Plus yksi

Elämä on siitä hauska peli, että koskaan ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Meille se toi viikko sitten keskiviikkona tyttären. Tyttö on pieni, kuin heinäsirkka ja söpö. Äitiinsä tullut. 

No eihän se sinällään yllätys ollut, ainakaan niinkuin Frii-kanavalla siinä sarjassa, jossa tositarinan henkilö tyyliin menee muina miehinä vessaan ja oho, tuli vauva. Että kyllä tämä tiedossa oli, mutta prosessi meni erilailla, kuin olin kuvitellut. Sen sijaan se ei yllättänyt, että heräämössä olin niin nälkäinen, että päässäni pyöri juustoateria, Tupla ja Cokis. Niitä ei kuulemma valitettavasti ollut, mutta sain proteiinijuoman. Ja vaikkei näitä peruselintarvikkeita löydykään, kaikkea muuta täältä sairaalasta löytyy. Taitoa, lämpimiä sanoja ja ihana henkilökunta.

Mutta taas käytin siis monta vuorokautta aikaa suunnittelemalla kaikenlaista huolella etukäteen. Aivan turhaan. Elämä pyllisti päin näköä, että "Hää hää! Alahan suunnitella uusiksi!". Nyt sitten sopeudutaan ja käytetään vuorokaudet siihen, mihin ne onkin tarkoitettu, hetkessä olemiseen. Hyvin suunniteltu ei nimittäin ole oikeasti aloitettukaan. 

"Että jos on vaikka sinne päinkin"

Tähän päivään iski Facebookista bongattu Elina Salmisen ajatelma elämästä ja sen näkymisestä.

"Että jos on vaikka sinne päinkin". Erittäin lohdullista ja terveellistä. Sinne päin on just hyvä. Että vaikkei jaksettu siivota, niin tehtiin kuitenkin pinaattilettuja ja maksettiin laskut.

Feissarin Kesken-sivustolle linkki -->

Joku mammutti täällä on mellastanut. Jäljet ovat näkyvissä. Siivotaan, kun keritään.

Henkilökohtainen hetkellinen taantuma

Mää luulin, että marras- tai tammikuu on vuoden haastavin kuukausi, mutta kyllä tämä helmikuu on paljon pahempi. Ihan järkyttävä väsymys päällä. Tehot on ihan minimissä ja ajatus jumissa.

Joka aamuinen pään nollaaminen Facebookin avullakaan ei oo tuottanut hyvää lopputulosta, kun samalla on vahingossa ruutuun lävähtänyt joku jaettu rääkätyn kissan kuva. Oon noille kauheuksille niin herkkä, että ne vaikuttaa pitkään, joten ois omalle mielenterveydelle niin paljon suotuisampaa, etten törmäis niihin vahingossakaan. Sitten menet olohuoneeseen ja oma kissa siellä makoilee onnellisena, niin tekee aivan liian pahaa ajatella, että joku tekee kellekään semmoista. Maailmassa on niin paljon pahaa, että haluan käpertyä oman lauman kanssa tänne pesään. 

Käpertyminen on siinäkin mielessä viisasta, että liikkeellä on nyt loputon määrä kulkutauteja ja oisin onnellinen, jos niistä jokainen voisi nyt jatkossa pysyä pois meiltä. Vaaraa tuntuu olevan tarjolla siis siellä sun täällä. 

Helmikuusta otan vielä niskaotteen, vaikka tällä hetkellä se hyppii voitokkaasti mahan päällä. Hetkellisen henkilökohtaisen taantuman kestää onneksi, kun on takaraivossa kuitenkin luotto siihen, että kyllä tää tästä. Ja mun taantuma kestää huomattavasti lyhyemmän ajan, kuin kansantalouden.

Valot pois!