Romanttisia häämatkoja

Maaseutu ja romantiikka liittyvät vahvasti yhteen. Kuulin erään viljelijäpariskunnan häämatkasta, joka pari-kolme vuosikymmentä sitten oli suuntautunut Viron maaseudulle. Tuore morsian oli huussissa istuessaan vaistonnut jotakin outoa takapuolensa läheisyydessä. Navetan päähän kyhätyssä toiletissa, takapuolta oli nuuhkuttanut lehmä. Siinä vaiheessa sulhanen tiesi tehneensä elämänmittaisen, hyvän valinnan, kun morsian oli eväänsä väräyttämättä toimittanut asiansa loppuun lehmäseuralaisen seuratessa tilannetta alaviistosta.  

Lähipiirissäni erään pariskunnan häämatka sujui syksyisissä tunnelmissa, kun elokuisten häiden jälkeen häämatka vietettiin niin, että poikkeuksellisen sateisesta syksystä johtuen sulhanen pui märissä olosuhteissa ja morsian odotti traktorin kanssa pellon reunalla, että sulhasen vilkuttaessa valoja, lähti vetämään puimuria irti. Samainen rouva sai kaksikymmentävuotishääpäivälahjaksi mattotelineen.

Itse vein poikaystävän ensitreffeillä irroittamaan pannuhuoneen syöttölaitteeseen tullutta hakejumia. Siinä savunhajussa kangella haketta irroitellessa varmaan deittikumppanille valkeni aika kattavasti kokonaiskuva minkälainen elämänkumppani olisi tarjolla. Alkukankeus oli kerralla kangettu irti, kirjaimellisesti. 

Treffejäkin on maaseudulla tarjolla monen tyyppisiä. Ei ole ollenkaan epätavallista, että treffeillä mennään esimerkiksi katselemaan rankakasoja. Tämä rankakasojen katselu ei ole mikään kiertoilmaisu millekään muulle toiminnalle, vaan ihan juuri sitä itseään: Rankakasojen katselua. Muita potentiaalisia ideoita voisivat olla esim. romuliikkeessä käynti (katoava kansanperinne), koneliikkeiden pihojen kiertoajelu tai valvatintarkkailuretki. Treffien päätteeksi voidaan vaikka käydä kahvilla, anoppilassa. 

Kun on niin kiire, ettei ehdi ajatellakaan

Maaseudulla eletään hidasta elämää, nautitaan luonnosta ja vuodenaikojen vaihtumisesta, kyläillään naapurustossa ja leivotaan leivinuunissa leipää. Ei, ei ja ei. Valitettavasti ruuhkavuodet ovat löytäneet tiensä myös tänne, minne navigaattori ei niinkään.

Kaltaiseni hattaran ajankäyttö ilmeisesti pyllähtää viimeistään siinä vaiheessa, kun kuvioon astuu ipana. Yllättäen ollaan siinä pisteessä, että aamupalan joutuu korvaamaan cokiksella, lakanoiden vaihtovälin kertomaan viidellä, haravoinnin voi unohtaa kokonaan ja koko elämänsä sopeuttamaan tiukalla leikkauslinjalla.

Muutamista asioista pyrin pitämään kiinni: Pesen hampaita aamuin illoin vähintään 2 minuuttia (no hätätilassa joustan kestossa, mutta saa olla jo aika hätä), saan pelata Sanajahtia joskus joutaessani, kuten automatkoilla, kun joku muu ajaa, vaikka samaan aikaan voisin tilata polttoainetta tai puhua parisuhteesta, keitän kahvit aamuisin klo 7.30, ja ne juodaan työntekijän saapuessa 7.45. Muuta en nyt tähän hätään keksi.

Kun ennen koirille annettiin illalla erikoisateria herkkuineen, nykyään kippaan lennosta JahtiVahdit kuppiin ja siinä se. Kissa on oppinut, että ovesta mennään välittömästi sen auettua, koska kellään ei ole aikaa norkoilla siinä sekunteja laskemassa. Parhaimmillaan kiireinen huusholli toimii kuin hyvin treenattu armeijan yksikkö: Jokainen tietää roolinsa ja toimii viivyttelemättä ja käskyjä kyseenalaistamatta. 

Kaltaiseni elohiiri on kaamea ystävä, yhteistyökumppani ja työnantaja. Anteeksi sinä, joka odotat puheluani, sähköpostiani tai rankakuormaa. Joo, siihen menis ehkä minuutti, mutta sille minuutille on niiin monta ottajaa. Mutta hei, sitten eläkkeellä! 

Kävelkööt ne, joilla on aikaa.