On mansikkasesonki, mustikkasesonki, viinimarjasesonki, raparperisesonki jne. Ja niitä kaikkia meillä täytyy olla pakastimessa mielellään satoja litroja.
Hilloamme, pakastamme, mehustamme, pilkomme ja survomme, kaikkia laatuja, kaiken kokoisiin rasioihin. Liimaamme päälle etikettejä, huudamme jälkikasvua kiikuttamaan niitä pakastimeen ja hyräilemme tyytyväisenä, että tuli mikä tuli, mutta meillä syödään talvella marjoja.
Huolellisimmat kotitalousihmiset ovat tyhjentäneet ja sulattaneet pakastimen ajoissa talvella. Heillä on tarkka kirjanpito edellisen vuoden marjamääristä ja analyysi menekistä. Mahdolliset muutokset, kuten uudet lapsenlapset tai mittava rakennusprojekti, joka lisää muonavahvuutta, he ottavat luonnollisesti huomioon laskelmissa.
Meidän kakkosluokan kaikkeen varautujien pakastimesta saattaa löytyä vielä edellisvuoden mustikkaa ja puolukkasurvosta 2000-luvun alusta, mutta sopu sijaa antaa, ja kyllä aika tavaran kaupitsee. Tarvittaessa lisäämme pakastimia. Meillä ei nimittäin nähdä nälkää.
Huolettomat naureskelevat touhullemme ja kertovat, että niitä marjoja saa muuten kaupan pakastealtaasta talvellakin. Vaan kyllä helmikuussa huolettoman hymy hyytyy, kun hoksaa kaupassa kuusinkertaisen hinnan. Mutta ei hätää, kaikkeen varautuja ilmoittaa, että "Hae vaan minulta, pakastin kesällä suakin varten".
