tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kehittyvästi keskeneräinen

Suihkukahva meni rikki joskus ehkä parisen viikkoa sitten. Otin kahvan veks ja suihkuttelu on sittemmin jatkunut ilman kahvaa. Mietimme yksi ilta, että jossain muussa taloudessa tämä olisi ollut asia, jonka seurauksena olisi lähdetty ostamaan uutta. Ihmettelen, jos saamme uuden kahvan ostetuksi ennen vuotta 2017.



Rupesin kelailemaan, niin näitä samankaltaisia kohteita ei tästä talosta puutu. Vanhassa talossa on vaan pakko sietää kompromisseja. Ei kenenkään aika, rahat ja viitseliäisyys vain riitä pitää joka nurkka kuosissa. Ulko-oven kahva on puuttunut jo useamman vuoden. Se on jo niin normaali olotila, ettei sitä edes huomaa. Liekköhän huomaisin, vaikka koko ovi puuttuisi..


Aina ei lämmityskään ole pelannut aivan tasaisimmalla tavalla. Vanhan isännän valtakaudella nurkkahuoneeni oli välillä niin kylmä, että nukuin täysissä tamineissa, pipo päässä ja lapaset käsissä auton sisätilalämmittimen huristessa sängyn vieressä. Sittemmin pojasta tai vävystä polvi paranee ja nurkkahuoneessakin pärjää ilman toppahaalaria.




Hellanlevyistä 50% on jättäytynyt eläkeputkeen ja nappulat on poistettu käytöstä. Kaksi jäljellä olevaa uurastavat sitten näidenkin edestä. Uusi liesi ei siis ole vielä millään lailla ajankohtainen.

Tiskikone sentään uusittiin vajaa kymmenen vuotta sitten. Edellinen rupesi käryämään. Vanha isäntä makasi sohvalla, kun hänelle ilmoitimme, että tiskikone savuaa. "Laita liesituuletin päälle", kehotti vanha isäntä. Joku heikkohermoisempi olisi saattanut nousta sohvalta.

Vessan lavuaarin alla kaapissa on edelleenkin ämpäri, koska en osannut asentaa putkea aivan riittävän tiiviisti. En usko, että ämpäri on ihan hetkeen siirtymässä toisiin tehtäviin.

Kun joka puolella on jotakin laittamista ja keskeneräistä, siihen tottuu ja turtuu. Uusi ongelma saa siirtyä vain jonon jatkoksi. Ihminen on sopeutuvainen. Pitkään meillä ei tullut suihkusta lämmintä vettä, kuin noin kahden minuutin ajan aluksi. Siihenkin tottui niin hyvin, ettei asialle oikein tehty mitään. Viime kesänä isompien projektien yhteydessä jotakin (?) sitten uusittiin ja nyt tuntuu ällistyttävältä suihkutella lämpimässä vedessä. Ei tarvi vuorotella lämpimähköjen sekuntien aikana ja kiilata saunasta kiireellä, jotta ehtisi parhaimmille apajille.

Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta ei tästä boheemista tilanteesta yksin vanhaa taloa voi syyttää. Suurempi vika taitaa istua tässä romahtamispisteessä olevalla tuolilla. Nostan hattua teille, joiden taloissa kaikki on edes suurin piirtein kohdillaan. En käsitä miten teette sen.

Melkein realistista (Kuva ei olekaan meiltä, vaan Iltalehdeltä nyysitty)

12 kommenttia:

  1. Tuo voisi olla kuin suoraan tältä näppikseltä :D Minä koitan aina hokea, että romantiikkaa se on rappioromantiikkakin... ja onhan se jännittävää, kun ei koskaan voi etukäteen arvata, mikä kahva milloinkin jää käteen ovea avatessa. Joskus meinaa epätoivo iskeä, joten on tosi lohdullista tietää ettei entropia vallitse ainoastaan meillä. No, ei meitä ainakaan kerskakulutuksesta voi moittia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mua kieltämättä vähän rupes hirvittämään, kun tätä kirjoittaessa hieman silmäilin ympärilleni.. Että oonko ihan normaali, kun en edes huomaa näitä erityisominaisuuksia.. Helpotus kuulla, että ei olla ainoita näin "prameissa" olosuhteissa :D

      Poista
  2. Voi, kun vaikuttaakin tutulta. Käykö teillä vieraat asioita kommentoimaan, että tuonkin tekis parissa minuutissa, jos vaan alkasit? Meillä on suihkussa ihan OK kahva, mutta vähän se vuotaa, vuoden on kylppärissä ootellu uusi kahva, mutta mitäpä sitä vaihtamaan, kun entinenkin toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, yllättävän vähän kyllä kukaan kommentoi. Joskus joku saattaa joutessaan korjatakin jonkun jutun. Reippaimmat kaverit tosin rupeaa aina siivoamaan, kun tulevat meille :D Mutta sen oon huomannu, että toisen yritystoimintaa on hirveän helppo just silmäillä sillä silmällä, että mitä tekis toisin. "Tuonkin kyltin vaihtaisin vähän siistimpään." "Tuo sisäänkäynti ei oikein erotu kunnolla." "Kannattais päivittää tiheämmin facebook-sivua" jne. Ne ystävälliset korjauskehdotukset joskus otti niiin aivoon, kun kädet oli töitä täynnä, vaan itse tulee tehtyä ihan samaa. Nyt ei ois pahitteeksi, että tekisinkin korjauslistan ja aikataulun.

      Poista
  3. Hoho! Nauroin ääneen! Ja vuosikausiin ei hellassa ole ollut ne numerot näkyvillä, ainakaan uunin namiskoissa. Ja yläkerran vessassa oli tosi kauan se säiliön kansi irti, kun joku keppi piti sitä jotain juttua ylhäällä, ettei se lorise koko ajan :D. Mutta joku sen senkin korjasi. Mulla on muuten ylimääräinen suihkupää. Voit saada sen, vaikka en tiedä passaako se noihin kierteisiin.
    -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ollu niin onnellinen, ettei tarvi enää korvat höröllä kuunnella sitä vessanpyttyä, että eihän se vaan lorise siellä. Oli se sekin... Se kolmas levy hellalla toimisi, mutten saa sitä namiskaa siihen enää. Se neljäshän ei toimi, vaan polttaa sulakkeen. Ja siitä oon muuten tosi onnellinen, että se keittiön tason lamppu ei enää roiku. Sähkömies ruuvasi sen kiinni viime viikolla.

      Poista
    2. Niin ja jos se sun suihkupää on ihan karvalakkimalli, niin passaa todennäköisesti.

      Poista
  4. Hihiii, tutun kuulosta. Meillä noi rempallaan olevat jutut on jostain syystä keskittyneet varsinkin vessoihin :D Pikkuvessan pönttö muka korjattiin kun liritti vettä koko ajan, noh, ei liritä enään vaan nyt se on sitten jo ainakin vuoden lorahdellut sellasella äänellä (tasasesti), että poika ei meinannu uskaltaa nukkua omassa huoneessaan ku pelkäs sitä ääntä. Pesuhuoneen vessan pönttö oli tooooosi pitkään silleen, että sen pysty vetään vaan jos nosti säiliön kannen ylös ja väänsi jotain namiskaa. Mutta kyllä ne JOSKUS tulee korjattua tai sitten ei. Muitakin epäkohtia löytyy ihan riittämiin, mutta ihan totta niihin tottuu niin, että jos ne joskus korjaa niin tuntuu ihan oudolta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin, vessoihin ne pesiytyy!! Piti höristä ääneen, kun kuvittelin, että joku vähän fiksatuimmista oloista tuleva vieras neuvottomana taistelee sen pytyn kanssa, että miten sen saa vetästyä :D Meillä vois mennä jotenkin näin: Vieras: "Missä teillä on vessa?"
      Minä: "Siinä nurkan takana. Älä ihmettele, kun laitat valot, niin alkaa kuulua hurina. Se toimii silleen. Kun vetäiset, niin voit joutua painamaan kaks kertaa sitä nappia ja jos joudut, niin käsienpesuhanasta tulee sen jälkeen tulikuumaa vettä, mutta oo nopea. Ja jos yläkerrassa joku sammuttaa valot, niin sullakin sammuu ne, mutta laita vaan uudelleen päälle, pytyltäkin yltää. Ja jos se ovenkahvan ruuvi tippuu, niin ruuvaa vaan takas paikalleen. Ja laita muuten kiinni se ovi sitte lähtiessä, ettei koirat mene tyhjentään roskista." :D So simple!

      Poista
    2. Aaaahhhhhaaaaa, päivän parhaat naurut :D So simple just näin :D

      Poista
  5. Meitin isäntä on niitä, joilla asiat ei oo rempallaan. Pätee kyllä enempi siihen konehalliosastoon, täällä kotona se tekee jotain vasta sitten, kun kerron tilanneeni maksullisen korjausmiehen. Semmonen nyhrääminen pakkaa kyllä välillä ärsyttämään. Vessa-asia on meillä ihmeen hyvässä kunnossa, oli nimittäin pakko tehdä pari vuotta sitten kylppäriremontti, koska laatat alkoi putoilemaan seiniltä ihan omia aikojaan.
    En muuten muista, että olisin ikinä tarvinnut yhtä aikaa enempää kuin kahta hellanlevyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halli painii niin eri tärkeyskategoriassa, totta. Mulla oli yli kaksi vuotta uusi vessanpytty eteisessä odottamassa vanhan isännän asennusinspiraatiota. Yli KAKSI VUOTTA odotin ja odotin, eikä inspiraatiota kuulunut. Sitten tilasin asentajan. Opin, että ennemmin kannattaa laskea elämänsä vaikka ässäarvan varaan, kuin käppänän inspiraation.

      Poista

Anna paukkua