lauantai 28. maaliskuuta 2015

10 asiaa, joihin tarvitaan siskoa


Jokaisella tulisi olla sisko, koska on asioita, joissa vain sisko voi auttaa.



  1. Rehellinen mielipide
Maailmassa on yksi ainut ihminen, joka pystyy rehellisesti kertomaan kuinka elähtäneeltä näytät tai olet ääliö. Välttämättä ei tarvitse edes kysyä, vaan hän kertoo kysymättäkin.


  1. Vaatteiden kierrätys
Omia vaatteita ei tarvitse lainkaan niin paljon, koska voit lainata tarvittaessa aina siskolta. Yleensä lainaamalla pystyy keplottelemaan koko vaatteen omaksi.

  1. Avun pyytäminen
Sisko on se ihminen, jota voit huoletta pyytää lapsenvahdiksi kolmatta iltaa peräkkäin tai hakemaan sut aamuyöllä pikkujouluista. Hän kyllä kertoo, milloin Kilauta kaverille-korttisi ovat käytetty loppuun. 

  1. Tuuraaminen
Aina vaan ei kerkiä kaikkialle, silloin sisko voi tarvittaessa tuurata sua hetken. Esimerkiksi passin tai arpajaispalkinnon nouto luulisi hoituvan samannäköisellä siskollakin.


  1. Epämiellyttävät tehtävät
No ketäpä muuta voi pyytää puristamaan viiriäisenmunan kokoisen näppylän selästä tai lainaamaan sheiveriä ja hammasharjaa.


  1. Tappeleminen
Siskon kanssa voi tapella kontrolloimattomasti täysin siemauksin ilman rasittavia sopimisrituaaleja. Sen ärsyttävän työkaverin kanssa tuskin kuitenkaan voi mäiskiä toisiaan nyrkein ilman, että kukaan lopulta pahastuu.

  1. Päätöksen teko
Joskus vain on asioita, joiden päättäminen on vaikeaa. ”Ostanko tämän takin?” ”Vaihdanko työpaikkaa?” ”Otanko Hopeatoffeeta vai Tsinuskia?”. Sisko pystyy puhelimitsekin esittämään muutamia ratkaisevia kysymyksiä, joiden avulla päätöksenteko selkiytyy. Jos käytössä ei ole siskoa, silloin ainoastaan psykologi pystyy auttamaan, jos hänkään.

  1. Ilmoitusluontoiset asiat
”Tulen teille yöksi.” ”Lainaan sun autoa.” jne. Säästyy kamalasti aikaa ja vaivaa, kun ei tarvitse kysellä ja sovitella.

  1. Taantuminen 12-vuotiaaksi
Siskon seurassa voi taantua takaisin lapsen tasolle ilman, että hän välttämättä edes huomaa. ”Ollaanko piilosta?” tai ”Mää istun etupenkillä!” ovat siskon seurassa aivan normaaleja lauseita.

  1. Haiseeko mulla henki?
Voi sitä ahdistavaa tunnetta, kun ei ole aivan varma, että haiseeko henki pahalle. Kas, hönkäise siskoon päin ja saat välittömästi analyysin tilanteestasi. Hikianalyysi kaupan päälle! 

Kuva bongattu Facebookista Linkki kuvaan


3 kommenttia:

  1. Oi niin ihanaa! Minulla ei ole siskoa, sisko on se jota olen aina elämääni kaivannut. Onneksi on kaksi veljeä <3

    VastaaPoista
  2. Oi niin ihanaa! Minulla ei ole siskoa, sisko on se jota olen aina elämääni kaivannut. Onneksi on kaksi veljeä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljetkin on erittäin käteviä, mutta siskolla on nämä omat osa-alueet. Kyllä perhe vaan kokonaisuudessaan on paras, kaikessa raivostuttavuudessaankin.

      Poista

Anna paukkua