Minkälainen ihminen mässäilee somessa toisen onnettomuudella?

Koin sunnuntaina yhden suurimmista tragedioistani, kun molemmat hevoseni epämääräisestä syystä vauhkoontuivat tarhassa, ja aidat monesta kohtaa tuhoten juoksivat läpi, laukaten suoraan maantielle rekan alle. Molemmat hevoset kuolivat, toinen heti ja toinen ammuttuna onnettomuuspaikalle. Hevoset olivat elämässäni suuressa osassa, koska niitä hoidin tässä kotitallissa, harrastimme niin intensiivisesti ja elimme elämää yhdessä.

Surutyön keskellä olen saanut lämpimiä yhteydenottoja, joista olen hirveän kiitollinen. Kiitos jokaisesta ystävällisestä ja ymmärtävästä sanasta; ne merkitsevät ihan tosi paljon.

Tähän kuvaan Rommin kanssa tiivistyi kaikki onni. 

Sen sijaan sitä on ollut tämän kauhunäytelmän keskellä vaikea ymmärtää, että omista kollegoistani maatalousalan ihmisistä koostuva noin 10 000 ihmisen Facebook-ryhmä ruoti tätä asiaa niin tunteettomasti ja rumasti. Jos oman alani ihmiset kunnioittavat niin olemattomasti eläintä ja elämää, että kusevat toisen tragedian päälle, tuntuu ikävältä ajatella, että oletettavasti ainakin osalla näistä kommentoijista on itsellä tuotantoeläimiä vastuullaan. Ymmärrän, etteivät kaikki ole hevosten ystäviä ja saattaa tulla mieleen, että olen tahallaan ne päästänyt tielle laukkailemaan (??) , mutta kyllä, lehtiuutisenkin takana on osallisena aina ihan OIKEITA ihmisiä, joilla on tunteet ja surunsa käsiteltävänä. Näihin ilkeisiin kommenteihin on lain puitteissa, käsittämätöntä kyllä, jokaisella oikeus, mutta en ymmärrä mistä tulee se tarve olla ilkeä ja mässäillä toisen kauhulla.

Mitä pyörii päässä esimerkiksi Jarkolla, joka lataa Facebookiin kuvan kuolleesta Roopesta, joka makaa rekan keulassa? Tuliko Jarkko sinulle mieleen, että Roope on meille tärkeä, tuliko Jarkko sinulle mieleen, että se kuva ja ne ikävät kommentit pomppaavat sieltä juuri meidän osallisten silmiin? Tuliko Jarkko mieleen, että minä olen oikea ihminen, joka on surullinen jo muutenkin? Kysyin näitä asioita suoraan häneltä puhelimessa, koska minulla on vielä puhelin, jolla voi soittaa ja Jarkkokin on ihan oikea ihminen, eikä mikään kännykkäkameran takana oleva robotti. Sain vastauksiakin, vaikken pysty niiden kanssa olemaan samaa mieltä. Kiitos siitä, että tämä keskusteluyhteys saatiin. Sillä oli mulle tosi iso merkitys, että juttelit kanssani.

Jarkko, tässä on meidän Roope sellaisena, kun haluan sen muistaa

Haluan kirjoittaa tästä aiheesta siksi, että jatkuvasti tulee ilmi kuinka ongelmallista tämä on, että viranomaisten sijaan tiedottamisen hoitaa kansa kännykkäkameroillaan, spekulaatioillaan, ilkeydellään ja ajattelemattomuudellaan, tarvittaessa niin reaaliajassa, että omaiset saavat lukea kaiken somesta. Oikeasti. Miksi? Mitä tyydytystä sellainen ihminen saa? Minä en ymmärrä.

Onneksi me oikeasti tässä osallisena olleet tunnemme myötätuntoa toisiamme kohtaan. Somekansa kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Olen ajatellut, että oma nahka täytyy tältä paskalta kovettaa, mutta täytyykö todella? Minä kerron nyt, että minua se ilkeys ja pahantahtoisuus satutti, olkoonkin ventovierailta ihmisiltä. Onneksi elämä kantaa ja näistä onnellisista vuosista jäi taskut täyteen onnea ja kunnioitusta.

Kohdista katseesi hyvään, katso tulevaisuuteen, luota itseesi, rakasta elämää.