Korkean riskin keittiössä kokeilussa ternimaito

Meillä kun ei elinaikanani ole enää ollut lehmiä, niin kuulun siihen sukupolveen, jolle ternimaito on melko vieras raaka-aine. Siksipä keittiössäni siirryttiin korkean riskin tilaan, kun aloin jalostamaan Leean lähettämää ternimaitosankollista erinäisiin muotoihin. Sain simppelit ohjeet, että munia ei tarvi käyttää ja jauhojakin vähemmän (jonka muuten unohdin ainakin pannarin kohdalla). Osan maidosta käytin heti ja osan pakastin pulloihin.

Ensimmäisenä aloitin korkealentoisesti uunijuustosta. Vanhaemäntä sattui olemaan käymässä, joten oli vastaamassa kysymykseeni "Pitäisikö tätä sekottaa täällä uunissa?". Kuulemma ei. En sekoittanut, se hyytyi, ulkonäkö oli jotenkin rujo, mutta lopputulos syötävä.

Sitten tein lettuja. Niiden paistamisessa olen melko mestari, joten ei ongelmia.

Eilen tein pannaria, joka osoittautui onnistuneimmaksi. Tosin laitoin mahdollisesti vähän liikaa varmaan jauhoja, koska pannarista tuli melko rapeaa, mutta suurin onnistumisen mittari on menekki, ja se oli ennätyksellinen, joten pannari voidaan luokitella parhaiten menestyneeksi. Noin helppoa kokkausta ei ole olemassakaan: Taikinaan tuli jauhoja, suolaa, sokeria ja ternimaito.

Joku hieman odottavissa tunnelmissa, kun pannari on uunissa.