Terveisiä Heinijärveltä!

Eilen tuli vain yhtäkkiä tunne, että kirjaudunpa pitkästä aikaa bloggeriin ja katson miltä siellä näyttää. Sitten alkoi taas tarinat jotenkin syntyä itsestään ja yhtäkkiä mulla olisikin useampi postaus julkaistavana. Blogin kirjoittaminenhan ei varmaan ole enää edes mitenkään ajankohtaista tai muodikasta. Mihin näitä nykyään edes kuuluisi julkaista?  Tänä päivänä pitäisi varmaankin tehdä podcastia (piti googlettaa miten se kirjoitetaan..) tai vähintään tubettaa, ja mielellään tekisin niitäkin, jos joku atk-jannu hoitaisi kaiken tekniikan ja minä saisin tuottaa sisältöä. Koska jannuja ei ole olemassakaan, on tyytyminen mummokansan metodeihin. Joku varmaan vielä kuitenkin lukee, ainakin toivottavasti, koska luettu teksti on, kuin voiteluainetta aivoille: Suoraan kasiysikymppistä aivolohkoihin.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen 2014 ja löysin lukijani ihanan nopeasti. Rakastin kirjoittamista ja se tuli luonnostaan. Se ei oikeastaan ole muuttunut, vaikkakin pikkulapsiaika surkastutti mun aivan kaiken luovuuden. Ei ollut aikaa ajatella, ei pysähtyä, niin ei aivot silloin tuota mitään "ylimääräistä". Tiesin kuitenkin, että luovuus palaa ennalleen sitten, kun helpottaa.

Se, mikä rassaa eniten, on tämä somemaailma kokonaisuudessaan. En yhtään jaksaisi olla joka kanavassa kiinnostava tai edukseni. Optimoida näkyvyyttä. Opetella algoritmeja. Koen, että tämä perinteinen tapa tuottaa tekstiä ei oikein löydä helposti osaansa tässä kuviin keskittyvässä pintaliihottamisessa. Sellainen ihan tavallinen, arkinen aitous ei välttämättä löydä kanavaansa. Mitään muutakaan en tosin osaa, enkä halua tarjota. Somemaailma on tällä hetkellä liiketoimintaa, jossa tavalliset ihmiset yrittävät sompailla ammattilaisten joukossa, ja lopputulos on kaupallinen hämmennys.

Oon kevään tehnyt kovasti hommia opetellen uutta kaikissa maatilan töissä. Lapset aloittivat päiväkodissa (olis kannattanut aloittaa jo ajat sitten) ja se toi mukanaan uuden arjen. Kylvöt oli kyllä työläine riistapeltoineen aika kova rypistys, mutta selvittiin. Toivon, että löytäisin nyt tähän maatalousyrittäjän hommaan sellaisen tunteen, että tämä vois oikeasti olla mun juttu, eikä jotain, jonka kanssa tuun toimeen.

Somettamisesta tai blogista tuskin otan stressiä jatkossakaan. Kirjoitan, kun kirjoituttaa. Laitan kuvia, jos tulee hyviä, ilman filtereitä. Oon iloinen, kun kuljet matkassa ja annat elonmerkkejä itsestäsi. Että täällä me ollaan, tavalliset ihmiset, arjen keskellä.

Mukavaa pääsiäistä!

Ha! Sain joulukoristeet vaihdettua pääsiäiskoristeisiin. Näiden voimalla mennäänkin sitten vappuun saakka, jolloin talossa on taas uusi sesonki. Allekirjoittaneella on kuulemma taitoja haalata vintistä esille näitä koristeita kiitettävällä tahdilla, mutta toiseen suuntaan takaisin yläkertaan nämä ei lähde kulumallakaan. Pöh ja pah, turhaa niuhotusta.

Pajuja löytyi tällä kertaa ihan kotikujan varresta. Yhtenä vuonna Cabe
oli riehunut huudeilla niin tehokkasti, että jouduin aivan uurastamaan
pajujen metsästyksessä.

Mignonit odottaa tuolla kukkapussukoissa. Can't wait!
Mutta se on niin, että suklaamunia ei mennä syömään ennen sunnuntaita.
Se on sama., kun avais joulukalenterin etukäteen.

Ainut lintu, jonka kanssa tuun toimeen.

Tämän ihanan kortin myötä toivotan kivaa pääsiäistä! 

Ps. Joku oli löytänyt blogiini Googlen hakusanalla "Rakastumisen merkit". Tämä taitaa olla viimeinen osoite, josta siihen ongelmaan saa apua, mutta ei Googlekaan voi kaikkea tietää,  minusta puhumattakaan :D   <3 <3

Fak, olen metsänomistaja

Olen se, joka ei ala-asteella menestynyt metsävisassa. Se, joka tunnistaa juuri ja juuri koivun pihlajasta. Se, joka hirvijahdissa talsii sujuvasti 90 astetta väärään suuntaan. Se, jonka suurin vuosittainen metsäteko on joulukuusen haku. Olen se, kenen päässä hirvikärpänen saa skorpionin mittasuhteet. Se, joka hyppää sujuvasti Maaseudun Tulevaisuuden metsäsivujen ohi ja se, jolla oli juuri metsäkurssin aikana tärkeämpää tekemistä. Ja TADAA, nyt olen metsänomistaja!

Maatilan kylkiäisenä tulee useasti metsää vähän samaan tyyliin, kuin ostat mustikkakeittoa, niin saat kylmälaukun kaupan päälle. Kylmälaukun kanssa on vaan helpompaa, kun tietää mitä sen kanssa tehdään. Metsän kanssa ei a) tiedä mitä sen kanssa tehdään b) missä se on.

Vanha isäntä kuulostaa ihan kakadulta, kun yrittää jankuttaa tarvittavista metsänhoidollisista toimenpiteistä. Papukaijan sanoma on se, että jossain paikassa X täytyis tehdä _no jotain_, hakata? harventaa? mitä lie..

Metsä on mörkö, jonka kimppuun käyminen vaatisi ninjamaisia otteita. Toistaiseksi olen ajatellut, että kiireellisempiäkin kohteita on. Metsä kasvaa käsittääkseni hitaasti, mutta kun tarpeeksi vetelehtii, metsä menee ohi.

On aika poistua mukavuusalueelta. Taistelun lopputulos tuskin koskaan on allekirjoittanut harppomassa gasellimaisin askelin metsässä, kyykäärmeitä uhmaten, hirvikärpäsiä hampaiden väliin murskaten, moottorisaha vimmatusti päristen. Riittävä lopputulos olisi se, että tietäisin noin sinne päin metsän sijainnin ja tarvittavat toimenpiteet. Savotta se on siinäkin.