Maalaiset televisioon

Kuva: Nelonen

Olen kokenut herätyksen, jonka nimi on Suomen huutokauppakeisari. Kyllä, katsoin jouluaattoiltana parhaaseen katseluaikaan, kun Aki Palsanmäki tilasi televisiossa appelsiinimehua espanjaksi. Selaan joka ilta televisiota epätoivon vimmalla "Eikö täältä tosiaan tule Huutokauppakeisaria?!". Ennen en moista ohjelmaa vilkaissutkaan. Ajattelin, että en ole a) kiinnostunut vanhoista romuista b) kiinnostunut huutokaupasta. En tiedä miten se vahinko kuitenkin kävi, että päädyin ohjelmaa katsomaan ja nyt en voisi elää ilman.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ohjelmassa huutokauppapariskunta Aki ja Heli Palsanmäki kiertävät ensin autolla ostamassa romuja, sitten tavarat huutokaupataan ja lopuksi ynnätään tuliko plussaa vai miinusta. Ei taidokkaasti leikattuja henkilöhaastatteluja, ei shokkipaljastuksia, ei paljasta pintaa (mitä nyt Aki Palsanmäen käsivarret on esillä hihattomassa puserossa) , eikä juonittelua. Ja kansa rakastaa.

Ei varmasti televisiopomot arvanneet mihin kultasuoneen iskivät Huutokauppakeisaria suunnitellessaan. Sehän se ongelma onkin. Televisioväki ei tunnu tajuavan, että aivan tavallinen on monesti se, mitä me mielellämme katsoisimme. Monella maalaisella, joka ei oikeastaan yhtään halua televisioon, on siellä tuhat kertaa enemmän annettavaa, kuin sillä helsinkiläisellä "media-alalla olevalla", jonka koko elämä on tähdännyt siihen, että pääsisi sinne televisioon.

Ensimmäinen, toinen ja kolomas kerta!

Palsanmäen Helilläkin voitaisiin korvata monessa ohjelmassa se kirurgisesti kokoon kursittu 50 kiloinen seksimimmi, jonka persoona on puristumaisillaan ulos kaula-aukosta. Ei sillä, ei seksipomminkaan roolia voi väheksyä. Siinä hommassa joutuu varmasti uhraamaan paljon omaa mukavuuttaan, eikä ainainen pierun pidättäminen ole niissä uhrauksissa edes pahimmasta päästä. Mutta jotakin niin virkistävää on tavallisessa ihmisessä. Palsanmäet eivät osaisi esittää mitään, vaikka yrittäisivät. 

Sama ilmiöhän näkyi vuoden 2014 Linnan juhlissa, kun kansa rakastui sotaveteraani Hannes Hynöseen. Mediaväki sai huomata, että se juhlien kirkkain tähti löytyi julkkisväen sijaan sieltä tavallisten vieraiden joukosta. Itsenäisyyspäiväjuhlissa nimittäin on median edustajilla, Yleä lukuun ottamatta, vain yksi mielenkiinnon kohde: no ne julkkikset. Sitten on ne muut vieraat, jotka nyt jostain syystä on juhliin kutsuttu, mutta antaa olla. Siinä jää monta palsanmäkeä ja hynöstä huomaamatta, ja ehkä hyvä niin. Se tavallinen maalainen kun ei kesyynny, vaikka kuinka kameralla osoitettaisiin, vaan tekee ja sanoo, mitä tykkää.

Huutokauppakeisari joutais kyllä voittaa tämän tv-ohjelmien Kultaisen Venlankin.

http://kultainenvenla.fi/ehdokkaat-/tv-ohjelmaehdokkaat/

Kohti vuotta 2016

Kun kiireinen lukee blogia

Olen niitä ihmisiä, jotka pyrkivät monissa arkisissa asioissa äärimmäiseen tehokkuuteen. Niitä, jotka mielellään kelaisivat elokuvat pikavauhdilla loppuun, jotta "sais nyt selvyyden tähänkin asiaan". Niitä, jotka asettavat kirjoillekin tehokkuusvaatimuksen (=tarpeeksi tapahtumia, riittävän ripeällä kerronnalla, kiitos). Niitä, jotka katsovat kolmea televisiokanavaa yhtä aikaa samalla lukien kahta lehteä ja selaten Facebookia. Ja valitettavasti niitä, jotka joutuvat verkkaisemman puhujan kohdalla pinnistelemään, jotta jaksaisivat millään kuunnella jutun lähellekään loppuun, viimeistelemättä sitä itse. 

Siksi olen huomannut lukevani blogejakin samalla "poikki ja pinoon"-tekniikalla. Luen lauseen sieltä täältä, arvaan loput ja hyppään seuraavaan kappaleeseen. Samalla tehokkuudella välillä kirjoitan omaanikin: Henkeä vetämättä ja tiivistäen jokaisen turhan jaarituksen. Oletan, että jokaisella lukijalla on sen verran kiire, että ei tässä kannata turhia höpistä. Kuvatekstitkin varmaan kannattaisi melkein tavuttaa. 

Vaan tänään sattumalta luin pitkästä aikaa Project Mama-blogia, ja mitä tapahtuikaan! Luin säntillisesti joka sanan alusta loppuun saakka, voi sanoa jopa ahmien, haluamatta menettää sanaakaan. Välillä hörisin melkein ääneen. Kuvatkin muistaakseni katsoin. Eli loppujen lopuksi kyse on kait siitä, että löytää tekstin, johon uppoaa, ja josta haluaa jokaisen palan omalle lautaselleen.

Ehkä siis tulevaisuudessa voisin kokeilla kirjoittaa tätä omaanikin olettaen, että lukijalla on pitkäjänteisyyttä 2-vuotiasta enemmän. Silläkin uhalla, että joku saattaa jättää pätkän lukematta. Uskoen siihen, että kun teksti on tarpeeksi hyvä, se tulee luetuksi. Ehkä?

Joulukorttien kauneuskilpailut 2015

Olipas taas jännittävät joulukorttien kauneuskilpailut! Jos ko.traditio ei ole sinulle tuttu, olet laiskuuksissasi jättänyt lukematta Tämän postauksen.  Kertaahan siis vikkelästi, mistä tässä erittäin jännittävässä kilpailussa on kyse.

Kilpailut olivat taas kyllä maineensa veroiset. Yllätyksiltäkään ei vältytty. Pääsarjassa koettiin todellinen shokki, kun ensimmäisen kerran kilpailun monivuotisessa historiassa äänet hajaantuivat täysin. Sijoittuneita oli siis todella monta, ja voittajiakin oli jopa neljä kappaletta, koska niidenkin äänet olivat hajaantuneet. Raati oli siis hyvin erimielinen. Yhdellä raadin jäsenistä otti luonnolle, kun muut  (erityisesti hänen aviomiehensä) eivät olleetkaan hänen kanssa samaa mieltä, mutta saimme joulurauhaan vedoten hänet hiljennettyä.

Vas. ylhäällä Itsetehtyjen korttien sarjan voittaja. Muut neljä korttia ovat kaupallisten korttien sarjassa jaetulle 1-sijalle tulleet. Järjestys on siis satunnainen.

Osakilpailu 2:ssa osallistujia oli ennätysmäärä ja taso oli aivan järkyttävän kova. Siellä voittoon marssi jaetulle ykkössijalle kolme korttia ja kilpailun voidaan kyllä sanoa olleen kaikkien aikojen tiukin. Raadilla oli todella suuria vaikeuksia, kun sijoitusten ulkopuolelle jouduttiin jättämään erittäin kovatasoisia suosikkeja.

Osakilpailu 2:n voittajakolmikko. Järjestys on myös satunnainen.

Osakilpailu 3 meni taas päinvastoin, eli äänioikeutettujen raati oli ennätyksellisen suuri, mutta todella yksimielinen. Ylivoimaiseen voittoon kiri sinisävyinen, hilekoristeinen kortti. Vahva kakkonen oli sekin hilekoristeinen, kylämaisema.

Osakilpailu Kolmosen voittaja vasemmalla ja kakkonen oikealla.

Tämän vuoden trendeistä voidaan ehkä yhteenvetona sanoa, että hileet pitivät edelleen pintansa. Kuusimaisemat menestyivät myös suhteessa hyvin. Useissa menestyskorteissa oli myös etukannessa joku värssy. Trendit ovat pysyneet aika pitkälle samana, muutamat useana vuonna suosiossa olleet kortit tosin saattavat kärsiä inflaatiosta. Raati tuntuu kaipaavan kuitenkin uusia tuulahduksia joka vuosi. Kilpailijoiden taso on todella kova.

Joulusta suunta on uuteen vuoteen

Moni on kysynyt mitä nyt tapahtuu, kun joulukalenteri loppuu. No, jutut jatkuu, teemat vaihtuu. Seuraavaksi täytyy laittaa tämä vuosi pakettiin ja käsitellä tietenkin jouluun liittyvät asiat. Sitten suunta kohti seuraavaa vuotta. Tulossa on ainakin maalaiselämän aakkoset, joulukorttien kauneuskuningattaret ja eiköhän tässä leivotakin menestyksekkäästi jotakin.

Joulu oli oikeastaan täydellinen. Se oli hengähdystauko juuri oikeaan saumaan. Se oli juuri niin tavallinen ja epämuodollinen, kuin meille sopii. Se todisti sen, että vähän epätäydellinen on monesti juuri täydellinen. Ja ei tämä vielä ohi ole. Huomenna on vielä leppoisa päivä edessä ja päästään valmiiseen pöytään herkkujen ääreen.

Limppu päivystää arkena ja pyhänä

Epätäydellisestä puhuessa täytyy laittaa kuvaraportti näistä valkosuklaavaahtokarkeista, joita eräs valmisti aikomuksenaan antaa ne lahjaksi. Valitettavasti toteutus oli kuitenkin sen verran ontuva, että kaupan päälle olisi joutunut lahjoittamaan myös lautasen. Nämä jouduttiin kirjaimellisesti moukaroimaan irti alustastaan, mutta ajatus on tärkein. 

Jotakin tämän tyyppistä niiden vissiin kuului olla (kuva lainassa etsy.comista)

Lopputulos oli lähes yhtä hurmaava

Sain lahjaksi uuden kalenterin. On ihanaa korkata uusi tyhjä kalenteri, tavallaan jäsennellä tulevaa vuotta jo etukäteen. Pidän kalenterissani tarkkaa kirjanpitoa tapahtuneesta. Siniseen kalenteriini merkkaan kaiken peltotöistä perheriitoihin, syntymäpäivistä investointeihin. Kuuluu kait kuvioon, että alun huolellisen täyttämisen jälkeen, päivien edetessä käsiala huononee, kun kirjoitusvauhti tehostuu, välillä jää päiviä heikommalle kirjaamiselle, kun ei kerkeä kalenteria aukoakaan, välillä suunnitelmat muuttuvat ja vedetään yli merkintöjä ja välillä tapahtuu jotain niin mukavaa, ettei tiedä miten sen edes kirjoittaisi. Uusi kalenteri on uuden alku, vaikkei mikään niin muuttuisikaan.

Joulukalenteri: Luukku 24

24.12.2015

JOULUAATTO 

Ja niin pääsi maaliin ensimmäinen joulukalenterini. Ei uskois, että toteutuksesta vastasi allekirjoittanut: Sen verran tunnollisesti ja sutjakkaasti se syntyi, aikataulussa ja tarkkuudella.

On ollut mielenkiintoista kuulla, mikä itse kullekin on niin sanotusti kolahtanut. Ullan mielestä parasta on ollut räjähtänyt enkelitorttu, Tarun piti työpaikalla hillitä naurua koiran kipalakin kohdalla. Pirjo luki blogista ontuvista jouluvalmisteluistani ja toi pipareita. Eräs haksahti heti Fazerin lakritsarasiaan, kun luki siitä blogista. Yksi ihmetteli joulukorttien kauneuskilpailuihin tulleita joulukortteja lukiessaan, että "Lukiko siellä osoitetiedoissa Maailman paras blogi, vai miksi näissä niin lukee?". Jokainen näistä saapuneista korteista on kyllä täysi aarre ja lähettäjä vielä aarteempi! Ootte te just sopivan kahjoja, kun lähdette mukaan näihin kotkotuksiin :D 

Yksi lukijoista käynnistää päivänsä skarpisti lukemalla kalenterin, eli ei ole ollenkaan yhdentekevää, että postaus on julkaistu aamuvarhain. Merja oli sitä mieltä, että arvonnassa hänen lappunsa kuuluisi olla muiden lappuja huomattavasti suurempi, kun tuli vielä kaiken lisäksi valokuvakortin myötä diskatuksi joulukorttikisastakin. Jouni oli sanonut, että ennen riitti, kun jännitti, mikä kuva tulee luukusta, nyt jännittää aamulla, että kuka on töpännyt siihen malliin, että päätyy kalenteriin. Että kyllä näitä teidän juttuja kuunnellessa on saanut nauraa ihan joka luukun edestä.

Tonttu, kuin tonttu saattaa uupua kesken sesongin.

Arvontojen järjestäminen blogissa ylitti kaikki odotukset. Lähetänkin sata lentosuukkoa ja suurimmat kiitokset Dimexin ja IKH:n väelle, kun lähdette mukaan tonttutoimintaan täydellä teholla <3 

Ja blogin kirjoittaminen on muuten erittäin hyödyllistä. Kuten aiemmin syksyllä yhdessä taistelimme uunin lämmityksen kanssa, nyt olen saanut hyvillä ohjeilla lämmitettyä uunia ilman, että olemme savustuneet tajuttomaksi. Onnistumisista puheen ollen, olen myös onnistuneesti pilkkonut kokonaisen kalkkunan elämäni ensimmäisen kerran, vaikka ohjeistajana toimi ystäväni, jonka tiedot olivat tasolla "No silleen niinku jenkkileffoissa, otat haarukalla kiinni siitä ja leikkaat siitä viipaleita kyljestä". No ei muuten pitänyt paikkaansa, tämä ohje oli huttua; jenkkileffoihin ei ole täällä peräpohjolassa luottaminen. 
 

Nyt siirryn aattomoodiin. Se tarkoittaa, että aamusta saatan vähän tiuskia ja tuskailla keskeneräisten asioiden kanssa, kunnes tajuan, että kaikki on oikeastaan aivan reilassa. Tänään syödään riisipuuroa, saunotaan, syödään kinkkua, syödään kaikkea muutakin ihan liikaa, avataan lahjoja, katsotaan Joulupukki ja noitarumpu, käydään korttien kauneuskilpailut ja tehdään kaikkea mukavaa.  

Toivotan jokaiselle ihanaa joulua, rennosti nautiskellen, sopuisasti hörähdellen ja sopivan vastuuttomasti löysäillen. 

 

Joulukalenteri: Luukku 23

23.12.2015

Liikkeellä lässähtämistä

Olen saanut eilisen aikana paljon uutisia epäonnistuneista joululeipomuksista ja -valmisteluista. Jos rutinoituneimmillakin kotitalousihmisillä sattuu lässähdyksiä, meillä harjoitussarjalaisilla ei taida paljon muuta vaihtoehtoa ollakaan, kuin kompastua urheasti.

Kuvamateriaalia on muutamasta tapauksesta. Tein pikaisesti tiikerikakun, koska olin saanut päähäni, että sellainen kuuluu tehdä ennen joulua, jotta on jotain tarjottavaa kahvin kanssa tai sen voi vaihtoehtoisesti antaa jollekulle, joka ei itse leivo. Kaikki meni hyvin melkein loppuun saakka. Sitten osa kakusta päätti jäädä pysyvästi vuokaan. Siellä on ja pysyy. Ei mennyt edes hermot, koska tilanne ei tullut kellekään yllätyksenä. Ja tätä on kuulemma nyt liikkeellä, myös paremmissakin leivontapiireissä.

Ystäväni todisti sen säännön, että stressaantuneena ei voi onnistua edes leipomisessa. Hän uurasti hiki hatussa piparminttukeksien ja joulutoffeen parissa vain tajutakseen, että ne molemmat epäonnistuivat. En voinut muuta, kuin suositella siirtämään tonttulakin takaraivolle, ottamaan vähän suklaata ja antamaan joulun tulla ilman kotitekoista toffeeta ja keksejä.

Alhaalla vielä kerrataan keksien paistaminen pellillä ja kuinka käy, kun aikaa säästääkseen päättää paistaa kaksi pellillistä yhdellä iskulla.  
 

 Tiikerikakku

Tähän pyrittiin. Kuva prassen.fi

This is it! Tällä on mukava ilahduttaa jotakuta.

Piparminttukeksit

Piparminttu tuo kekseihin pirteän maun.

Vaan kelle lahjoittais jouluna pökäleitä?

Keksien paistaminen

Mallia näyttää tietysti Kinuskikissa

 Kotitaloustaidoista vielä sen verran kerrottakoon, että eräs tuntemani mies liotti likaista työtakkiaan viisi päivää ämpärissä. Kerroin hänelle, että epäilen sen mätänevän. Hän meni hetken päästä tutkimaan tilanteen ja kertoi, ottaneensa sen kuivalle maalle ja se tosiaan nyt tuoksahtaa voimakkaasti mädäntyneelle, mutta on huomenna varmaan kuivanut. Kysyin, että olettiko hän, että se olisi nyt puhdas. Oli kuulemma laskenut, että ei se siellä vedessä ainakaan miksikään mene. Päivän kotitalousopetus siis olkoon, että työtakki ja sikiö ovat kaksi eri asiaa. Toinen ei mene vedessä miksikään, toinen mätänee.