perjantai 5. joulukuuta 2014

Ammattipätevyys, kiss my ass.

Päätin, etten koskaan kirjoita tänne ärsyyntyneenä, vaan odotan seuraavaan päivään, jolloin asiaan suhtautuminen on voinut pehmentyä. Joo joo, niin varmaan, tässä ei nyt jouda odottelemaan, kun raivo on ylimmillään! Ottaa niin tautisesti päähän tämä "kuljettajan ammattipätevyys" ja Trafi (on jo sanana niin vi***mainen, ettei viitsis edes kirjoittaa). Luin Maaseudun Tulevaisuudesta, että EU-direktiivin intohimoisen tiukka tulkinta on johtanut siihenkin, ettei esim. vaapapalokunnat saa enää jäädyttää luistelukenttiä tai täyttää maatilojen kaivoja, kun kuljettajalla ei ole pätevyyttä. Sitten vielä Trafin "johtava asiantuntija" Ari Herrala viisastelee, että "Koko kuljetusalan kannalta on merkittävää, että alalla toimivat ovat liikenteen vahvoja ammattilaisia, jotka pitävät ammattipätevyyttään yllä kouluttautumalla säännöllisesti".

Eli toisinsanoen vuosikymmenet työkseen alalla toimineet ukot istuu muutaman päivän kursseilla leikkimässä ja maksavat näistä leikkituokioista satasia ja sitten he ovat *simsalabim* saavuttaneet oikeen maksimaalisen ammattipätevyyden (joka haihtuu kuin tuhka tuuleen muutamassa vuodessa ja on aika istua koulunpenkkiin uudelleen).  Eli tässä tiukan tulkinnan maassa ei uskalla kohta kottikärryjäkään työntää ilman AMMATTIPÄTEVYYTTÄ, jonka saa vain näiltä tyhjänpäiväisiltä kursseilta seteleitä vastaan. Suomella ei ihan oikeesti oo varaa tämmöiseen paskaan! Vai mitä mieltä ootte? Jos joku muukin alkaa olla nitron tarpeessa, niin huutaa hep.

Uskaltaakohan tarttua aisoihin ilman ammattipätevyyttä?? Kuva agrimarket.fi

5 kommenttia:

  1. EU sais suksia kuuseen, mutta näköjään joku on ymmärtänyt, että tulkinnna voi tehdä viisaamminkin. http://www.talouselama.fi/uutiset/keksimme+yhden+teoreettisen+tilanteen++us+luistinratoja+saa+sittenkin+jaadyttaa/a2280915 ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, ei löytynyt linkistä mitään. Onkohan se poistettu ? :D

      Poista
    2. Laita toi googlehakuun. Sitä kautta tulee oikee linkki. Ilman kysymysmerkkiä siis. :D

      Poista
  2. Omistan ammattipätevyyskortin ja onhan se turhaa hommaa istua kurssilla jossa 99% sisällöstä on ns. Liibalaabaa. Rahastusta sanon minä!

    VastaaPoista

Anna paukkua