tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Luukku 8

8.12.2015

Joulukorttien kauneuskilpailut


Kuten viime vuonna kerroin, Meidän perheen yksi hupaisimmista jouluperinteistä on ehdottomasti  Joulukorttien kauneuskilpailut. Tässä vakavahenkisessä kilpailussa siis kaikki saamamme joulukortit kilpailevat kauneudesta, itsetehdyt kortit omassa sarjassaan ja kaupan kortit omassaan.Valokuvakortit on kuitenkin diskattu, koska siellä saattaisi syntyä epäreilua ylilyöntiasemaa. Jokaisella äänioikeutetulla on oikeus valita 3 kauneinta korttia. Jokaisesta 1.sijasta saa 3 Pistettä, 2.sijasta 2 pistettä ja 3.sijasta 1 pisteen. Lopussa se voittaa, kuka saa eniten pisteitä. 

Vuosien saatossa on muodostunut tiettyjä olettamia kuten "hileillä pärjää aina!" Ja toisinaan kortin saapuessa saatetaan jo postilaatikolla analysoida "Selvää kauneuskuningatarainesta".

Jotta riemua jatkuisi pidempään, järjestämme oman osakilpailun myös äidin luona, mumman luona ja siskon korteille. Kilpailun aikana korttien lähettäjien katsominen on kielletty, mutta lopputuloksen ratkettua sitten luetaan kortteja vielä moneen kertaan. "Ai tämä kortti on Kaitsulta!" ,"Mistä Liisi aina löytääkin näin päheitä kortteja!" ja "Kerttu joudutaan ehdottomasti diskaamaan!" :D  Niinpä jokainen on ikimuistoinen osa meidän joulua. 

Viime vuonna huomasimme, että äänioikeutetuilla miehillä on niin kummallinen korttimaku, ettei menestyjiä pysty oikeastaan arvaamaan etukäteen. Ajatella, että samalla maulla ovat valinneet tyttöystävänsä... 

Kauneuskuningatar 2014
Menestyjiä toisessa sarjassa
Perinne on ollut voimissaan jo sen verran monta vuotta, että kilpailuhenkisimmät pelaavat kovilla panoksilla. He valikoivat kortin maksimipistemäärä mielessään. Silti lopputulos aina yllättää ja kilpailun leikkimielisyys ja hyväntahtoisuus vievät voiton.


Koska palat varmasti innosta osallistua tähän vuoden halutuimman kauneuskuningattaren tittelin metsästykseen, voit lähettää oman ehdokkaasi osoitteella  
Maailman paras blogi: Viranomaisen valvoma
Paavolantie 97
91900 Liminka. 

Vaihdan tarvittaessa postilaatikon suurempaan, koska osallistujia tulee suurella todennäköisyydellä tuhansia. Helvata, meillähän menee koko joulu kuningattaren valinnassa!  
 


5 kommenttia:

  1. Onko sarjoja jaoteltu vielä kaupan kortteihin ja itsetehtyihin? Määrittele valokuvakortti? Sukulaislapset tonttulakki päässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://nakertaa.net/marsu/kuvat/ArttuJoulu3.jpg

      Poista
    2. Kyllä, jaottelu täytyy olla. Kaupan kortit on ehdottomasti omassa sarjassa. Valokuvakortti eli diskattu kortti on omasta kuvasta teetetty kortti. Kuvassa esiintyy esim. lapsia tai lemmikkejä. Semmoiset kuvakortit on kuitenkin saatettu päästää kaupallisten korttien sarjaan, jos kuvassa esiintyy vain esimerkiksi jouluinen asetelma tai tunnistamaton maisema, eikä täten etulyöntiasemaa synny. Nämä säännöt kuulostaa niin tärkeiltä, että alkaa ihan naurattaa :D

      Aww, ihana marsu kuva ja minitonttulakki. Hänet jouduttaisiin aivan ehdottomasti diskaamaan <3

      Poista
  2. Mä olin jo ajatellut, että postin nykyisen epäluotettavuuden vuoksi en lähetä tänä vuonna yhtään joulukorttia, mutta ehkä mun kuitenkin täytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oiski ylivoimainen katastrofi, jos Postin takia kilpailu jouduttaisiin perumaan. Onneksi tää vuosi on taas pelastettu.

      Poista

Anna paukkua