tiistai 6. lokakuuta 2015

Helpotuksen hetkiä

Googletin hakusanalla "ihmisen parasta aikaa" (Kyllä, minulla on liikaa aikaa ja teen liian suuria uhrauksia tämän blogin suhteen), eikä hakutulos antanut yhdeksikään vaihtoehdoksi, että puintiaika on ihmisen parasta aikaa. Olemme Googlen kanssa tismalleen samaa mieltä.

Puintiaika on ollu hanurista, syvältä, tiivistynyttä epätoivoa syksyisiksi päiviksi. Syitä tähän on lukuisia. En halua valittaa sateista, en edes niistä ykskaks yllätyksenä kirkkaalta taivaalta tulevista, koska ne kuuluu kaikkien murheisiin. Jollakin saattaa jopa jäädä nurmikko leikkaamatta niiden takia. Sen sijaan haluan valittaa siitä, että huolimatta kaikista huolellisista ennakkovalmisteluista, uskolliset puimurit ovat temppuilleet enemmän, kuin ikinä olisin osannut heiltä odottaa. Kopillisella on aina ollut temppunsa, mutta kopitonkin on muutaman kerran tänä syksynä vaatinut taikavoimia. Kopillisen temppuja on riittänyt, etten ole enää laskuissa mukana pysynyt. Uskollisuus on siis ollut koetuksella ja olen alkanut vaarallisesti googletella puimureita. Onneksi aika kultaa muistot ja ensi syksynä lähdemme taistoon tämän saman kaksikon kanssa, varmoina toisistamme, uskollisuutta vannoen.

Pannuhuone on taas ihan oma lukunsa. Sen suhteen en edes uskalla kirjoittaa mitään, mutta avaudun aiheesta kyllä kaikille puolitutuillekin, jotka erehtyvät kysymään mitäs teille kuuluu. Tätä viatonta kysymystä seuraa yksityiskohtainen avautuminen pannuhuoneen säädöistä. Huoltomies tälle aparaatille ilmestyy yhtä todennäköisesti, kuin Maria Magdalena.

Puintiaikana mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarmaa. Kaikki suunnitelmat vesittyvät, jos tulee konerikko, kuivaamon sammutusaika tai yllätyspouta. Ei semmoista äkkihyökkäyselämää loputtomasti jaksais.

Nyt tästä aiheesta uskaltaa jo kirjoittaa, koska vihdoin tämä prosessi on ohi. Aina ei nimittäin ole naurattanut. Nyt alkaa siis se jakso, jolloin aika kultaa tehokkaasti muistot. Elämä voittaa sittenkin. Ja tämän kesän jälkeen suurin tunne on kiitollisuus joka jyvästä, joka siiloon asti päätyi.

Remonttitunnelmia pimenevässä yössä

2 kommenttia:

  1. Kiitollisuus, se sama tunne jaetaan. Siitäkin huolimatta, että meillä ei oo monena syksynä ollut sama puimuri kuin edellisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä näytti, että jää koko sato saamatta, joten kaikki oli kotiin päin. Tulihan sitä paljon vähemmän, mutta se on nyt sivuseikka. Aivan valtavan helpottavaa nyt tavallaan laskeutua talveen (toki kynnetään, silppuroidaan jne.) ja jäädä odottamaan seuraavaa vuotta.

      Poista

Anna paukkua