torstai 7. maaliskuuta 2019

Kokemuksia talvikompostoinnista

Ensimmäinen talveni lämpökompostorin kanssa alkaa kääntyä kevääksi. Aloitin kompostoinnin loppuvuodesta, kun talvi oli jo päällä. Suurimman osan talvesta kompostorin lämpötila oli alle nollassa, mutta alkoi kyllä nostaa lämpöjä heti, kun pahimmat pakkaset hellitti ja nyt pöhiseekin iloisesti, vaikka välillä pakkaset ovat olleet kovatkin.

Kompostorini on Biolanin 220eco eristetty pikakompostori


Meidän neljän hengen talouden jätteet mahtuivat talvikuukausina kompostoriin, vaikka varsinkin alussa käytin kuviketta runsaasti. Sittemmin Biolanin valmiskuivike loppui ja nyt olenkin laittanut haketta kuivikkeeksi, kun en ole muistanut ostaa lisää valmiskuiviketta. Tuo hake saattoi olla ihan hyväkin, koska sen jälkeen lämpötila ampaisi nousuun.

Olen täyttänyt kompostoria keskimäärin kolmen päivän välein. Tiheä täyttö olisi ilmeisesti hyväksi, joten ahkerampaankin täyttöön olisi mahdollisuuksia, kun jaksaisi viedä pienemmän erän kerralla. Tiedän joidenkin käyttävän talvikompostoinnissa esimerkiksi kuumalla vedellä täytettyjä pulloja pitämällä yllä lämpötilaa. Kokeilin ihan alussa itsekin pullojen käyttöä, mutta se ei tehonnut, koska kompostori oli yksinkertaisesti liian tyhjä silloin aloitusvaiheessa.  

Sitä en tiedä, kuinka tehokkaasti tämä kompostointi etenee, että milloin pääsen tyhjentämään, enkä myöskään sitä, että kannattaisiko nyt kompostia käännellä, mutta aika näyttää. Pääasia lienee, että jotain pömpelissä on käynnissä, kun lämpötila on 50-60 asteen välillä.

Lämpötilan nousu on suuri riemunaihe!

Suosittelen kompostoria jokaiselle, jolla ei ole mahdollisuutta kierrättää biojätteitään. On huomattavasti mukavampaa viedä biojätteet kompostoriin, kuin survoa vain sekajätteeseen. Sinällään biojätteen vähentäminen olisi tässäkin talossa vielä aika isoja harppauksia vailla, mutta koko ajan parempaan suuntaan mennään. Sekajäteastiantyhjennyksestä vastaavaan firmaan kannattaa ilmoittaa, että biojäte kompostoidaan, koska se vaikuttaa tyhjennyksen hintaan, kun jäte ei ole enää lajittelematonta.


6 kommenttia:

  1. Hei

    Odottelinkin tätä postausta.
    Itse käytän kuivikkeena puuvarastoihin jäävää pientä hieman jopa maatunutta puusilppua, näytti aikoinaan aika samalta kuin valmiskuivike.

    Itse tulee sekoiteltua aina biojätettä lisätessä.

    Ainakin täällä etelässä saa pidemmän jäteastian tyhjennyksen vain, jos ei ole biojätettellä seassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan totta, käsittääkseni yli 4 vkon tyhjennysväliä ei saa, jos ei kerää biojätettä.
      Mun täytyy ilmeisesti vähän kans sekoitella tuota.

      Poista
  2. Kuuman veden sijaan olen kuullut joidenkin käyttävän pissaamista. Perheen miesväki käy heittämässä "vedet" kompostiin ja prosessi tehostuu. Tiedä sitten, miten pätevä vihje tämä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no tämä kävis kyllä järkeen :D Ai kamala, en kyllä silti taida päästää ketään kuselle mun rakkaaseen kompostiin :D

      Poista
  3. Tuohan kuulostaa todella kätevältä, että meilläkin sellainen tilanne, että jätehuolto tänne landelle ei hoida fiksuun hintaan biojätettä. Haluaisimme kuitenkin ehdottomasti kierrättää biotkin. Kiva kuulla, että se toimii myös viileimpinä aikoina. Hyvä tietää, että kannattaa ilmoittaa jätehuollolle, että biot menee jo erikseen.

    VastaaPoista
  4. Sekajätteen hinta menee tyhjennysvälin ja jäteastian koon mukaan. Eivät ainakaan täällä päin edes kysyneet biojätteestä mitään, kun vaihdoin sekajätteen tyhjennysvälin 4 viikkoon. Pidempi väli kuulemma vaatisi erityisperusteita. Mutta sekajätteen kustannus puolittui kunnpuolitin tyhjennysvälin 2 viikosta 4 viikkoon. Säästöä tuli noin 100 euroa vuodessa. Eli ihan hyvin. Ilman jätteiden lajittelua jätteet ei mahtuisi 4 viikon osalta astiaan ainakaan meillä.

    VastaaPoista

Anna paukkua