Puutarhaunelmia

Tunnen, kuinka paineet kasautuvat hartioilleni. Selasin juuri lehtiä, joiden sivut huutavat alkavasta sesongista nimeltään puutarhanhoito. Siemeniä istutellaan, kohta laitetaan yksivuotisia kukkia purkkeihin, rykelmiin ja penkkeihin, siirrellään perennoja paikasta a paikkaan b, suoristetaan nurmikon reunostoja (kyllä, luin ko. toimenpiteestä lehdestä), perustetaan uusia penkkejä, kitketään rikkaruohoja, muotoillaan pensasaitaa ja tehdään kivetyksiä. Ja mikä tärkeintä, haravoidaan!

Jotenkin haluaisin olla ihminen, joka haravoi. Se toisi tunteen huolellisuudesta. Miesväki, joille olen kertonut aikomuksestani haravoida, ovat pitäneet tollona. Ruoho kuulemma kyllä kasvaa ilman haravoimistakin ja tottahan se on. Olen nähnyt omin silmin monena vuonna. Mutta haravointi on hyvän ihmisen mitta. Haravoiva ihminen on tunnollisen omakotiasujan prototyyppi. Sarjamurhaaja tuskin haravoi.

Omenapuutarha

Niinkuin monessa muussakin asiassa, kernaasti ottaisin sen lopputuloksen, joka kotipuutarhurien pihoilla on. Sillä erotuksella, ettei tarvisi tehdä vuosien työtä puutarhan perustamiseen ja tuntien raatamista lopputuloksen ylläpitämiseen. Tavallaan ymmärrän sen innostuksen. Pystyn samaistumaan näihin lehtijuttujen pihalla ahkeroijiin, mutten löydä geeniä itsestäni hakemallakaan. 

Lukemassani jutussa kerrottiin, että "työpäivän jälkeen puutarha kahisee kutsuvasti oven takana". Meidän puutarhassa on vaan se vika, ettei se kahise. Se on kuin kaupunkilainen bussipysäkillä: "Ku oon tässä vaan hiljaa, enkä katso mihinkään, niin tuokin ääliö tajuaa mennä ohi."

Hyötykasviyhdistyksestä päivää!

Muuta aiheeseen hatarasti liittyvää: