Konmaritus, joka ei ota onnistuakseen

Olen hurahtanut konmaritukseen. Tai en varsinaisesti puhuisi konmarituksesta, koska en  luonnollisestikaan ole lukenut koko Marie Kondon kirjaa, vaan röyhkeästi keksinyt omat metodini. Kirjan lukemiseen käytetyn ajan olen kantanut erilaista paskaa roskapönttöön. Sitten olen päivänvalolla käynyt aukomassa roskapöntön kantta ja katunut kaikkia jo tehtyjä päätöksiä. Rikkinäisiä sukkahousuja, reikäisiä kumisaappaita, 100 kpl lippalakkeja, kaikkia vielä tarvittaisiin, kun tarpeeksi olisin jaksanut odottaa. Nyt ei voi kun toivoa, että Lassila&Tikanoja kävis vähän äkkiä tyhentämässä nuo pöntöt ennen kuin oon haalannut kaikki takaisin!

Kohta on valmista! Kuva: Valheellinen

Valitettavasti tämän roinavuoren keskellä vain on pakko myöntää, että tavaran hävittäminen toimii. Tiedän sen kokemuksesta, koska eräs ylitehokas poikaystävä teki hallissa sellaisen tempun, että hävitti sieltä kaiken sen rojun, mitä kolmen sukupolven voimin olimme sinne hartaudella keränneet. Sen sijaan, että kaipaisin kauheasti sitä rikkinäistä saunankiuasta tai kovettuneita maaleja, olen nauttinut, kun hallia on tavaransäilömisen sijaan voinut jopa käyttää; tilaa on tehdä remonttia sisätiloissa tai säilyttää oikeita työkoneita.

Mutta vaikka tämmöinen toiminta on luontaista ylitehokkaalle poikaystävälle, itselle tavaran hävittäminen on yhtä miellyttävää, kuin lumen kolaaminen pulloharja takapuolessa. Joudun kovasti kamppailemaan, koska  mahdollisuuksia tavaroiden suhteen on monia:
- Voi muuttua arvokkaaksi myöhemmin (esim. Hankkija lippalakki: Niitä on hävitetty armotta vuosikymmeniä sitten ja nyt harmittaa. )
- Voi jatkojalostaa (esim. vanhoista kirjoista voi tehdä hienoja koristeita. Ei ois koristeita kellään, jos kaikki nakkais kirjat meneen. Niin kerta. Teen niitä paperienkeleitä heti, kun on aikaa.)
- Voi korjata (pikku homma, heti kun on aikaa)
- Joku voi tarvia (Ei niin risaa tavaraa, etteikö vuoden sisällä vanha isäntä kysele sen perään. Koita siinä sitten selostaa, että sehän oli ihan resu ja mitäs jätit tänne!)

Olen näemmä kirjoittanut aiheesta viime joulunkin alla otsikolla: Elämä ja tilanpito järjestykseen jouluksi. Voidaan siis alkaa puhua perinteestä. Tässä talossa perinne ei lopu ainakaan siihen, että tavarat loppuisivat kesken. Vapise Marie Kondo, täällä on talous, jota ei voi pelastaa!