perjantai 23. lokakuuta 2015

Muotiosio: PowerBoots

Sopii vauvasta vaariin.
Kunnon blogissa käsitellään tietysti muotia, joten nyt on tässäkin blogimaailman moniottelijassa aika julkaista muotia koskeva postaus. Ensimmäinen muotiosio käsittelee piireissä erittäin suureen suosioon nousseita POWERBOOTSEJA, ts. karvasaappaita.

Siinä missä heppatytöillä on kaikilla samanlainen 70 euron tupsupipu, Powerbootsit kuuluu heimopukeutumiseen useilla eri aloilla: maataloudessa, metsästyksessä, kelkkailussa jne. Oikeastaan kaikissa ulkoilmalajeissa Powerbootsit ovat ohittamattomat.

Niiden teho perustuu siihen, että vaikka tuntuvat jaloissa siltä, kuin molemmat kintut olisivat kipsattuna polvitaipeeseen saakka, siinä vaiheessa alkaa naurattaa, kun muut hyppelehtivät kylmissään varpaat kipristellen, ja Powerbuutsit sen kun keittävät sukkamehua.

Vanha isäntä typisti kolmisenkymmentä vuotta sitten sirkkelillä itseltään jalkaterän poikki. Sittemmin hän on käyttänyt Powerbuutseja kesät talvet. Jalkaan ei nimittäin ole onnistunut toimivaa proteesia rakentamaan kuin Powerboots. Ne pysyvät jalassa vaikka ilman jalkaterää. Tosin huhu kertoo, että kerran traktorin lähtiessä valumaan alamäkeen, vanha isäntäkin joutui pistämään juoksuksi. Mies lähti, saappaat jäi.

Jotkut tottumattomat inisevät, ettei karvasaappailla pysty ajamaan autoa, jalan ollessa tönkkönä, mutta se on tottumattoman puhetta. Tarvittaessa karvasaappaat taipuvat kyllä vaikka niskan taakse.

Pohjien innovatiivisesti muotoillun kuvion tunnistettavuuden johdosta joutuu jonkin verran varomaan liikkeitään. Esimerkiksi kuusivarkaissa saappaat toimivat huonosti, koska maanomistaja voi helposti todeta liikkeellä olleen jonkun tästä perheestä. Nyt saappaat alkavat tosin olla jo maailmanlaajuisesti niin suositut, että kenenkään joulukuusta ei tohdi mennä takavarikoimaan pelkän kengänjäljen perusteella.


11 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, minä oon tullut toimeen tähänastisen elämäni ilman Powerbootseja! Suositukset on sulla kyllä niin hyvät, että ehkä on aika kokeilla. Kai teidän tontilla sentään jollain on Sievin turvajalkineet? Niitä ilman en oo pärjännyt ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups ja anteeksi, ylläolevasta jäi nimi pois.

      Poista
    2. Tietty, kesällä hiihtelen sieviläisillä. Siitäpä tulikin mieleen, että seuraavassa muotiosiossa täytyy olla sen vuoro! Laittakaapa kuvia viranomaisenvalvoma@gmail.com omista luottomonoista!

      Poista
    3. Mä en ehkä kehtaa laittaa mun luottokengistä kuvia. Ne on niin luokatomassa kunnossa. :D Justiinsa katsoin jotain vanhoja facekuvia, niin jumankekka, kun on ollu samat kengät kymmenen vuotta sitten...

      Poista
    4. Uskolliset on, kun kymmenen vuotta jo tallustaneet! Mulla ei powerbootdit menny ihan kymmentä vuotta, kun rupes tuleen sohjo sisälle. Olivat menneet halki.

      Poista
  2. Sievin nimiin vannotaan täälläkin! Yhdet kesämallin ns mukasandaalit, yhdet umpinaiset ja talvimallin nilkkureilla villasukilla vahvistettuna menee yli 30 pakkasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia! (viranomaisenvalvoma@gmail.com) Saan kuvamatskua muotiosio kakkoseen. Talvimallit persottais, ku raskis investoida.

      Poista
  3. Jatko-osaa odotellessa; ulkopukeutumisen abc vaatepuolella. Onko ok kolata lumia toppahaalarissa ja onko työvaate (esim Dimex) ihan normaali syysasu puutarhatöissä muidenkin mielestä? Siinä on nimittäin älyttömän hyvin taskuja ja hyvä pinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muita takkeja ja housuja ei viitsis käyttääkään. Kiitti vinkistä, muotiosio tulee laajenemaan!

      Poista
    2. Saan joskus huomautuksia kun meinaan lähteä perheen yhteiselle pyörälenkille työhaalareissa - mutku siel on kaikki tarpeelliset tarvikkeet aina mukana nenäliinoista puukkoihin :)

      Poista
    3. Kaikki tuntuu työhaalarin jälkeen yhtä mukavalle, kuin lateksipuku pakkasella. Siksipä ne tilaisuudet harvenee harvenemistaan, joihin viitsii oikein tälläytyä "pyhiksiin". Onneksi mukavuudenhaluisia on muitakin!

      Poista

Anna paukkua