tiistai 16. lokakuuta 2018

Lelunsyöjälaatikko


Lanseerasin meille uuden siivousmetodin, lelunsyöjälaatikon. Jälkikasvu on tässä talossa tullut vahvasti äitiinsä, joten tavaroiden kerääminen ja järjestyksen ylläpito tuntuu olevan jokseenkin vastatuulessa. Lelunsyöjälaatikkoon päätyy sellaiset tavarat, jotka ovat jääneet siivouskehotuksista huolimatta lattialle lojumaan ja minun poimittavikseni. Laatikkoon päätyneet lelut pystyy lunastamaan takaisin toteuttamalla arvontapussin antamia tehtäviä.


Tämä on siinä mielessä reilumpi systeemi, kuin roskiin laittamisella uhkailu, koska en kuitenkaan raski nakata tavaroita roskiin, ja lelujen roskiin laittaminen olisi turhan lopullinen rangaistus suhteellisen pienestä rikkeestä. Tässä oman erheensä voi korjata. Samalla näen mitkä tavarat tulevat lunastetuksi missäkin ajassa eli ovat tärkeimpiä. Pidemmän lunastusajan roippeita voi sitten vaikkapa myydä kirpparilla.

Tehtävälappusissa on simppeleitä avustustehtäviä, kuten
- Järjestele eteisessä kengät
- Vaihda Limpulle (koira) puhdas vesi
- Järjestele oman huoneen kirjahylly
- Pyyhi ruokapöytä luutulla
- ja tietysti BONUSTEHTÄVIÄ, kuten "Ilahduta koko perhettä".

Nyt vain ei puutu kuin allekirjoittaneelle suunnattu romunsyöjävaihtolava. Se olisi ihana!

2 kommenttia:

  1. Loistava idea, joudun ehkä varastaan tän meillekin käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ollut ihan toimiva selkeä systeemi, eikä tytötkään tätä varmaan mitenkään painostavaksi ole kokeneet, vaan ennemmin mukavaksi :D

      Poista

Anna paukkua