Ajoin muutaman vuoden ajan taksia ja viimeistään siinä vaiheessa opin, että koiraa ei ole karvoihin katsominen. Kusipää on kusipää, vaikka voissa paistais tai Lacostella kuorruttais. Siinä hommassa ihmisen näkee pintaa syvämmälle. Sielujen sympatia saattoi löytyä sen vähän juopomman näköisen kirvesmiehen tai radikaalimman nahkaliivin kanssa, kuin yhdenkään "erittäin tärkeän ihmisen" kanssa.
Ihminen lakkaa olemasta erityisen tärkeä, kun rupeaa itse luokittelemaan itsensä siihen ryhmään. Parhaita ovat he, joille muut ovat erityisen tärkeitä.
Tälle pariskunnalle sanoisin, että viikonloppuna minä tapasin teidät, kaksi erittäin tärkeää ihmistä, mutta te ette tavanneet ketään, ette tiedä kuka minä olen ja varsinkaan sitä, että kirjoitan teistä blogiini.
Se on kyllä kumma kuinka oma tärkeys pitää tuoda esille ja monesti oikein korostaen, varsinkin monesti lääkärit, nämä kaupunginvaltuutetut ja vastaavat. Huvittavaa oli kerran, kun asiakkaan kanssa katseltiin, että minkäslaista kaakelia sitä auton konttiin nostellaan, niin hänelle oli erittäin tärkeää selostaa lapsensa ammattia. :D
VastaaPoistaJa ajatella, että sitten meillä on esimerkiksi nykyinen presidenttipari, joka hurmaavasti kohtaa jokaisen ihmisen niin erityislaatuisen tärkeänä, että sotaveteraanikin kiitti tapaamisen olleen, kuin balsamia haavoille. Sitä sydämen sivistystä ei yliopistossa tai valtuustossa opeteta..
PoistaVähän myötähäpeä varmaan iskisi tuossa myyntitilanteessakin. Vanhemmat ihmiset paljon tykkäävät kertoa lapsistaan ja on ihana huomata, kun ovat ylpeitä heistä ja kuulla mitä tekevät ja missä asuvat, mutta oon minä näitä toisen ääripäänkin vanhempia tavannut...