Mihin byrokratiaan pieni elintarvikealan yritys hukkui?

Seuraavaksi avaan omakohtaisesti tätä elintarvikealan byrokratiaa tarkemmin. Edellinen kirjoitukseni turhautumisesta ja yrityksen lopetuspäätöksestä pääset lukemaan Tästä.

 

Täytyy muistaa, että toimimme alkutuotannossa ja viljatuotteita ei katsottu helposti pilaantuviksi, joten pääsimme vielä useimpia muita elintarvikealanyrityksiä helpommalla. Emme joutuneet mittaamaan lämpötiloja tai ottamaan jatkuvasti näytteitä. Silti usein tulin todenneeksi, että tarvisimme melkein yhden ihmisen kirjaamaan ylös kaiken, mitä muut tekevät. Erilaiset kirjanpidot lisääntyivät joka vuosi tarkastuksien yhteydessä. 

Kustannukset erinäisistä valvonnoista, kursseista ja järjestelmistä nousevat jopa tuhansiin euroihin vuodessa. Juuri se aiheuttaa hankaluuksia nimenomaan pienille yrityksille. Maksut ovat valtavat suhteessa myyntiin. Isojen yritysten kohdalla massa tuo helpotuksen tuotekohtaisiin kuluihin ja tuotteet liikkuvat lavoittain ja olemassa on automaattiset järjestelmät, joista itse en edes tiedä. Pienessä yrityksessä kaikki kirjaaminen tehdään käsityönä. Samalla kun pienessä yrityksessä kirjataan millin tarkasti ylös jokaisen erän yksityiskohdat, surullisen kuuluisissa isossa yrityksissä kaikista järjestelmistä huolimatta onnistutaan myymään hevosenlihaa nautana ties minkälaisia määriä. Pieni tuottaja vastaa tuotteestaan kasvoillaan ja yhteenkään hevosenlihakohuun ei ole varaa.

Tarkastus- ja kirjanpitolistat olen koonnut omasta muististani ja 19.12.2014 Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistun artikkelin pohjalta. Listasta saattaa puuttua kohtia."Elintarvikehuoneiston tarkastuksella" tarkoitan tuotantotarkastusta, joka oli vuosittain.

Usein tarkastajat ovat minullekin väläytelleet atk-pohjaisen järjestelmän hankkimista tuotevirran käsittelyyn. Jo pelkkä tilausjärjestelmä kuitenkin maksaa useita satoja euroja kuukaudessa. Internetyhteyttä vaativat järjestelmät eivät myöskään tule kyseeseen, koska yrityksemme sijaintipaikalla ei ole luotettavasti toimivaa yhteyttä saatavilla. Valitettavasti viranomainen ei aina pysty hahmottamaan, että valvonnan ja kirjaamisen kulut nousevat liian suuriksi pienelle toimijalle.

Erityisesti tuo tuotevirtakirjanpito (jossa siis käsittääkseni pyritään siihen, että sato pystytään kilomäärittäin kohdentamaan minne se on myyty) oli haastava meidän tyyppisessä yrityksessä, kun laitteissa ei ollut automatiikkaa, jotta jyvien kilomäärät olisi joka vaiheessa tullut punnituksi. Hävikkiä syntyy lajittelu- ja jauhatusvaiheissa ja punnitseminen joka vaiheessa on käytännössä mahdotonta. Vaikka kirjanpito kattoi säkeittäin kaikki jauhetut laadut ja niiden pakkaamisen, se ei kuitenkaan muotosekoiltaan aina tarkastajaa miellyttänyt siitäkin huolimatta, että pystyin pussin päiväyksen perusteella kirjanpitoni avulla selvittämään mistä pellolta itse jyvä on puitu ja milloin. Aika harva yritys oikeasti pystyy määrittämään näin tarkasti tuotteensa. Suomalaisessa elintarvikevalvonnassa tälläisillä seikoilla ei kuitenkaan tunnu olevan arvoa.

Tarkastus- ja kirjanpitolistat olen koonnut omasta muististani ja 19.12.2014 Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistun artikkelin pohjalta. Listasta saattaa puuttua kohtia.

Oiva-tarkastukset ovat näyttäytyneet monelle yrittäjälle melko karmivana ja tulkinnanvaraisena kokemuksena. Olisimme tämän vuoden alusta kuuluneet siihenkin sakkiin, joiden toimitiloihin ratsia pölähtää hetkenä minä hyvänsä. Olen selannut mielenkiinnosta läpi sitä 168-sivuista tarkastusohjetta ja laskeskellut, että mitkähän seikat vanhassa myllyssä ja pakkaamossa olisivat koituneet kohtaloksi.

Nämä ongelmat olisivat varmasti olleet ratkaistavissa. Heikko kannattavuus ei tuonut lisäinspiraatiota omavalvonnan kehittämiseen. Byrokratia on vain yksi vivahde lopetuspäätöksen takana, mutta keskustelun arvoista. Nyt suunvuoron saisi vain ottaa joku tyytyväinen yrittäjä.

Byrokratiaan väsynyt

Lupasin jo blogin perustamisvaiheessa avata taustoja elintarvikeyrittämisen lopetuspäätöksen takaa. Aihe ei vissiin ole helpoimmasta päästä päätellen siitä, että herja on heilunut kyllä muissa osoitteissa, mutta tämä aihe on jäänyt käsittelemättä.

Viljatilamme tuotanto aikaisemmin jauhettiin omassa myllyssä jauhoiksi, hiutaleiksi ja muiksi viljatuotteiksi ja markkinoitiin omalla tuotemerkillä. "Valtakauteni" aikana myynti kasvoi uusiin mittasuhteisiin ja toimintamme sai paljon hyvää julkisuutta. Myllytoiminta työllisti itseni lisäksi 1,5 henkilöä ympäri vuoden. Myynti oli kasvanut niin paljon, että oma tuotanto ei kokonaan riittänyt, ja ostimme osan viljasta muilta luomutuottajilta. Sitten lopetin koko elintarviketouhun. 

Liinojen kiinni vetäminen kesken nousukauden aiheuttaa paljon kysymyksiä. "Eikö se kannattanut?" , "Eikö ne menneetkään kaupaksi?". Monet vakioasiakkaat ottivat päätöksen raskaasti, uskollisimmat jopa tirauttivat pari kyyneltä ;) Vastaavia tuotteita oli vaikea löytää. Yhteydenottoja tulee edelleen säännöllisesti.

Myynti ei kuitenkaan ongelmaksi koitunut. Kasvusuunta olisi todennäköisesti jatkunut ja laajeneminen olisi ollut mahdollista. Sen sijaan käsityön määrä ja tehoton prosessi söi kannattavuuden. Olisi tarvittu investointeja. Tämän tyyppisellä tuotteella elintarvikealalla investointi on kuitenkin haastavaa. En millään laskuopilla olisi saanut sitä kannattavaksi maassamme vallitsevissa yrittämisen olosuhteissa.

Vielä kun mylly jauhoi

Byrokratia ei sanana kerro monellekaan käytännössä juuri mitään. Se on myös perusteltua ja tarpeellista. Mutta liika byrokratia on sitä, että kirjataan ylös asioita, joiden kirjaamisesta ei kukaan hyödy, unohdetaan maalaisjärki, pidetään jokaista yrittäjää ja työntekijää potentiaalisena rikoksentekijänä, tehdään monimutkaisia valvontoja, joiden lopputulos jää kaikille osapuolille epäselväksi, täytetään lomakkeita, syynätään ja ihmetellään ja käytetään järjettömästi aikaa täysin epäolennaiseen toimintaan. Sitten muutetaan säädöksiä ja vaatimuksia, ja kaikki jo tehty työ voidaan heittää hukkaan ja aloitetaan alusta. Nämä muutokset yrittäjä maksaa omasta pussistaan. Tähän säätämiseen menee tolkuttomasti rahaa. Elintarvikealan yritys tuntuu olevan ydinvoimalaakin vaarallisempi.


Suututtaa, kun joka tuutissa hehkutetaan, että lähiruoan tuotantoa tulee lisätä, pieniä yrityksiä tarvitaan, luomutuotantoa pitää lisätä. Käytäntö kuitenkin huutaa, että ei helvetissä. Älkää oikeasti menkö siihen lankaan.

Tämäkään myymälä ja nämäkään pakkaukset eivät enää täyttäisi kriteereitä

Lopetuspäätös ei ole kertaakaan kaduttanut. Joskus on haikeutta ilmassa vanhoja työntekijöitä ja tekemisen meininkiä muistellessa. Lisäksi oman yrityksen identiteetti ei ole vielä uudelleensyntynyt. Niitä hetkiä sen sijaan on usein, kun luen lehdistä uusista vaatimuksista ja huokaisen helpotuksesta, että se on osaltani ohi. Ei tarvitse murehtia pakkausmerkintävaatimusten uudistuksista, kun varastossa on painettuna 20 000 vanhojen säädösten pussia, tai miettiä milloin Oiva-tarkastaja läsäyttää surullisen naaman ovenpieleen puuttuneen lattiakaivon takia. Nyt saa keskittyä olennaiseen, oikeaan työhön. Maataloudessa byrokratiaa on murto-osa  elintarvikealan yritystoimintaan verrattuna.

Meillä ihan oikeasti tässä maassa yritykset lopettavat toimintansa ja tapamme itse itsemme nälkään.