tiistai 10. helmikuuta 2015

Maijan kiitollisuuspalsta



Maijan kiitollisuuspalsta Osa 1



Liian usein sitä urputtaa huonosta palvelusta, tuotteesta, tai no ihan kaikesta. Sitten, kun jossain on ihan supermyyjä tai paras paikka, niin siitäpä niin helposti ei sitten tulekaan huudeltua. Vaan nyt huutelen! Tälle palstalle ei pääse miljoonalla eurollakaan, vaan olemalla spesiaali. Ja hei, mietippä omalla kohdallasi mitä listaisit, ja ps. älä pihtaa niitä omana tietonasi. Mikä jostakin paikasta tekee spesiaalin?!






IKH Oulu. Aivan paras paikka. Mene ostamaan ruuveja, niin Pekka myy sulle myös porakoneen, sirkkelin ja rasvaprässin. Täällä ei tarvi harhailla kahta tuntia hyllyjen välissä eksyneenä, vaan saa oikeasti apua ilman, että täytyy jonottaa pyörtymisen partaalle saakka. Asiointi ei vaadi kilkuttimia haaruksissa.


PP-traktori Kempele. Kun muualla nostetaan kädet pystyyn, kun etsit osia koneeseen, joka ei ole "aivan" 2000-luvulta, niin Pertti simsalabim, taikoo ne osat jostakin. Täällä mahdotonkin on mahdollista.


Lounasravintola Kirsikka, Oulu. Niin hyvää ruokaa, että aivan itkettää. Ja ihanaa rieskaa. Tämä on siellä Vehon yläkerrassa, tänne ei ihan sattumalta eksy. Ja saa mennä haalareissa, niin siellä suurin osa muistakin on.


Autogrilli Oulu. Jos kaikki Oulun mukavat tytöt on kerätty yhteen työpaikkaan, niin tänne. Hymy ei hyydy, vaikka allekirjoittanut valkkaa tilaustaan hitaasti ja hartaasti ja ”ilman kinkkusiivuja, ja ilman sipulia, ja ilman sitä ja tätä ja paljon taas sitä”.


Limingan terveyskeskus. Homma toiminu joka kerralla paremmin ku hyvin. Sydämellisiä tyttöjä ja poikia talo täynnä.


Uusi Seurahuone Oulu. Joo, en oo ihan joka viikkoinen vakkariasiakas ko.mestassa, vaan olin täällä häävieraana ja kaasona syksyllä, ja siellä kyllä homma toimi enemmän, ku ikinä vois toivoa ja onhan se upea juhlatila. Paaljoon spesiaalipointseja. 


Mummot. Mummomafia astuu arvoon arvaamattomaan viimeistään siinä vaiheessa, kun saat lapsen ja tajuat kuinka pihalla olet. Mummuosastosta muodostuu oman elämäsi Karhuryhmä.

Mummut in da house, kuva mtv.fi

2 kommenttia:

  1. Niin, olikos tämä kirjanpito jo niitä maataloustukiuudistuksen mukaisia kirjanpitoja? Olisit nyt Maija-hyvä muistanut osoittaa kiitollisuutta myös sille, joka meitä muistaa ja meidät suosta nostaa, elämämme helpoksi ja yksinkertaiseksi tekee, tuolle äidinsylinpehmoiselle ja arjessamme mukana ahkeroivalle, joka edeltämme nietokset tasaisiksi tarpoo ja räntäsateen räimiessä sateenvarjollaan suojaa, sille joka saa meidät alati aurinkoisiksi ja yhä ylevämmiksi, kyyneleemme kuivaa ja luuvalon polvistamme poistaa... Maaseutuvirastolle! Unohditkos Maija tuon? Ei Maija unohtanut vaan testaapi meidän sisälukutaitoamme hän. terv.Kiitollisuuskirjanpitoa myös kannattava Rikkaruoho

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitollisuuskirjanpito on ainut lisäys paperisotaan, mille olis perusteita. Mutta kas kummaa, kun tämä jokapäiväinen leipämme unohtui listasta. Joudun kyllä myöntämään, että noin ylevää (ja realistista) kiitosta en kyllä olisi saanut aikaan, vaikka oisin ottanut aamulääkkeet triplana :O

      Poista

Anna paukkua