa tänne kirjoitan, varmasti sukulaiset saa hävetä, niin joku sanoo kaupan kassalla, että oli nauranut ääneen ja huutanut aviomiehenkin lukemaan.

Perästä kuuluu <3

Kaikkea ihanaa!

Kärsin syksystä ja olen löytänyt pimeyden kestämiseksi edullisen tavan terapioida itseäni: Joululahjaideoiden bongailu Pinterestistä ja muista medioista. Olen kerännyt tähän jotakin ihan niinkin yksinkertaisella kaavalla, kuin "jotakin ihanaa". Tykkään katsella blogeista ja instasta muiden tekemiä kokoelmia omista ihanuusbongauksista, joten päätin koostaa omatkin, tietoisena siitä, että makuja on monenlaisia.

Tämä ihanien asioiden bongailu on sikäli edullistakin, kun näitä ei osta, niin säästyy rahaa. Joululahjoja rakastan ostaa muille, mutta muiden toiveiden ja haaveiden arvailu on välillä haastavaa.  Joululahjoina siksi palvelulahjakortit ovat usein luotettava ja kansantaloudellinen valinta.

Työmiehen/-naisen lahjaideoita:

Kuvassa: Elektroniset lämpökäsineet (karkkainen.com): Näiden nimeen moni vannoo. Itsellä ei vielä ole, koska "talvella kärsitään ja piste", mutta voisiko elämänsä tehdä mukavaksi?

QuietOn- aktiiviset vastamelukorvatulpat. Mielenkiintoinen kotimainen innovaatio, voisi olla aika kätevät!

Milwaukeen akkukäyttöinen rasvaprässi: Pitkään elettiin ilman tätä ja nyt ei enää menis päivääkään. Paatuneimmankin "vanhassa vara parempi"-jäärän käsiin tämä sattuu, kun täytyy alkaa koneita rasvata.

Makitan akkukäyttöinen kahvinkeitin: Ai hitsi, kahvihullulle tämä ois aika mainio. 

Pinkki on paras:
Ted Bakerin penaali (Zalando): No Ted Bakerilla ei mun mielestä voi mennä vikaan, ei millään.
Aikuisten Ystäväkirjasta on tullut jokin aika sitten uusi painos. Sarkastisuus lupaa hyvää.
Pinkki uistinpakki (Motonet): Aika ihana, sellaisellekin, jolla tarve järjestellä esim. ompelu- tai askartelutarvikkeita.
Ted Bakerin kännykkäkuoret (Zalando): Bling bling kännykänkuorissa tuo joka päivään ihanuutta

Harakalle joululahjaideoita: 

Toisille metallin hohde vaan saa silmät kiilumaan. 

Rannesykemittari Suunnolta (Keskinen) 

Ihana kimalteleva osoitekirja meille muinaisille ihmisille, joiden osoitteet ovat kirjassa, eikä missään sähköisessä höpöhöpö-paikassa. (Paper Shop, Helsinki)

Nämä Polaroid-kamerat vaan on niin ihania! 

Mountain horsen kimalteleva tupsupipo, ihana! (Mountain Horse)

Hevosnaisen suurimmat haaveet

"Haaveissa vainko oot mun"

Avantin lana ratsastuspohjien muokkaamiseen olis täydellinen (avant.fi)

NoShout-systeemillä valmentajan ei tarvi HUUTAAA, vaan ohjeet tulevat kätevästi korvanappiin ja luovat transsinomaisen tilan. (noshout.fi)

Kellfrin puomivaunu ois kätevä. 

Ultimaattinen haave ulkona ratsastavalle: Kentän laidalle peili! Verstaalta.fi:llä näyttäisi olevan.  

Kerro mitä mieltä olit, bongasitko mitään kivaa ja minkälaisia koosteita voisit katsellakin.