Yksi suurin syy miksi vaihdoin tradenomin siistit sisätyöt ja säännölliset palkkanauhat maanviljelyyn, oli pakonomainen tarve saada olla ulkona. Mikään tiedostettu toive se ei ollut, koska en ole mikään reippaan ulkoilijan perikuva, vaan enemmän tiedostamaton tunne epäluonnollisesta olotilasta. Työpaikan ikkunasta katsoin ulkoilmaan, kuin monni huonosti hapettuneesta akvaariosta. Ihmistä ei ole luotu sisätiloihin.
 |
| Ennen kolmea vielä pärjää ilman lamppua, mutta kohta on säkkipimeää |
Saman totesin tänään, kun koko päivän kykimme sisällä ja tunsin itseni niin vetämättömäksi, ettei minua saisi käyntiin jyrkimpäänkään alamäkeen. Marraskuun viimeisinä päivinä tuntuu, että päivän valoisa hetki on ohi yhtä nopeasti, kuin alkaakin. Päivä ehtii hämärtyä uudelleen ennen kuin tämän talon tyttäret pääsevät yökkäristä pidemmälle. Onneksi minulla on tuolla ulkona nuo kaksi nelijalkaista, pysyvästi nälkäistä hevoseläintä, jotka pakottavat pois sisätiloista toimittamaan heille ruokaa ja siivoamaan heidän jätöksiään. Kun olin raahautunut puolikuolleena haalariin ja ulos, koin jälleen herätyksen: Ulkoilma tekee uudeksi ihmiseksi! Virkistyin, ilostuin ja palasin elävienkirjoihin.
 |
| Syypää sun pakkoulkoiluun |
Maatalossa ihmiseen varmaan tarttuu sellainen ulkoilman tarve, koska lapsuudessakin ajasta suurin osa todennäköisesti vietetään ulkona, joko vapaaehtoisesti tai pikkupakolla. Sen jälkeen sisätiloihin sulkeminen tuntuu rangaistukselta. Huomaan omasta jälkikasvustani, että viihtyvät ulkona välillä niinkin hyvin, että siirtyisin itse oikein mieluusti sisätiloihin. Tällä hetkellä tuntuisi hurjalta ajatella, että olisin tänäänkin ollut töissä jossakin seinien sisällä tämän päivän ainoan lyhyen valoisan hetken. Hulluksihan siinä tulisi.
 |
| Varovaisesti virkistää, elonmerkit alkavat palautua |
Ulkoilu siis varmaan on tämän päivän luksusta. Päivänvalo on harvojen ja valittujen lisäravinne. Se olkoot tämän ammatin yksi suurimpia plussia, joka jää helposti unholaan, ellei käy säännöllisesti betonibunkkerissa kokeilemassa.
 |
| Kotiovi kutsuu |
On meita monenlaisia. Sinä olet ulkoihminen, minä taas rakastan olla sisällä. Kait mun työnikin oli aikoinaan sisällä. Mieheni on taas henkeen ja vereeen asti ulkoihminen. Mun on pakotettava itseni lenkille, kun se toisille on ihan luonnollista.
VastaaPoistaKuten sulla, et tulisi toimeen ulkoilua.
Ja kaippa jokaisessa on vähän molempia. Mää oisin ehkä 70%sti sisätilaihminen ja 30% ulkoilmariippuvainen. Koko lapsuuden ja nuoruuden harrastin partiota, mutta nyt tuntuisi hirveältä lähteä viikonlopuksi johonkin pusikkoon.
PoistaNiin totta! Onneksi pääsen töissäni ainakin parina päivänä viikossa ulos, ja mikä parasta, mettään.
VastaaPoistaja hei, neljän viikon päästä valoisuus jo lisääntyy :-)
Ja nyt on kesä! <3 <3 Ihanaa kesää!!
PoistaLisää juttuja KIITOS
VastaaPoistaTämä kommentti on ollut kaikessa ytimekkyydessään mun ajatuksissani alati. EI voine muuta ku totella.
PoistaKiva plogi, virkistävän omanlainen! Jatkoa odotellessa, olen lueskellut nyt vanhoja postauksia. Tosiaan ei kiinnosta meikituubien tyhjeneminen tyyppiset selostukset. ♡:)♡
VastaaPoistaOi että, kiitos! <3
Poista