maanantai 25. huhtikuuta 2016

Puutarhaunelmia

Tunnen, kuinka paineet kasautuvat hartioilleni. Selasin juuri lehtiä, joiden sivut huutavat alkavasta sesongista nimeltään puutarhanhoito. Siemeniä istutellaan, kohta laitetaan yksivuotisia kukkia purkkeihin, rykelmiin ja penkkeihin, siirrellään perennoja paikasta a paikkaan b, suoristetaan nurmikon reunostoja (kyllä, luin ko. toimenpiteestä lehdestä), perustetaan uusia penkkejä, kitketään rikkaruohoja, muotoillaan pensasaitaa ja tehdään kivetyksiä. Ja mikä tärkeintä, haravoidaan!





Jotenkin haluaisin olla ihminen, joka haravoi. Se toisi tunteen huolellisuudesta. Miesväki, joille olen kertonut aikomuksestani haravoida, ovat pitäneet tollona. Ruoho kuulemma kyllä kasvaa ilman haravoimistakin ja tottahan se on. Olen nähnyt omin silmin monena vuonna. Mutta haravointi on hyvän ihmisen mitta. Haravoiva ihminen on tunnollisen omakotiasujan prototyyppi. Sarjamurhaaja tuskin haravoi.

Omenapuutarha

Niinkuin monessa muussakin asiassa, kernaasti ottaisin sen lopputuloksen, joka kotipuutarhurien pihoilla on. Sillä erotuksella, ettei tarvisi tehdä vuosien työtä puutarhan perustamiseen ja tuntien raatamista lopputuloksen ylläpitämiseen. Tavallaan ymmärrän sen innostuksen. Pystyn samaistumaan näihin lehtijuttujen pihalla ahkeroijiin, mutten löydä geeniä itsestäni hakemallakaan. 

Lukemassani jutussa kerrottiin, että "työpäivän jälkeen puutarha kahisee kutsuvasti oven takana". Meidän puutarhassa on vaan se vika, ettei se kahise. Se on kuin kaupunkilainen bussipysäkillä: "Ku oon tässä vaan hiljaa, enkä katso mihinkään, niin tuokin ääliö tajuaa mennä ohi."

Hyötykasviyhdistyksestä päivää!

Muuta aiheeseen hatarasti liittyvää: 


http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/05/ihana-iso-piha.html

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Valokuva-terapiaa

Eilen oli ihana päivä: Valokuvat tulivat postissa! Olen muinaisaikojen dinosaurus, joka tilaa ja teettää paperisia valokuvia. Meillä dinosauruksilla on valokuva-albumeita. Sellaisia, joissa on kartonkiset lehdet ja sivujen välissä ohut valkoinen paperi. Niihin teetämme parhaimmat kuvat, talletamme muistot ja kirjoitamme kuvatekstit.

Kuvien liimaaminen albumiin on meditatiivisen rentouttavaa. Jätän ennemmin vaikka lounaan syömättä, kunhan ehdin järjestellä kuvat. Eilen se oli vielä erityisen rentouttavaa, koska tuhotaapero ja vauva olivat vasta matkalla kotiin ja sain keskittyä tähän rauhassa ilman, että kukaan yritti syödä liimaa tai kylvää kuvia ympäri huushollia.

Keskustelimme kuvien teettämisestä ystävien kanssa juuri viime viikolla. Kaveripiirissäni ei juuri oltu kuvia teetetty sitten ylioppilaslahjaksi saadun digikameran astuttua kuvioon. Se ei tapahtunut aivan eilen. Nykyaika on tehnyt vanhanaikaisen sekä kamerasta, että ylioppilaasta. Hääkuvat kuitenkin on silläkin ylioppilaalla kansiossa. Siitä sainkin idean, että järjestän joskus ystäville valokuvien katselu-illan, johon jokainen tuo sitten vaikka sen hääalbuminsa tai minkä vain ja yhdessä saamme selata toistemme parhaita otoksia, muistella ja todennäköisesti nauraakin.

Nimittäin tämän viimeviikkoisen tapaamisenkin aikana saimme nauraa virtsaputki viheltäen juurikin valokuvalle. Juhlimme päivänsankaria ja kuinka ollakaan hänen kortissaan komeili eräs vuosia sitten otettu, ei- niin-mairitteleva otos. Tämä kuva on piinannut häntä sen jälkeen useammassa eri yhteydessä ilmestyen milloin minnekin, viimeisimpänä onnittelukorttiin. Epäilen, että kuva saattaa tehdä seuraavan comebackin viimeistään 40-vuotiskortissa. Jos tätäkään kuvaa ei olisi aikanaan teetetty (ilmeisesti melko lukuisin kappalein), niin olisi jäänyt hyvät naurut välistä. 

Ilmeisesti innostus valokuviin on perinnöllistä, koska 1,5-vuotias tuhotaaperokin tykkää selata albumeita ja nimetä sieltä ihmisiä ja asioita. Itsekin selasin kuvia pienenä ahkerasti niin kotona, kuin mummulassa. Lempialbumini oli vanhempien hääalbumi. 


Valokuva-albumien lisäksi panostan luonnollisesti myös vauvakirjoihin ja muihin täytettäviin kirjoihin. Uusi suosikkini on Mauri Kunnaksen kuvittama Minun sukuni-kirja, johon kootaan suvun tietoja. 

Tämän kaiken teen siksi, että kuvista ja hetkistä jäisi valokuvamuistotkin. Ei sieltä koneelta, valokuvien sekamelskasta, kukaan jaksa niitä kuvia katsoa. Ei ainakaan niin ajatuksella. Juhlan ja loman lisäksi yritän tallentaa myös arkea. Yritän muistaa ottaa kuvan vaikka pellon kunnostusprojektista tai hallin laajennuksesta, ennen ja jälkeen urakan. Nimittäin se on yksi hujaus kun unohtuu, että miltä täällä aiemmin näyttikään. 
 

Muuta aiheeseen hatarasti liittyvää:

http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/12/joulukalenteri-luukku-20.html

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Ystäväkirja-haaste: Totuudet julki

Kiitos Heidi/ Vähäx vaikeeta?-blogista aikapäivää sitten antamastasi haasteesta. Hetken blogisi leipomuksia, virkattuja käsitöitä ja taidolla tuunattuja juttuja selatessa mietin, että herra varjelkoot, jos haaste sisältää kädentaitoja, mutta huh, onneksi kyseessä oli kysymykset.


(Haasteen säännöt menee näin:
1. Voit kopioida nämä säännöt postaukseen.
2. Kerro keneltä haasteen sait, ja mainitse Huvikumpuillaan-blogi haasteen alulle laittajana.
3. Vastaa Ystävä-kirjan kysymyksiin.
4. Kuva valinta täysin vapaa.
5. Haasta mukaan sinulle mieluisia blogeja.)


1. Nimeni... Äiti, ÄITI, ÄITIIIIII!!!! Joku vähemmän vaativa saattaa sanoa Maijaksi. Mutta sekin kannattaa varmuuden vuoksi täräyttää heti täysillä. MAIJA!!

2. Asun... 86-tien varressa siinä kohti, missä moni ohi ajava toteaa, että "Kuka hullu täällä asuu..". No minä!

3. Perheeseeni kuuluu.. Mukulat, animaalit ja paikallinen Bachelor.

4. Seuraavassa elämässäni olen... Kurki. Vaikka inhoan lintuja, niin symppaan niitä. Ja niilläkin on pitkät, aavistuksen liian laihat jalat.

5. En osaa.. Nukkua yöunia sukat jalassa.

6. Kerään... lastulevyisiä vanhoja keittiönkaappeja, rautaromua, vanhentuneita elintarvikkeita ja vielä isoja kiviäkin. Ei hyvä. Pisteet niille 99% tositeevee-nuorisosta, jotka keräävät "kokemuksia". Kokemukset ei vie tilaa.

Keräilyharvinaisuus: Fetajuusto


7. Haluaisin matkustaa... Katinkultaan, Okra-näyttelyyn ja Palsanmäen huutokauppaan. Oon siltä osin vaatimaton. 

8. Jos saisin kymmenen miljoona.. Maksaisin velat ja jos jotain jää, niin ostaisin peltoa, metsää ja peräkärryn.

9. Lempituoksuni.. Kaikki puhdas. Vastaan Dermosilin Vitamin E-käsisaippua. Siinä on taikavoima, jolla se poistaa käsistä minkä tahansa sonnanhajun.
This is it. Kuva lainassa Dermoshopista.

10. Elokuva jonka katsoin viimeksi... Se on niin rajoittunutta mitä pystyn katsomaan, kun niissä ei saa olla mitään 
a) jännittävää
b) väkivaltaista
c) pitkästyttävää
d) onnetonta loppua.
Harvassa ovat elokuvat, jotka täyttävät kriteerit. 

11. Jos olisin säätila olisin... Just sitä, mitä Foreca EI ennustanut.

12. Paras tv-ohjelma juuri nyt... Nyt on kuulkaa tällä tytöllä sillä saralla kissanpäivät: On Temptation Islandia, Sykettä, Huippujengiä, Katastrofikokkia, Unelmien poikamiestä ja vaikka mitä. Mutta kyllä ykkönen on Katastrofikokki. Se on sielua hivelevää vertaistukea.

13. Jos saisin päivän olla mies/nainen... Kuseskelisin kaivurin telan päältä

14. Inhokkiruoka... Niiiin monia. Vuohenjuusto on ehkä pahin. Jokainen vuohelan tuoksun tietävä osaa yhdistää miksi.

15. Hävettää tunnustaa, mutta... Suurkulutan Hesburgerin tuotteita, vaikka se on harhauttavasti markkinoitua ulkomaalaista tuotantoa, joka pitäis periaatteesta jättää ostamatta. Hairahtuvainen on hampurilaisperson mieli!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Eturivin oppilaat hoitaa nyt MAVI:n verkkotentin

Koska maanviljelyksessä eletään sitä aikaa vuodesta, ettei tarvi muuta ku miettiä, että mitä tekis ylimääräisellä rahalla, niin iloksemme MAVI on kehitellyt meille kehittävän verkkotentin, pakollisen tietysti. Muu kansa väritelkööt aikuisten värityskirjoja, viljelijäkunnalla asiat on niin paljon paremmin.

Oon lykännyt tätä typeryyttä jo jonkin aikaa, mutta nyt Vuoden siivooja tarttui aiheeseen blogissaan ja jeesaa kollegoitaan. Tämä linkki tulee auttamaan sinua tässä järjettömyydessä. Kysymykset vaihtelevat jonkin verran ja järjestystä muutellaan ovelasti, joten Vuoden siivoojan vinkkien lisäksi tarvit hieman maalaisjärkeä ja mahdollisesti googlea.

Linkki pelastukseen (sisältää kansalaistottelemattomuutta)

Lue oheinen opetustarina ja aloita oma taistelusi kohti ammattipätevyyttä.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Hiiren Mainilan laukaukset

Lauantaiyönä tajusin taas olevani hyväuskoinen hölmö. Tajusin myös, että sanonta "Kun kissa on poissa, hiiret hyppii pöydillä", pitää kirjaimellisesti paikkansa. Tarina alkaa niin, että löysin edellisenä aamuna pöydältä pari hiirenpapanaa. Mutta kuten hyväuskoiset hölmöt tekevät, kuvittelin, että voihan ne olla jotain vanhoja papanoita ja nyt putkahtaneet vain esille, jostain, jonkun matkassa. Tai voihan ne olla vaikka palaneen kynttilän sydänlangan pätkiä. Kyllä ne voi olla. Kyllä niiden täytyy olla.

Että ei meille nyt taas hiiriä ole voinut tulla. Aiemminhan niitä kyllä oli. Sen uuvuttavan taistelun lopulta voitin pari vuotta sitten, mutta siihen voittoon tarvittiin se äärimmäisin ase: Kissa. Kun kissa tuli taloon, hiiret menivät samalla ovenavauksella ulos. Olin onnellinen. Kissa nousi arvoon arvaamattomaan ja asemansa on vankkumaton. Lauantaiyönä kissa oli ulkona. Ja niin tilanne eskaloitui. 

Olisi pitänyt tajuta, että ne kaksi papanaa olivat varoitus: Ikään kuin hiirten Mainilan laukaukset. Olisi pitänyt varustautua. Lauantaiyönä nimittäin syttyi sitten sota. Papanoita oli kaikkialla. Jopa tuttipullon tuttiin oli jyrsitty reikä. Nerokasta terrorismia.

"Yks yö ulkona, YKS YÖ!"

Turvallisuudentunteeni järkkyi. Teki mieli itkeä. Onneksi kissa tuli ulkoa sisälle ja asettui passiin keittiön välittömään läheisyyteen. Elämme maailmassa, jossa pieni kissa turvaa isoa ihmistä.

Eilen kissa oksensi olohuoneen villalankamatolle hiirenraadon. Ilahduin. 

Muuta aiheeseen hatarasti liittyvää:

http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2014/12/normal-0-21-false-false-false.html

http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/06/totuus-elaimista-eihan-siita-mitaan.html