maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Luukku 7

7.12.2015

Tapahtui eräänä jouluna

Siitäkin huolimatta, että valmistaudun jouluun lokakuusta saakka, joka vuosi kapsahdan johonkin huolimattomuusvirheeseen. Viime jouluna se oli kinkkupussi. Ei nimittäin riitä, että omistaa sen seitsemää sorttia paistopussia: Isoa paistopussia, paistopussia, ja kinkkupussia. Täytyy nimittäin ostaa kaupasta ISOJA KINKKUPUSSEJA. Yritimme survoa kinkkua joka ikiseen versioon siinä onnistumatta. Hetken aikaa paniikki hengitti takaraivossa; onhan yksi perheenjäsenistämme listannut kinkun ainoaksi asiaksi, jota odottaa joulussa, joten sen suhteen on onnistumispaineita. Kun pikainen naapuriaputiedustelu ei tuottanut pussimaista tulosta, neuvokas perheenjäsen googletti asiaa niin kauan, että opimme korvaamaan kinkkupussin foliolla. Kinkku onnistui ja joulu oli pelastettu.

Kauppalistaa tehdessä mantelit putoaa aina listalta, koska "niitä on lukuisia pusseja varastossa". Tarkempi tutkiskelu kuitekin osoitti, että ne olivat vuosikertaa Parasta ennen 2009. Ei se kumma sitten olekaan, että maistuvat vähän lastulevyltä. Noo, elämä on riskejä täynnä. Puurolautaseltaan mantelin löytäneen kannattaakin käyttää ainokainen toiveensa siihen, ettei saisi ripulia.

Yksi suurimmista jouluvirheistäni tapahtui muutama vuosi sitten, kun syyllistyin kuusivarkauteen. Käytännössä en aivan tiennyt, että kenen puolella tässä ollaan sahan kanssa liikenteessä, ja kuusi oli sopivasti tien laidassa. Sinällään varkaus ei olisi varmasti haitannut ko. metsänomistajaa (kuka se nyt olikin muutamasta tutusta herrasmiehestä), mutta siitäkin huolimatta tunsin koko joulun ajan painostavaa syyllisyyttä. Umpirehellisen ihmisen ei siis kannata liikkua "ei kenenkään maalla" joulukuusta hakiessaan, koska syyllistyminen voi tapahtua niinkin pienestä. Muut yrittivät lohduttaa, että olin tehnyt metsänhoidollisen palveluksen ko. kuusen omistajalle, kun olin kaatanut noin epämuodostuneen yksilön, mutta ei se paljon lohduttanut. Varas kerran, varas aina. Nyt olen digitalisoinut kuusenhaun eli ladannut kännykkään sovelluksen, jolla pystyn paikantamaan itseni omille kuusiapajille.

https://www.facebook.com/viranomaisenvalvoma/?fref=ts

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Luukku 6

6.12.2015

Miltä joulu todellisuudessa näyttää

Panostan blogissani arkirehellisyyteen myös jouluna, joten paljastan muutamia seikkoja joulun todellisista kasvoista. Apuna päivityksen teossa ovat olleet muutamat luotettavat realismitontut. Kiitos heille kuvista, joiden avulla joulutunnelma on taattu.





UPEAT JOULUPAKETIT KRUUNAAVAT LAHJAN
Paketointi on merkittävä osa lahjan viehätystä. Joka vuosi kannattaa panostaa teemaväriin, näyttävää nauhaa unohtamatta.



Teemaväri jep, näyttävä nauha jep, näyttävä kokonaisuus, todellakin JEP!


KISSAN JA KOIRAN TUNNELMALLINEN JOULU

Aww, miten suloista. Lämpimässä on ihana kölliä kaverin vieressä. Kuva Tunturisudelta.




Joku marssijärjestys se on pidettävä joulunakin.Kuva tosielämästä.


MINIJOULUTÄHTI TUO JOULUN KOTIIN

"Minijoulutähdet ovat värikkäitä ja helppoja joulukukkia", kertoo Kaikkien aikojen joulu-lehti
Helppo on juu; saada hengiltä jo hyvissä ajoin ennen joulua.

LAHJAKSI ITSE VIRKATTU PANNUNALUNEN ILAHDUTTAA SAAJAANSA



Kuva lainattu juurilifestyle.fi:stä, koska edelleenkään vastaavaa ei ole valmistunut tässä huushollissa
Sen sijaan valmistamme virkattuja koiran kipalakkeja.

JOULUKRANSSI KRUUNAA KODIN SISÄÄNTULON

Tässä talossa näyttää asuvan  joulu
Ja toisilla se on vissiin sitten joulu ainainen.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Luukku 5

5.12.2015

Pikkujoulukausi

Pikkujoulut, ah ihanuutta. Niiden ohittaminen joulukalenterissa ei tule kuuloonkaan, koska kyseessähän tulisi olla koko vuoden kohokohta. Entisenä taksikuskina olen päässyt seuraamaan tätä loppuvuoden kuherruskuukautta hyvinkin, jopa liian, läheltä. 

Veikkaisin, että tänään on yksi vuoden kiivaimmista pikkujouluilloista. Ollaan sopivasti jaksettu odottaa joulukuun puolelle, mutta aikaa toipua jouluun mennessä vielä on. Mitä ajankohdan odottamiseen tulee, niin pikkujouluja voidaan toki viettää vaikka helmikuussa, mutta käytännön tasolla asiaa tutkittuani tunnelma ei kuitenkaan yllä samankaltaiseen hurmioon, kuin marraskuun toisen viikon ja joulukuun kolmannen viikon välillä järjestetyissä kemuissa. 

Joillakuilla loppuvuosi muistuttaa maratonia, koska pikkujouluja on parhaimmilla viikoilla kaksista kolmiin. On ymmärrettävää, ettei itseään pysty joka juhlissa juomaan siihen kondikseen, että puklaa kotimatkalla käsilaukkuun (Kyllä, se on järkevin tapa välttää taksien ylimitoitetut siivouslaskut). Mutta nämä pikkujoulujen puoliammattilaiset ovat kuitenkin oma rotunsa, ja yleensä heidän nopea toipumisensa uusiin pikkujouluihin on ällistyttävän tehokasta. Heihin voi niin sanotusti luottaa.

Jokaisella meillä on se oma pikkujoulupersoonamme. Valitettavasti emme itse vain ole realistisimpia ominaisuuksien tunnistajia mitä itseemme tulee, vaikka kanssasiskot ja -veljet osamme aika näppärästi lokeroida rooliinsa jopa ennen pikkujouluja.

Yleensä mukana on:
Se joku, joka käy vaan syömässä
Se joku, josta kuoriutuu pikkutuhma
Se joku, jonka sisäinen hottis pääsee valloileen
Se joku, jota ahdistaa pyhävaatteet
Se joku, joka on ensimmäistä kertaa illan erossa lapsestaan (lapsi on kolme)
Se joku, jonka äänenvoimakkuus ei vaan pysy aisoissa
Se joku, joka on päättänyt, että kerran elämässä ei laske kuluja, vaan nyt bailataan
Se joku, joka ihmettelee, että miksi näistä pikkujouluista vuosi jaksetaan vouhkata. 
Se joku, joka yrittää olla juovinaan alkoholia, ettei jää kiinni raskaudesta. 
Se joku, jolla on paljon jakamattomia tunteita paljastettavana
Se joku, joka haluaa tulla bisnesnaisena vakavasti otetuksi, mutta jonka reittä saa toki hivellä näin pikkujoulun kunniaksi
Se joku, joka osaa laulaa humalassa (PS. Kukaan ei oikeasti osaa)
Se joku, joka yrittää saada epätäydellisestä lookista täydellisen kuvan Instagramiin
#parhaatpikkujoulutever

Kuva on onnistunut aina, kun kuvattavalla näkyy kitarisat.
Pikkujouluihin parasta on valmistautuminen. Varsinkin naisväellä se saattaa olla koko vuoden kestävä prosessi, vaikkei sitä lopputuloksesta välttämättä ensimmäisenä arvaisi. Ei ole ollenkaan ylimitoitettua selvittää kolmen illan ajan, että minkä värinen luomiväri kannattaisi laittaa tai ostaa neljää mekkoa, että voi sitten ennen h-hetkeä päättää. "Miksei mulla oo mitään vaatteita?!!", kuuluu siinä vaiheessa kuvioon, vaikka laskutaito ei. Tällä innokkuudella kun suhtautuisimme moneen muuhunkin asiaan, niin jo olisi maailma mallillaan.

Pikkujoulujen jälkeen henkinen vireystila laskee hetkeksi, vaikket olisi juonut muuta kuin maitoa. Se kuuluu asiaan. Onhan edessä pitkä vuosi odottaa seuraavaa kertaa.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri Luukku 4: Arvonta!

4.12.2015

ARVONTA - VOITA DIMEXIN HUIPPU TALVITAKKI JA MUKAVAAKIN MUKAVAMPI TUPSUPIPO


Luukku 4 ei olekaan mikä tahansa suutari, lässähtänyt suklaa, vaan kunnon arvonta! On muuten blogissa ensikertalainen sillä saralla ja alkaa heti mistäpäs muualta, kuin huipulta. Palkintona on nimittäin Dimexin naisten talvitakki ja pipo, tyylistään tarkalle toiminnan naiselle! Eilisen luukun takaa löytyi esittely ja lahjavinkki naisten omista työtakeista ja nyt jotakuta potkii onni.

Voita setti omaan pakettiisi tai kuittaa voitolla odotukset ylittävä joululahja murullesi. Vinkki viitosena voit tietysti linkittää arvonnan henkilökohtaisen joulupukkisi tietoisuuteen, niin saattais kuusen alta löytyä paketti, jolle todellakin tulee käyttöä.

http://www.dimex.fi/tuote/naisten-talvitakki-6013/
Talvitakissa on Thisulate-vuori ja se soveltuu vettä- ja likaahylkivänä tositoimintaan.
Taskuihin mahtuu keskiverron yksiön muuttokuorma ja takki istuu kuin lapanen. Tahtoooo!!!

http://www.dimex.fi/tuote/pipo-4091-2/
Tosinaisella permanenttia peittää tupsupipo, eikä päätä palele. Voittaja kuittaa itselleen siis uuden tyylin päästä munuaisiin.
Osallistumiseen ei tarvita, kuin ryhtymisen vaiva eli olet mukana kommentoimalla tähän postaukseen. Jos kommentoit anonyymisti, laitathan viestiin sähköpostiosoitteen tai muun yhteystiedon, jotta arpaonnen potkiessa sut saadaan jäljitettyä.

Arvonta suoritetaan 16.12.2015 virallisesti valvottuna, kuinkas muutenkaan ja arvonnan tulos kerrotaan blogissa ja Facebook-sivuilla. Palkinto toimitetaan toivotussa koossa voittajalle.

Saa jakaa niin vimmatusti, eli kertoa kaverillekin, koska voittaessaan on sulle palveluksen velkaa.



Muuta luukkuun liittyvää: 

https://instagram.com/dimexworkwear/


torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Luukku 3

3.12.2015

Tosinaisen parempi pehmeä paketti

Ladies, ja gentlemen, varsinkin ne jälkimmäiset, jotka kamppailevat joululahjaideoiden kanssa. Nyt seuraa kallisarvoinen opetushetki, jolla tosinainen tehdään iloiseksi ja vältät epätoivoisen lahjajahdin aatonaattona.

Unohda koon arvuuttelu alusvaateosastolla (sen kun tietäisi itsekään), unohda se satiininen yöpaituli, jonka käyttöaste ei tule päätä huimaamaan. Tässä on nyt vaatekerta, jolle olisi käyttöä silleen ihan oikeasti.

Dimexin valikoimasta nimittäin löytyy omat työvaatteet naisille, kesä- ja talviversiona. Ei enää hehtaaritakkia, jota purjeenakin voisi käyttää, vaan tyylistä tinkimätön työvaate. Voi sanoa, että tätä mää oon kaivannutkin työvaatteita metsästäessä. 

Tässä naisten oma takki kesäversiona. Kokoja löytyy väliltä XS-2XL. Taskuja piisaa. Suoran, säädettävän helman avulla voimme jättää entiset "resoripussukat" unholaan.
Talvitakissa on Thisulate-vuori ja se soveltuu vettä- ja likaahylkivänä tositoimintaan.
Taskuihin mahtuu keskiverron yksiön muuttokuorma ja takki istuu kuin lapanen. Tahtoooo!!!


Tässä esimerkki ihan perushoususta, kesäversiona
Tässä yksi esimerkki perushoususta, kesäversiona.


Olkaimellinen versio kestää talvella kykkimistäkin ilman, että paleltuu munuaiset.


Dimexin sivuilta löytyy Jälleenmyyjät ja ajoissa, kun olet liikenteessä, niin ehdit saada tarvittaessa tilatuksikin.

Ja seuraa vielä tärkeä tiedote: Huomenna tyylistä tinkimättömien heijastinpukumuijien tai sellaisen tuntevien kannattaa olla kärppänä luukkua aukomassa!


https://www.instagram.com/dimexworkwear/




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Luukku 2

2.12.2015

Karjalanpiirakoiden kehityskaari

Kuten tiedätte, karjalanpiirakat syntyvät nips naps, kädenkäänteessä. Itse tehtyinä maistuvat niin paljon paremmilta, kuin pakastimen paistovalmiit.

Edellinen kappale oli silkkaa valetta. Karjalanpiirakoiden valmistus on sairaalloisen vaikea prosessi, jossa erikoisvälineiden (pulikka) lisäksi tarvitaan joustavaa sorminäppäryyttä ja tunteja kestävää huolellisuutta. Lopputulos toki palkitsee, paitsi jos unohtaa valmiit tuotokset jäähtymään pöydälle ja jossain välissä vanha ja nuori isäntä maistelevat koko erän (been there, done that).

Koska isän äiti oli Karjalasta kotoisin ja teki luonnollisesti karjalanpiirakat taidolla, olen yrittänyt jatkaa sinnikkäästi perinnettä. Vuosi vuodelta olen yrityksen ja erehdyksen kautta nypyttänyt ja kehittänyt taitoani parempaan suuntaan.

Urakka alkoi 2010. Kuvaan olin huolella valinnut kauneimmat yksilöt ja ensimmäinen saamani kommentti kuului: "On kyllä tosi rumia mutta varmaan tosi hyviä", ja "Noissa on vaan kolme ryppyä". Hei kamoon, kokeilkaa jäbät ite!

2011 lisäsin ryppyjen määrää tuntuvasti ja piirakoiden kokoa suuremmaksi. Ei paha.

Kuvassa kaiketi vuoden 2012 kauneuskuningatar. Muistaakseni olivat tällä kertaa "hampaissa tuntuvaa" mallia.

2013 mentiin laidasta laitaan, joukossa on suurempaa ja pienempää. Muistaakseni näitä kehtasi jo antaa muillekin. 


2015 HA! Silkkaa ammattimaisuutta, kaikki kuvauskelpoisia (paitsi ne kaksi, jotka menivät vanhalle isännälle).

Kauhukseni en löytänyt kuvaa vuoden 2014 tuotoksista. Ilmeisesti olin mielestäni niin rutinoitunut karjalanpiirakka-ammattilainen, ettei kuvaaminen ollut tarpeen.

Nyt vaan siis kaikki tytöt ja pojat, pulikat pyörimään ja kotitekoisia perinneherkkuja kehiin. Armoton savottahan se on, vaan lopputulos palkitsee, koska tässä hommassa ulkonäön sijaan ratkaisee maku! 

Ain laulain työtäs tee, tai toppahousuissa.
Projekti työn alla.

Tässä vielä ohje, koska siellä varmasti sormet jo syyhyää:


Puuro:
1 litra maitoa
2 dl puuroriisiä tai ohraryyniä
2 dl vettä
nokare voita
2 tl suolaa
Keitä ensin ryynit vedessä, kunnes vesi on imeytynyt, lisää sitten maito. Keitä reilu tunti, mausta suolalla ja voilla.

Kuoritaikina:
3 dl vettä
reilu tl suolaa
2 dl vehnäjauhoa
3-4 dl ruisjauhoa

Sekoita vesi, suola ja vehnäjauhot pulikalla ja vaivaa, jotta taikinaan tulisi sitkoa. Lisää vasta sitten ruisjauhot.
Muotoile käsin kuoritaikinasta pitkä, tasainen pötkö ja pilko se veitsellä kakkaroiksi. Kakkarat ajellaan (kaulimella kaulitaan, piirakkapulikalla ajellaan), ei paineta vaan annetaan taikinakakkaran pyöriä pulikan alla pyöreäksi ja ohueksi levyksi. Käytä apuna vähän ruis- ja vehnäjauhosekoitusta, jottei taikina tartu kiinni alustaan. Keskelle lisätään noin reilu ruokalusikallinen puuroa. Taita molemmat reunat kohti keskustaa niin, että puuroa jää näkyviin noin 1,5 leveydeltä.
Sitten seuraa vaikein vaihe: rypytys peukalolla ja etusormella, jonka oppii tekemään oikeaoppisen kauniiksi vasta ajan ja kokemuksen kautta. Paista 300-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Voitele voisulalla tai itse olen kyllä suosinut upottamista.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Luukku 1

1.12.2015 Joulukalenterin byrokratia

Tätä joulukalenteria perustaessa tutustuin hieman joulukalenterin perustamiseen liittyviin säädöksiin ja valvontaan, ja kauhukseni huomasin, ettei niitä ole. Kuka tahansa joulua riittämättömästi tunteva pystyy perustamaan oman joulukalenterin. Tämä epäkohta on korjattava välittömästi. On väärin, että luotetaan yksilön omaan ajattelukykyyn ja jätetään valvonta hoitamatta.



VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JOULUKALENTERIN PITOON LIITTYEN TULISI OLLA:

- Lupa joulukalenterin julkaisemiseen tulee hakea hyvissä ajoin, ennen 1.3. mennessä oman kunnan valvovalta jouluviranomaiselta. Lupaa haetaan lomakkeella 24.12.B. Hakemusta ei käsitellä ilman liitteitä.

- Hakijalla tulee olla suoritettuna vähintään 5 päivän koulutuskokonaisuus, jossa pakollisena osiot "Vastuullisen joulukalenterin tuottaminen" ja "Joulukalenterin laatuvaatimuksien perusteet". Tutkintotodistuksien hinta a' 600 euroa (alv 0%). Todistukset esitettävä valvonnan yhteydessä.

- Joulukalenterien tuottajaa valvotaan vuosittain perustarkastuksessa, sekä mahdollisilla erillisotannalla voidaan tarkastaa esimerkiksi julkaisuaikataulun paikkansa pitävyyttä, joulukalenterin oikeaoppista merkintää ja joulukalenterin kirjoittajan pätevyyttä, sekä toimitusympäristön siisteyttä.

- JoVi (Jouluvirasto) huomauttaa mahdollisista rikkeistä kirjallisesti. Vastine huomautukseen tulee postittaa kahdeksana (8) kappaleena Jouluvirastoon viikon kuluessa huomatuksen saapumisesta, edellisvuoden joulupostimerkillä ja enkelitarralla varustettuna. Postin lakko ei oikeuta vastineen viivästymiseen, koska sitä ei katsota yllättäväksi syyksi, koska se ei ole yllätys.

- Joulukalenterin julkaisun myöhästymisestä paikallinen JoKa-keskus (Joulukalenteri-keskus) määrää julkaisijalle viivästysmaksun ja tonttulakinkäyttöpakon joka adventiksi.

- JoVi julkaisee vuosittaiset joulukalenterin julkaisuun liittyvät ohjeistukset 1.12. Säädökset koskevat myös sitä aiemmin luonnosteltuja sisältöjä.

- Loput säädökset, asetukset, suositukset ja valvontatiedot löytyvät mm. Joulukalenterin julkaisuohjeet-oppaasta, julkaisuohjeen liitteet-oppaasta, paikallisen S-marketin joulupukilta ja JoVi:n www-sivustolta.

- Lisätietoja löytyy sivustolta http://www.jovi.fi/joulukalenteria.ei.kannata.perustaa.kenen.tahansa.tollon.koska.nämä.on.vastuullisia.hommia/27843568929036/lueohjeetensintonttuvaikkeiniitähelpollalöydykään.html