maanantai 8. joulukuuta 2014

Joululla ei leikitä



Joulukalenteri hupenee sitä tahtia, että tässähän täytyy puhdasverisen jouluihmisen ruveta nostamaan kierroksia. Ulkona sataa vettä, mutta me täällä pikkuneidin kanssa päätettiin pienhiukkasista piittaamatta polttaa vähän kynttilöitä. Taitaa olla meidän isän lapsuudesta periytynyt meille tämä tapa polttaa adventtikynttilöitä. Ollaan kaikki lapset saatu 4 kpl noita samanlaisia kynttilänjalkoja ja siskoni kanssa ainakin hyvin täsmällisesti kaivamme ne esille ennen ensimmäistä adventtia.





Tälläinen rennon kalsarijoulun kannattaja oli tukehtua Julia-konvehtiinsa luettuaan MeNaisten uusimmasta numerosta (tai saattoi se olla vanhakin) kuinka jouluaaton ruokailuun tulisi valmistautua. Kolme päivää etukäteen tulisi hahmotella aattoateriaa edeltävän vuorokauden aikataulu paperille, miettiä tarjottavien työvaiheet ja listata missä vaiheessa mitäkin kannattaa tehdä. Siis WHOOT? Aikatauluttaa joulu? Raataa persuus hiessä kelloa vastaan? Aikataulu tuskin antaa myöten hissutella pitkissä kalsareissa koko päivää, syödä konvehteja salaa alemmasta kerroksesta ja tanssia villisti J.Karjalaisen Joulupukin töissä-biisin tahtiin.

 

 

"Viime hetkeen saakka, 

on kaikki hajallaan, 

mutta lahja jokainen

valmistuu ajallaan. 

Me ollaan

JOULUPUKIN TÖISSÄ... "



  
 Että muistakaa nyt tämä! Joulu on VAKAVA ASIA!









2 kommenttia:

  1. Ne rouvat/äidit/emännät/isännät/kokit, jotka tekevät yksin koko suvun jouluaterian, tarvitsevat aikataulun. Tai ihan hitokseen kokemusta. Ja me pienten lasten äidit, jotka järjestämme toisille yllätyksiä ja herkkuja yötä myöten, menemme torkkumaan aattoiltapäivänä joulukirkkoon. Se kun on ensimmäinen paikka moneen viikkoon, missä istua aloillaan.
    Mutta kukin tyylillään, kalsarijoulu kuulostaa mukavalta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, uuvuttavan kuuloista, mutta toisaalta koko suvun saaminen yhteen on sen arvoista. Jos en ois näin mukavuudenhaluinen, niin voisin kyllä kuvitella nauttivani siitä hääräilystäkin. Tosin soisin kaikille niska limassa raatajille, että oikeasti tykkäisivät siitä ja tekisivät vain just niin paljon, kuin haluavat. Mää oon ihan hirveän innokas kuulemaan miten muissa perheissä vietetään joulua, kun kaikilla on niin eri tavat. Siksi ostan kaikki mahdolliset uudet joululehdet ja kertaan vanhat joka vuosi :)

      Poista

Anna paukkua